Ilahduin, kun yllättäen luin, että sosiaalisen median ja podcastien vaikuttajat voivat nyt hakea Julkisen sanan neuvoston erillisjäseniksi. Näin päätti JSN:n kannatusyhdistys Jusanek maaliskuussa.
Vaikuttajasta voi siis tulla alamme hyväksymä journalisti.
Vielä pari vuotta sitten olisin ollut sitä mieltä, että moinen on pyhäinhäväistys. Ajatteluni on sittemmin kehittynyt.
Käsitykseni sisällöntuottajista on laajentunut. Moni heistä analysoi samaa kuin journalismin kovin ydin eli politiikkaa ja taloutta. Englanniksi heidän alalajinsa on nimeltään news creators.
Uutisvaikuttajien merkitys kasvaa koko ajan. Yhdysvalloissa yhteiskunnallisen keskustelun seuratuimmat tähdet eivät ole enää toimittajia, vaan vaikuttajia. Sama on tapahtumassa muuallakin. Suomen teini-ikäisistä yli puolet saa uutisensa pääasiassa Tiktokin kautta.
Kun Oxfordin yliopiston Reuters-instituutti vastikään kysyi eri maiden journalistisen median julkaisijoilta sisällöntuottajista, 70 prosenttia kertoi pelkäävänsä vaikuttajien valtaavan heidän tonttiaan.
Demokratian kulmakivi on ollut se, että journalistit ovat sitoutuneet paikkaansa pitävän tiedon levittämiseen. Vaikuttajien ei näin tarvitse tehdä, ja moni heistä jakaakin estoitta vääriä ja leväperäisiä väitteitä.
Yhteiskuntamme voi käydä huonosti, jos uudet tiedon tuottajat eivät omaksu journalismin etiikkaa. Monet heidän kuulijansa ja katsojansa luottavat heihin kuin journalisteihin konsanaan.
Reiluuteen ja tiedon tarkkuuteen pyrkiville sisällöntuottajille JSN:n avautuminen antaa jopa mahdollisuuden erottautumiseen. Haaveilen, että JSN:n jäsenyys olisi uudella tietoväylällä uskottavuutta lisäävä eettisyysleima.
Kovin houkutteleva jäsenyys ei näytä olevan, sillä tiettävästi yksikään sisällöntuottaja ei ole vielä jättänyt hakemustaan.
Tie jäsenyyteen ei ole helppo. Ensimmäinen ehto on, että JSN:n mielestä vaikuttaja julkaisee mediassaan riittävästi journalistista sisältöä.
Uuden jäsenen pitää tietysti myös sitoutua Journalistin ohjeisiin. Niiden syvällinen ymmärtäminen ei ole helppoa, jos vaikuttajalla ei ole journalistin taustaa.
Täytyy julkisesti korjata tekemänsä virheet. Täytyy antaa rajusti moitituille mahdollisuus puolustautua. Täytyy ymmärtää, mitä tarkoittaa, ettei päätäntävaltaa saa antaa toimituksen ulkopuolelle.
Käytännössä vaikuttajan pitää myös omaksua toimittajan epäileväinen asenne ja opetella lähdekritiikkiä, haastateltavan haastamista ja faktojen tarkistusta.
Journalistit voisivatkin kouluttaa sisällöntuottajia.
Kun Yhdysvalloissa merkittävä uutissisältöjä kokoava ja kommentoiva vaikuttaja V Spehar halusi oppia journalismin etiikkaa ja käytäntöjä, hän alkoi tehdä yhteistyötä The Los Angeles Timesin ja Washington Postin kanssa.
Väylä ei ole yksisuuntainen. Esimerkiksi YK:n koulutusjärjestö Unesco on pitänyt yhteisiä kursseja journalisteille ja vaikuttajille. Sisällöntuottajat ovat opettaneet toimittajille, kuinka kameran edessä ollaan rennosti ja asiat kerrotaan pingottamatta.
Vaikuttajat ovat suosittuja juuri siksi, että he osaavat luoda yleisöönsä läheisen, välittömän ja luottamuksellisen suhteen.
Meidänkin mediatalojen pomoilla lienee kiinnostusta panna toimittajiaan tällaiseen koulutukseen. Reuters-instituutin kansainvälisessä kyselyssä 75 prosenttia kustantajista kertoi, että he yrittävät tänä vuonna saada toimittajiaan ottamaan mallia vaikuttajista.
Toisaalta kustantajat pelkäävät suosituimpien työntekijöidensä ryhtyvän itsenäisiksi vaikuttajiksi. Erityisesti Yhdysvalloissa moni entinen toimittaja on nyt news creator.
Aidan yli hypänneet osaavat noudattaa journalistista etiikkaa, jos vain haluavat.
Suomessa vaikein este vaikuttajien liittymiselle JSN:ään lienee se, että Journalistin ohjeiden mukaan mainosten pitää erottua selvästi journalistisesta sisällöstä. Toimittaja ei saa myöskään käsitellä aiheita, joihin liittyy hänen omaa kaupallista yhteistyötään.
Monien vaikuttajien elanto on sidottu tuotteisiin, joita he mainostavat omilla kasvoillaan omalla kanavallaan.
Mahtavatko vaikuttajien ja journalistien maailmat löytää yhteisesti hyväksyttyä tapaa toimia tässä journalisteille eettisesti ja vaikuttajille kaupallisesti tärkeässä kysymyksessä?
Rajapinta on viime vuosina värähdellyt monin tavoin. Näinä silpputöiden ja mukautuvien työnkuvien aikana jotkut toimittajat ovat jo toiselta rooliltaan somevaikuttajia. Käytännöksi näyttää muodostuvan, että he voivat käsitellä somekanavallaan mainostamaansa aihepiiriä muutaman kuukauden hajuraon jälkeen myös journalistisen median jutuissaan.
Viime kesänä JSN pohti Suomen Kuvalehden tapausta, jossa podcast-juontaja luki mainoksen Politiikan viikko -ohjelmassa. JSN antoi vapauttavan päätöksen, sillä neuvoston mielestä mainos erottui riittävästi journalistisesta sisällöstä.
Eikä sovi unohtaa sitäkään, että Journalistiliitto laveni viestinnän ammattilaisten liitoksi jo monta vuotta sitten.

Uusimmassa lehdessä
- Ylen Kajaanin kutistunut toimitus seuraa koko Kainuuta. Seurasimme päivän, miten väki riittää deskiin, Oulujärven jäälle ja Suomussalmelle pitkän ajomatkan päähän.
- Ministeriö lupaa suitsia työttömyyskorvausten selvitysbyrokratiaa
- Milloin verkossa roihuava rasismi kelpaa juttuaiheeksi?
- Kulturtidskrifter slåss om krympande anslag – Astra har näsan över vattenytan