”Heikki pitää irtisanotuista listaa, ja kolmen kärki alkaa erottua muista. Ykkösinä ovat syövän tai jonkun muun syyn takia pitkällä sairaslomalla olleet yli viisikymppiset naiset. Kakkossijaa pitävät talossa parikymmentä vuotta töitä tehneet yli viisikymppiset naiset. Pronssissa ovat kiinni pitkällä sairaslomalla vuoden sisällä olleet kuusikymppiset miehet.”
Katkelma on toimittaja Miia Saaren esikoisromaanista Toimenpidepäivät (Enostone), joka ilmestyy syyskuussa.
Romaanin päähenkilö Tiia työskentelee toimittajana aikakauslehtiä kustantavassa MediaTalossa. Siellä alkavat muutosneuvottelut, joissa liipaisimella ovat erityisesti yli viisikymppisten työpaikat. Irtisanotuista listaa pitävä Heikki on MediaTalon toimitusosaston puheenjohtaja.
Kun Tiia tuskailee MediaTalon pääluottamushenkilölle, eikö työntekijän osaamisella ole enää mitään väliä, tämä vastaa:
”Suoraan sanottuna ei, tai tavallaan on. Mitä ansioituneempi ja hyväpalkkaisempi toimittaja on, sitä suuremmalla syyllä hänelle kannattaa antaa potkut ja tarjota sen jälkeen töitä freelancerina. Näin Talo saa heidän työpanoksensa pilkkahintaan entiseen verrattuna.”
”Ja tämä strategia toimii tasan niin kauan kuin se meno jatkuu, ettei yli 50-vuotiaita työttömiä palkata töihin. Se takaa sen, että heidän on pakko myydä työpanoksensa alihintaan.”
Romaani on fiktiota. Saari kuitenkin tuntee sen aiheen omien kokemustensa pohjalta.
Saari menetti työpaikkansa Seura-lehden toimittajana Otavamedian muutosneuvottelujen seurauksena syksyllä 2018. Neuvottelujen jälkeen työnantaja kutsui työntekijöitä irtisanottavaksi puhelimitse.
”Kun puhelimeni soi, ajattelin, että näistä tunnelmista on pakko kirjoittaa. Jonkun on pakko tehdä se, jollain tavalla”, Saari sanoo.
Saari on haastatellut kirjansa taustaksi eri mediataloissa työskenteleviä ihmisiä.
Romaanin päähenkilö Tiia on kirjoittanut samoja juttuja kuin Saari itse, ja heille myös tapahtuu joitakin saman tyyppisiä asioita. Saaren mukaan hän ja Tiia ovat kuitenkin eri henkilöitä, eikä muitakaan kirjan hahmoja ole oikeasti olemassa – juonen toiseen haaraan liittyviä majavia lukuun ottamatta.
Ennen Seura-perheen muutosneuvotteluja Saari oli ollut sairauslomalla murtuneen käden takia ja palannut töihin vain kuukatta ennen neuvottelujen alkamista. Saaren sairausloman aikana Seurassa oli aloittanut uusi päätoimittaja.
Saari ehti työskennellä Otavamediassa yli kaksikymmentä vuotta. Työsuhteensa päättyessä hän oli 52-vuotias.
Uuden työpaikan Saari löysi kahden vuoden kuluttua. Hän teki pätkätöitä, kunnes sai vakipaikan vuonna 2023. Mutta siitäkään ei tullut tarinalle onnellista loppua.
”Ehdin jo ajatella, että kerron kirjan valmistuessa, miten löysin kovalla työllä uuden vakituisen työpaikan, vaikka sain potkut yli viisikymppisenä. Miten mahtavaa!” Saari sanoo.
”Mutta kaikki ei sitten mennytkään ihan niin, vaan jouduin samaan tilanteeseen kuin mistä koko prosessi sai alkunsa. Kun sain uudet potkut, tunne oli oikeasti absurdi. Se oli niin absurdi, että sitä oli vaikea käsittää.”
Media-alalla ikäsyrjintä on yleistä. Viime vuosina monet toimitukset ovat irtisanoneet väkeä, ja tyypillisesti irtisanottujen joukossa on yli viisikymppisiä. Viimeksi näin kävi tänä keväänä Helsingin Sanomissa. Kahdeksasta irtisanotusta valtaosa oli yli viisikymppisiä miehiä.
Loppuvuodesta 2020 Journalisti kertoi, että A-lehdistä joutui lähtemään yt-neuvottelujen seurauksena useita kokeneita työntekijöitä. Koska lähes kaikki ottivat eropaketin, työnantaja saattoi valita tilalle mieleisiään. Asumisen toimitukseen rekrytoitiin vuokrafirman kautta tuottajaa, jonka kuukausipalkka oli vain 2 900 euroa. Se on paljon pienempi kuin monien kokeneiden aikakauslehden tekijöiden palkka.
Ennen eropakettien aikaa ikäsyrjintä tuli helpommin julki. Etelä-Suomen Sanomien silloiselle kustantajalle koitui vuonna 2009 tapahtuneesta kuuden iäkkään irtisanomisesta kaikkine kuluineen yli 300 000 euron lasku. Takavuosina myös A-lehtien, Alma Median ja MTV:n työntekijät ovat hakeneet oikeudessa korvauksia ikäsyrjinnän perusteella.
Toimittaja Sirpa Pääkkönen haastatteli media-alalla ikäsyrjintää kokeneita naisia Journalistiin 2/2021. Hän on kirjoittanut naisten työelämässä kokemasta ikäsyrjinnästä myös kirjan Pätkiä ja potkuja (Avisado, 2020).
Pääkkösen mukaan irtisanomisia harkitseva työnantaja ajattelee, että vanhemmilla työntekijöillä on jo eläkekertymää ja heidän on aika antaa tilaa nuoremmille. Aiemmin kokemusta on asiantuntija-ammateissa arvostettu, koska se tuo laatua, varmuutta ja nopeutta. Kokeneella ihmisellä on yleensä hyvät verkostot.
”Enää tämä ei välttämättä päde, kun työnantajat palkkaavat nuoria digiosaajia työehtosopimukseen kirjatulla peruspalkalla. Näin iän lisäksi syrjintään vaikuttaa palkka – nuori työntekijä tulee kokenutta halvemmaksi”, Pääkkönen kirjoittaa Journalistissa.
Journalistiliiton edunvalvontajohtajan Petri Savolaisen mukaan vanhemmat työntekijät joutuvat joskus työnantajan silmätikuksi myös sairastuttuaan tai siksi, että heillä on työstään jo paljon kokemusta ja rohkeutta sanoa siitä mielipiteensä.
Tilastokeskuksen vuonna 2020 julkaiseman, kaikkia aloja koskevan tutkimuksen mukaan yli viisikymppiset eivät jää työttömäksi sen yleisemmin kuin nuoremmat, mutta heidän on muita vaikeampi työllistyä.
Journalistiliitto tilastoi muutosneuvotteluissa työnsä menettäneiden vuosittaiset määrät mutta ei ikää, eikä tilastoja iästä ole myöskään mediatalojen luottamushenkilöillä.
A-lehtien ja Otavamedian pitkäaikaisten luottamushenkilöiden tuntuma on, että viime vuosina muutosneuvotteluissa on joutunut lähtemään monen ikäisiä.
Potkujen tasainenkaan ikäjakauma ei takaa, ettei ikäsyrjintää ole.
”Kokeneita journalisteja kyllä irtisanotaan, mutta ei pelkästään heitä, sillä ikäsyrjinnän kautta irtisanomisia pääsisi helpommin riitauttamaan. Työnantajat ovat ottaneet takavuosien oikeudenkäynneistä opikseen”, Petri Savolainen sanoo.
Journalistiliiton ansiosidonnaista työttömyysturvaa A-kassasta saaneista jäsenistä yli viisikymppisiä on ollut viime vuosina noin puolet.
Ennen Otavamedian muutosneuvottelujen alkamista Miia Saari oli ollut työkierrossa Suomen Kuvalehdessä. Seuraan palattuaan hän joutui sairauslomalle murtuneen käden takia. Sairausloman aikana hän sai kuulla yhtiön kodin lehtien muutosneuvotteluista.
”Kun kauhistelin asiaa Seura-perheen Whatsapp-ryhmässä, minulle sanottiin, että ei kannata huolestua, eivät neuvottelut Seuraa koske. Päätin uskoa niin.”
Otavamedia kävi vuosina 2018 ja 2019 muutosneuvottelut kaikissa lehtiperheissään. Seura-lehtiperheen neuvottelut alkoivat syyskuussa 2018. Siihen kuuluivat Seuran lisäksi TV-Maailma, Kotilääkäri ja Viva.
Kun Miia Saari sai irtisanomispuhelun, hän tunsi pelkoa ja hämmennystä.
”Toivoin, että joku olisi saattanut minut irtisanomishuoneeseen, pitänyt kiinni kädestä. Mutta ihan yksin sinne oli selvittävä.”
Toimenpidepäivien päähenkilö Tiia kutsutaan irtisanottavaksi kahdesti. Ensimmäisellä kerralla työnantaja tarjoaa hänelle uutta työpaikkaa Televisio-lehdestä, koska sieltä on yllättäen vapautunut työpaikka vapaaehtoisen irtisanoutumisen seurauksena.
Tiian uusi työ alkaa koeajalla. Pian työnantaja haluaa purkaa koeajan.
”Me menemme nyt suoraan asiaan. [Päätoimittaja] Leila haluaa purkaa koeaikasi, joten se puretaan”, MediaTalon talousjohtaja sanoo.
Mitkä mahtavat olla irtisanomisen perusteet, pääluottamushenkilö kysyy Tiian puolesta.
”Koeajan purkamista ei tarvitse perustella”, Leila sanoo.
Myös Miia Saarelle annettiin irtisanomishuoneessa uusi työ TV-Maailman tuottajana. Hän ehti toimia työssä kolmen kuukauden ajan.
Kun Saari oli jo lähtenyt talosta, kaksi työnantajan edustajaa kommentoi hänen työsuorituksiaan kielteisesti koko lehtiperheen yt-purkutilaisuudessa. Saaren mukaan väitteet eivät pitäneet paikkaansa.
Saari ei voi kertoa Otavamedia-ajastaan suoraan paljonkaan.
Otavamedia solmi muutosneuvottelujen jälkeen työntekijöiden kanssa sopimuksia, joissa osapuolet sitoutuvat olemaan kommentoimatta työsuhteita.
Petri Savolaisen mukaan tyypillisessä muutosneuvottelujen jälkeisessä sopimuksessa sovitaan, että työnantaja maksaa työntekijälle tietyn ajan palkan ilman työvelvoitetta. Työntekijä taas luopuu potkujen riitauttamisesta.
Palkan maksamisesta ilman työtä voi Savolaisen mukaan päätellä, etteivät irtisanomisen perusteet välttämättä aina kestä päivänvaloa. Silti moni työntekijä ottaa paketin eikä riitauta potkujaan.
Työehtosopimuksissa sovitaan tyypillisesti irtisanomisjärjestyksestä, jonka mukaan viimeisinä irtisanotaan yrityksen toiminnalle tärkeät ammattityöntekijät, huoltovelvolliset eli käytännössä ne, joilla on alaikäisiä lapsia ja ne, joiden työsuhde on kestänyt pitkään. Yrityksen kokeneimpia työntekijöitä ei siis pitäisi juuri näkyä irtisanottujen joukossa.
Pelote irtisanomisjärjestyksen rikkomisesta ei kuitenkaan ole kummoinen. Työtuomioistuin on tuominnut siitä enimmillään joidenkin tuhansien eurojen korvauksia. Käräjäoikeuden tuomitsemat korvaukset perusteettomasta tai syrjivästä irtisanomisesta ovat merkittävästi korkeampia, mutta prosessi vie aikaa ja vaatii todistelua. Vaikka työnantajat ovat takavuosina saaneet ikäsyrjinnästä tuomioita, työntekijälle myönteistä tulosta ei voi ennalta luvata. Tuloksesta riippumatta hän voi saada rettelöitsijän leiman. Näihin riskeihin ja irtisanottavan huoleen toimeentulostaan työnantajat iskevät nykyään paketeilla.
Miia Saaren mielestä irtisanomisista, niihin liittyvistä käytännöistä ja potkujen seurauksista pitäisi käydä nykyistä avoimempaa julkista keskustelua. Journalistien uutiset oman alansa muutosneuvotteluista ovat usein toteavia. Romaani voi kommentoida myös sitä, mistä ei muualla puhuta.
Pois potkituille jää helposti tunne, että heidän kuuluu ”hävetä hiljaa”. Saaren mielestä ennemmin irtisanojien pitäisi hävetä.
”Joskus yrityksen taloudellinen tilanne pakottaa irtisanomaan, aina ei. Vaikka muutosneuvotteluille olisi taloudelliset perusteet, lähtijöistä päättävät yksittäiset esihenkilöt. Ne ovat isoja päätöksiä”, Saari sanoo.
”Potkut leimaavat työntekijän, ja etenkin yli viisikymppisten työllistyminen on hidasta. Yritykset säästävät palkoissa, mutta yhteiskunta maksaa pitkittyvästä työttömyydestä.”
Kun Miia Saari menetti työpaikkansa, hänestä tuntui, että sen mukana otettiin pois myös ammatillinen identiteetti. Se oli kova paikka, josta hänen on vieläkin selvästi vaikea puhua.
Pian Saari alkoi kirjoittaa kirjaansa. Loppuvuodesta 2018 hän sai sille Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön Jokesin apurahan. Seuraavana keväänä hän haki ja pääsi Kriittisen korkeakoulun kirjailijakoulutukseen.
Koulutuksessa oli erityisen ihanaa se, että työllä tai työttömyydellä ei ollut väliä. Siellä alkoi syntyä kirjailija.
Samaan aikaan Saari haki koko ajan töitä. Hän haki vakituisia paikkoja ja määräaikaisia paikkoja. Hän haki aikakauslehtien toimittajan ja tuottajan paikkoja. Hän haki ammattilehtiin, viestijäksi ja viestinnän harjoittelijaksi. Hän pääsi monta kertaa hakijoiden kärkikastiin mutta ei saanut työpaikkaa.
Kun työpaikkaa ei löytynyt, Saari kävi työvoimatoimiston yrittäjäkoulutuksen ja harkitsi viestintäalan yrityksen perustamista. Yrittäjä ei kuitenkaan saisi työttömyyskorvausta, jos töitä ei riittäisikään.
Lopulta Helsingin Sanomista tärppäsi. Saari laittoi sinne avoimen hakemuksen ja sai vuorotteluvapaan sijaisuuden kaupunkitoimituksesta marraskuussa 2021. Se oli ensimmäinen askel ylös kortistosta.
”Sijaisuus oikeasti pelasti minut, terveisiä vaan vuorotteluvapaan juuri lakkauttaneelle hallitukselle. Tajusin, että okei, peli ei olekaan menetetty. Pystyin taas etenemään omalla työlläni. Esimerkiksi ideoimaani juttuun Korson aavetaloista sisältyi talousnäkökulma. Se ja jatkojutut aiheesta auttoivat seuraavan työpaikan saamisessa.”
Vuorotteluvapaan ja sen jatkoksi saamansa määräaikaisuuden päätyttyä Saari aloitti määräaikaisena toimittajana Kauppalehdessä. Syksyllä 2023 hänelle soitti headhunter ja tarjosi vakituista työtä Etelä-Suomen Median kustantamassa Länsiväylässä talous- ja tiedetoimittajana. Lehti etsi toimittajaa tekemään uudenlaista, maksullista verkkosisältöä. Saaren ensisijainen tehtävä olisi kirjoittaa pitkiä, laadukkaita, maksullisia ”kruunujuttuja” esimerkiksi Espoon yrityselämästä.
Vuoden 2023 lokakuussa Saari solmi samalla viikolla vakituisen työsopimuksen Länsiväylään ja kustannussopimuksen romaanistaan Enostone-kustantamon kanssa.
Tammikuussa 2024 Länsiväylä esitteli uuden, isomman toimituksensa ja kirjoitti:
”Toimittaja Miia Saari ottaa vastuulleen Espoon seudun tiede- ja talousuutisoinnin ja seuraa Espoossa ravintolaelämän muutoksia. Saari on työskennellyt aiemmin muun muassa Kauppalehdessä, Helsingin Sanomissa, Seurassa, Suomen Kuvalehdessä, Annassa ja Etelä-Saimaassa. Hän on ollut kahdesti ehdolla Vuoden aikakauslehtitoimittajaksi. Saaren vahvuutena on kirjoittaa monipuolisesti eri henkilöistä ja aiheista.”
Pian sen jälkeen Saari kirjautui ulos työvoimatoimiston järjestelmästä ja ajatteli, ettei palaa.
”Otin sen kunniaksi järjestelmän uloskirjautumisilmoituksesta kuvan. Luulin, ettei minun tarvitse enää ikinä hakea töitä.”
Länsiväylässä päätoimittaja kävi jokaisen työntekijän kanssa suoriutumiskeskustelun kerran kuukaudessa. Ensimmäisessä keskustelussa päätoimittaja kehui Saarta ja kehotti jatkamaan samalla linjalla pitkien ja vaativien juttujen tekijänä.
Toisessa tapaamisessa päätoimittaja jatkoi kehumistaan, mutta mainitsi olevansa huolissaan toimituksen tekemien juttumäärien riittävyydestä konsernin johdon silmissä. Keskustelun jälkeen päätoimittaja piti ennallaan Saaren toimeksiannon pitkiin, aikakauslehtityyppisiin juttuihin keskittymisestä.
Kolmas keskustelu oli vappuaattona. Silloin päätoimittaja kertoi saaneensa ylempää käskyn purkaa Saaren koeaika.
Kun Saari sai keskustelun jälkeen eteensä ilmoituksen irtisanomisesta, päätoimittaja oli kirjannut siihen potkujen syyksi juttumääristä jäämisen.
”Minulle ei ollut sanottu, että pitäisi tehdä enemmän juttuja.”
Kun hän kysyi asiasta päätoimittajalta, tämä sanoi kirjoittaneensa ilmoitustaululle, että jokaisen on tehtävä kaksi juttua päivässä ja sen lisäksi laadukkaita kruunujuttuja.
Ennen kuin allekirjoitti irtisanomisilmoituksen, Saari lisäsi potkujen syyn viereen kuulakärkikynällä:
”Tästä olen eri mieltä.”
Irtisanomiskeskustelussa päätoimittaja oli maininnut myös, että Länsiväylässä ei ollut totuttu tutkiviin juttuihin.
Kun Saari sai potkut, hänellä oli aivan loppusuoralla tutkiva juttu siitä, miksi Espoon Keilaniemeen suunnitellut SRV:n asuinpilvenpiirtäjät eivät edisty, vaikka rakennuttaja oli viritellyt asiaa kaupungin kanssa 2000-luvulta saakka.
Kun Saari tuli potkujen jälkeen ulos päätoimittajan huoneesta, työpäivää oli vielä jäljellä. Hän sopi Länsiväylän uutispäällikön kanssa, että viimeistelisi juttunsa.
Kun uutispäällikkö muutamaa päivää myöhemmin jakoi valmiin jutun viestipalvelu X:ssä, Hesarin tutkiva toimittaja Tuomo Pietiläinen vastasi:
”Hyvin kaivettu!”
”Kannattaa ehdottomasti panna juttu ehdolle Lumilapio 2024 -kisaan!”
Kun Miia Saari lähti Länsiväylästä, Espoon Tapiolassa sijaitsevan toimituksen ympäristöön oli kerääntynyt vapun viettäjiä. Saaren työkaverit korkkasivat pihalla surullisina viimeisen kuohuviinipulloista, joilla oli aiemmin keväällä juhlittu tavoitteiden täyttymistä.
”Itsestäni koko tilanne tuntui niin absurdilta, että en osannut edes itkeä.”
Elokuussa Etelä-Suomen Media aloitti muutosneuvottelut ja perusteli niitä henkilöstölle miljoonatappioilla.
Länsiväylän toimituksessa Saaren kanssa samoihin aikoihin aloittaneesta kolmesta toimittajasta työskentelee siellä nyt yksi.
Potkut ovat surullisia ja usein epäreiluja. Siitä huolimatta moni irtisanottu joutuu niiden jälkeen kumoamaan taitoihinsa ja persoonaansa liittyviä epäilyjä.
Miia Saari ei keksi, mitä hän olisi voinut tehdä toisin Otavamediassa tai Länsiväylässä. Sanoman ja Alma Median työtodistuksissa häntä kehutaan vuolaasti sekä journalistina että työtoverina. Myös Länsiväylän työtodistuksessa hänen työtään kiitetään.
”Minulla on paljon omia ideoita, mutta yhtä mielelläni teen mitä vaan reportaaseista uutisiin ja tutkiviin juttuihin. Ei ole juttua, josta en olisi innostunut. Juttujani on käytetty myös koulutusmateriaalina”, Saari sanoo.
Kun Saari irtisanottiin Länsiväylästä, hän oli 56-vuotias ja joutui aloittamaan työnhaun nollasta entistä vanhempana. Se tuntui epäreilulta.
”Tein hyvällä menestyksellä sitä, mitä minut oli palkattu tekemään. Silti minut viskattiin takaisin kortistoon, josta olin juuri kivunnut takaisin monta vuotta. On epäreilua käyttää ihmisiä testinappulana, lähteekö lehden uusi strategia vetämään”, Saari sanoo.
Länsiväylän päätoimittaja Heli Koivuniemi ei halua eritellä Saaren työsuhteen päättymisen syitä. Yleisellä tasolla hän sanoo, että joskus työelämän osapuolten tarpeet eivät kohtaa.
Länsiväylän uudistumisen aikana tarpeita ja tavoitetasoa on säädetty tulosten ja analytiikan pohjalta.
”Tämä on jatkuvaa kokeilua.”
Koivuniemen mukaan lehti ei kuitenkaan palkkaa työntekijöitä vain kokeillakseen jotain uutta.
”Koeaika on silti sitä varten, että kumpikin osapuoli näkee, kohtaavatko odotukset. Itse tietenkin toivon, että kaikki sujuu hyvin, ihmiset sopeutuvat yhtiön tarpeisiin ja pystyvät kehittymään työssään. Jos niin ei käy, se on tavallaan epäonnistuminen minulta.”
Koivuniemen mukaan Länsiväylässä käytetään uudistuksen jälkeen yksittäisiin juttuihin enemmän aikaa kuin aikaisemmin, mutta aikakauslehtityyppiseen tekemiseen tai varsinaisiin tutkiviin juttuihin resursseja ei ole.
Loppukesästä 2024 Miia Saari aloitti viestinnän suunnittelijana Planissa, joka on lasten ja erityisesti tyttöjen oikeuksien puolesta työskentelevä kansainvälinen humanitäärinen järjestö.
Työsuhde on määräaikainen vuorotteluvapaan sijaisuus ja kestää vuodenvaihteeseen saakka.
Silloin käytössä ovat Petteri Orpon (kok.) hallituksen syyskuun alusta voimaan tulleet uudistukset ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehto kiristyy. Ansiosidonnaisen päivärahan määrä alkaa laskea alkuperäisestä, kun sitä on maksettu noin kaksi kuukautta. Vuorotteluvapaan hallitus lakkautti elokuun alusta. Samaan aikaan se pohtii keinoja lisätä 55 vuotta täyttäneiden työllisyyttä.
Miia Saari ei tiedä, mitä hän tekee vuodenvaihteen jälkeen. Toimenpidepäivien julkaisu tuntuu hyvältä. Kirja on todiste monen uuden asian oppimisesta. Se käsittelee asioita, joita Saari on halunnut käsitellä kauan.
”Nyt kun kirja on maalissa, tuntuu hirveän innostavalta, että maailman kaikki muut aiheet odottavat. Ellei Tiia sitten rupea tutkimaan outojen pilvenpiirtäjien arvoitusta.”
