Valtiovarainministeriö esittää taiteen ja kulttuurin edistämiseen tarkoitetun rahoituksen leikkaamista. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) esitteli elokuun alussa budjettiesityksensä vuodelle 2026. Budjettiesitys leikkaisi taiteen ja kulttuurin edistämiseen tarkoitetuista avustuksista 22 miljoonaa euroa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö sen sijaan ehdottaa omassa budjettiesityksessään taiteen ja kulttuurin edistämiseen tarkoitetun rahoituksen pitämistä pääosin nykyisellään. Hallitus sopi keväällä puoliväliriihessä, ettei kulttuuriin kohdistuisi ensi vuonna lisäsäästöjä. Muut hallituspuolueet ovat suhtautuneet Purran esitykseen kriittisesti.
Taiteen ja kulttuurin edistämiseen tarkoitettua rahoitusta saa esimerkiksi kotimaisia elokuvatuotantoja rahoittava Suomen elokuvasäätiö.
Hallituksen on määrä sopia budjetista syyskuun alussa.

Uusimmassa lehdessä
- Ylen Kajaanin kutistunut toimitus seuraa koko Kainuuta. Seurasimme päivän, miten väki riittää deskiin, Oulujärven jäälle ja Suomussalmelle pitkän ajomatkan päähän.
- Ministeriö lupaa suitsia työttömyyskorvausten selvitysbyrokratiaa
- Milloin verkossa roihuava rasismi kelpaa juttuaiheeksi?
- Kulturtidskrifter slåss om krympande anslag – Astra har näsan över vattenytan