Gazan nälänhätä uhkaa liittojen

Journalistiliitto vaatii avoimella kirjeellä tasavallan presidenttiä Alexander Stubbia ja pääministeri Petteri Orpoa (kok.) painostamaan Israelia, että se päästäisi journalistit Gazaan.
”Suomen pitää yhtyä kansainvälisiin vaatimuksiin suojella paikallisia journalisteja ja päästää ulkomaiset toimittajat raportoimaan alueelta”, kirjeessä todetaan.
Liitto julkaisi vaatimuksen 25. heinäkuuta yhdessä muiden Euroopan maiden journalistiliittojen ja Euroopan Journalistiliiton EFJ:n kanssa. Esimerkiksi Ruotsin, Norjan ja Tanskan journalistiliitot ovat julkaisseet samansisältöisen vetoomuksen. Päättäjille suunnattu kirje muistuttaa, että Israel on saartanut Gazan, eivätkä ulkomaiset toimittajat pääse alueelle. Israel on myös estänyt avustuskuljetuksia tuomasta apua perille.
”Gazan journalistit vaarantavat päivittäin henkensä kertoakseen muulle maailmalle, mitä alueella tapahtuu. Ja nyt heidät vaiennetaan nälkiinnyttämällä”, kirjeessä todetaan.
Kirjeessä Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo, että Suomen velvollisuus on pitää totuuden, ihmisyyden ja kansainvälisen oikeuden puolta.
”Kun totuus halutaan vaientaa nälkiinnyttämällä, on meidän velvollisuutemme käyttää ääntämme entistä lujempaa.”

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom