Yleisradio käy parhaillaan muutosneuvotteluja, joiden on määrä päättyä toukokuun loppuun mennessä. Yle aloitti huhtikuussa säästöohjelmansa toisen kierroksen, jonka myötä se arvioi irtisanovansa enimmillään 37 työntekijää.
Ylen ohjelmantyöntekijöiden pääluottamushenkilön Mikko Martikaisen mukaan neuvottelut ovat sujuneet rakentavasti.
”Jo nyt voidaan sanoa, että irtisanomisten määrä laskee alustavaan suunnitelmaan verrattuna. Vielä on kuitenkin työtä jäljellä. Pelkään pahoin, ettei irtisanomisilta voida kokonaan välttyä”, Martikainen sanoo.
Muutosneuvottelut koskevat tällä kertaa 364 työntekijää Luovat sisällöt ja media- sekä Strategia ja palvelut -yksiköissä.
Yle vähensi aiemmin tänä vuonna yli 300 työpaikkaa. Vähennyksistä noin puolet oli irtisanomisia.
Nyt käytävien neuvottelujen piirissä ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta eri ihmiset kuin viimeksi.

Uusimmassa lehdessä
- Kaleva Median Juha Laakkonen ja Keskisuomalaisen Vesa-Pekka Kangaskorpi haluavat pitää suomalaisen median suomalaisessa omistuksessa. Pelkkä maakuntahenki siihen ei riitä.
- Media käsittelee vähemmistöjä pinnallisesti ja liian varovasti, kirjoittaa Ujuni Ahmed
- Tekoälysisällöt opettavat yleisön epäilemään, eikä se ole vain hyvä
- Toimitusosasto on yhteisöllisyyden ja virkistyksen paikka