Media-ala

Yle aloittaa uudet muutosneuvottelut – uhan alla 37 työpaikkaa lisää

YOT:n puheenjohtajan Antti Laakson mukaan henkilöstö tiesi säästöjen jatkuvan, vaikka Yle kävi jo alkuvuodesta kotimaisen mediahistorian suurimmat muutosneuvottelut. Toisenkaan kierroksen säästöt eivät välttämättä riitä kattamaan parlamentaarisen työryhmän tekemiä leikkauksia. ”Me kuitenkin katsomme, että henkilöstö on tehnyt oman osuutensa tämän kierroksen jälkeen”, Laakso sanoo.

Yleisradio aloittaa jälleen muutosneuvottelut. Yhtiö tiedotti tänään keskiviikkona 16. huhtikuuta aloittavansa säästöohjelmansa toisen kierroksen ja harkitsevansa enimmillään 37 työntekijän irtisanomista.

Muutosneuvottelut koskevat 364 työntekijää Luovat sisällöt ja media- sekä Strategia ja palvelut -yksiköissä. Neuvottelujen piirissä ovat esimerkiksi lasten- ja nuorten sisältöjen tekijät, koko Draama-osasto sekä viihdesisällöissä, sisältöjen kääntämisessä ja versioinnissa, tuotannonsuunnittelussa sekä kotimaisessa ja kansainvälisessä sisältöhankinnassa työskenteleviä.

Tällä kertaa Yle aikoo säästää 5 miljoonaa euroa.

”Säästöjä on haettu kaikkialta Ylestä ja muutoksia on jo toteutettu suuressa osassa taloa. Tarvitsemme kuitenkin vielä lisää sopeutuksia. Nyt tarkastellaan niitä toimintoja, joita ei vielä ole voitu tarkastella kokonaisuudessaan”, yhtiön toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila sanoo Ylen tiedotteessa.

Ylen ohjelmatyöntekijöiden puheenjohtaja Antti Laakso kertoo työntekijöiden tienneen säästöjen jatkuvan. Uutinen uusista neuvotteluista oli silti koko työyhteisölle surullinen.

”Muutosneuvottelujen ensimmäinen kierros oli todella raskas ja vähennykset olivat isommat kuin koskaan media-alalla aiemmin. Nyt tämä jatkuu, ja irtisanomisten yhteismäärä nousee vielä huomattavasti korkeammalle”, Laakso sanoo.

Yle vähensi aiemman tänä vuonna muutosneuvottelujen ensimmäisellä kierroksella yli 300 työpaikkaa. Vähennyksistä noin puolet oli irtisanomisia.

Neuvottelujen piirissä ovat tällä kertaa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta eri ihmiset kuin viimeksi.

Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo olevansa huolissaan siitä, miten leikkaukset vaikuttavat sisältöihin ja tekijöihin. Varmavuoren mukaan Ylellä on erityinen vastuu etenkin kotimaisista lasten ja nuorten sisällöistä.

”Ylen tuottamat lasten ja nuorten ohjelmat ovat laadukkaita. On aivan älytöntä, että Yle joutuu leikkaamaan sisällöstä, jolle on lähinnä ylikansallisia vaihtoehtoja”, Varmavuori sanoo Journalistiliiton tiedotteessa.


Ylen säästöjen takana on parlamentaarisen työryhmän päätös leikata yhtiön rahoitusta. Niin sanottu Yle-indeksi on jäädytetty kolmeksi vuodeksi. Lisäksi yhtiön maksama arvonlisävero nousee ensi vuoden alusta 10 prosentista 14 prosenttiin.

Yle kertoo aikovansa säästää 50 miljoonaa euroa vuosina 2025–2026. Se arvioi säästäneensä muutosneuvottelujen ensimmäisen kierroksen ja muiden säästötoimien turvin tähän mennessä 45 miljoonaa euroa.  Toisen kierroksen viiden miljoonan euron säästöjen myötä Yle laskee pääsevänsä 50 miljoonan euron tavoitteeseen.

Parlamentaarisen työryhmän leikkausten myötä Ylen pitäisi kuitenkin säästää vuoteen 2027 mennessä yhteensä noin 66 miljoonaa euroa.

”Säästötarpeesta jää siis vielä näiden kierrosten jälkeen aika paljon etsittäväksi. Se on totta kai huolestuttavaa. Me kuitenkin katsomme, että henkilöstö on tehnyt oman osuutensa tämän kierroksen jälkeen”, Antti Laakso sanoo.

Laakso arvioi, että Yle joutuu vielä harkitsemaan esimerkiksi ohjelmahankintojaan sekä kanaviensa määrää. Hänen mukaansa on aivan selvää, että leikkaukset tulevat näkymään Ylen ohjelmissa ja sisällöissä.

”Monella kansanedustajalla oli Yle-päätöstä tehdessä harhaluulo, ettei tämä nyt missään näy. Ehkä sellaiset luulot ovat alkaneet nyt karista.”


Ylen työntekijät ovat kritisoineet yhtiötä kovasanaisesti siitä, miten se on toteuttanut muutosneuvottelujen ensimmäisen kierroksen päätöksiä. Journalistin jutussa työntekijät kertovat epätietoisuudesta, pakkosiirroista vieraille paikkakunnille ja työtehtäviin sekä irtisanomisista, jotka on peruttu laittomina.

Sekä toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila että uutis- ja ajankohtaistoimituksen vastaava päätoimittaja Panu Pokkinen ovat pyytäneet asiaa työntekijöiltä anteeksi.

Laakso uskoo Ylen johdon oppineen ensimmäisen säästökierroksen virheistä ja haluavan hoitaa neuvottelut tällä kertaa paremmin.

”Irtisanomisia on kuitenkin aivan varmasti tulossa. Säästöjä etsittiin ensimmäisellä kierroksella todella paljon ja se tarkoittaa, että laarin pohja alkaa olla käyty. Meidän neuvottelijamme kuitenkin tekevät aina töitä sen eteen, että irtisanomisten lukumäärä olisi ilmoitettua pienempi.”

Journalisti
Yleiskatsaus