Journalistiliiton toimisto muuttaa elokuun lopussa. Uudet toimitilat ovat Ympyrätalossa Helsingin Hakaniemessä osoitteessa Siltasaarenkatu 18 – 20. Nykyisin liiton toimisto on kadun toisella puolella.
Uudet tilat ovat noin 200 neliömetriä pienemmät kuin nykyiset.
”Muuttoa perustelevat nykyistä isommat kokous- ja koulutustilat sekä noin 50 000 – 60 000 euron vuotuiset kustannussäästöt”, sanoo liiton talous- ja hallintopäällikkö Sirpa Hannula.
Hannulan mukaan Ympyrätaloon muuttoa puolsivat myös tilojen nykyaikaisuus ja hyvä sijainti. Liitto on tehnyt vuokrasopimuksen kuudeksi vuodeksi.

Uusimmassa lehdessä
- Riikka Smolander-Slotte kirjoitti rallikuski Jari-Matti Latvalasta kaksi myötäelävää kirjaa. Kun toimittaja ryhtyy elämäkerturiksi, onko hän enää toimittaja – vai kirjuri, viestijä, terapeutti tai ystävä?
- Pandemiauutisoinnin tilinpäätös jäi tekemättä, kirjoittaa tiedetoimittaja Juha Matias Lehtonen
- Perusuutistoiminta tarvitsee tuekseen sääntelyä ja rahaa