Liitto

“Kaikkien on maksettava tessin mukaiset palkat.” Elokuva- ja tv-tuotantoihin yleissitova työehtosopimus

Elokuva- ja tv-tuotantojen tes on nyt yleissitova.

Elokuva- ja tv-tuotantoihin on saatu yleissitova työsopimus. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti yleissitovuuden aiemmin tällä viikolla. Yleissitovuus astui voimaan 5. kesäkuuta. Ministeriö kertoi päätöksestään 13.6.

Kaikkien elokuva- ja tv-tuotantoalalla toimivien työnantajien on jatkossa noudatettava tessiä. Kaikilla alan työntekijöillä on näin jatkossa samat työnteon vähimmäisehdot, esimerkiksi taulukkopalkat.  

Tuotantoala on pitkään ollut tunnettu vaihtelevista työehdoistaan ja usein villeistä työoloistaan. Alan työntekijöitä edustavan Set ry:n puheenjohtaja Matleena Kuuselan mukaan nyt voidaan liioittelematta sanoa, että alan villit ajat ovat ohi. 

”Nyt asiat selkeytyvät ja yhdenvertaistuvat”, Kuusela sanoo. 

Työntekijöiden on aiemmin ollut vaikea pitää kiinni oikeuksistaan, Kuusela jatkaa.  

”On vaatinut paljon, että työntekijä hallitsee työaikalain, tessin, niiden erot, ja kumpaa milloinkin noudatetaan.” 

Set ry:stä tuli viime vuonna Journalistiliiton uusin jäsenyhdistys. 


Merkittävintä yleissitovuudessa on Kuuselan mukaan yhdenvertaisuus.  

”Kaikkien työnantajien on nyt maksettava tessien mukaiset vähimmäispalkat, kuuluvat sitten työnantajaliitto Paltaan tai eivät.” 

Reaktiot tuotantoalan työntekijöiden keskuudessa ovat olleet ilahtuneita ja helpottuneita, Kuusela sanoo.  

”Tämän eteen on tehty töitä pitkään. Hyväksyimme aikanaan tessiin muun muassa jaksotyön, jotta yleissitovuus olisi työnantajille houkuttelevampaa. Nyt selvisi, että emme hyväksyneet sitä turhaan.” 

Journalistiliiton työehtoasiantuntija Marika Väisänen tiivistää liiton tiedotteessa yleissitovuuden estävän epäterveen kilpailemisen työehdoilla.  Enää järjestäytymätön työnantaja ei voi hankkia kilpailuetua ja painaa hintoja alas esimerkiksi sopimalla heikommista palkoista tai työehdoista. Tällainen on ollut elokuva- ja tv-tuotannoissa kohtuullisen yleistä.  

Työehtosopimukseen on kirjattu monia parannuksia työoloihin, esimerkiksi kymmenen prosentin suuruinen yötyökorvaus, palkallisten sairauspäivien määrän nousu, palkallinen vanhempainvapaa, matka-ajalta maksettava korjaus ja aiempaa suurempi lomakorvaus.