Etelä-Suomen Median 9. elokuuta alkaneet muutosneuvottelut päättyivät keskiviikkona 24. elokuuta. Neuvotteluiden seurauksena Helsingin Uutisista irtisanottiin yksi journalisti, mutta hänelle tarjottiin yhtiöstä uutta tehtävää, ja hän otti sen vastaan.
”Eli aitoja vähennyksiä ei journalisteihin kohdistu näiden neuvotteluiden seurauksena”, sanoo Etelä-Suomen Median paikallisjohtaja Karri Kannala.
Yhtiö irtisanoo media- ja jakelumyynnistä yhteensä kuusi työntekijää. Myös tehtäväkuviin tulee muutoksia.
”Kaksi irtisanotuista otti toisen tehtävän vastaan, ja yksi oli eläköitymiseen liittyvä ratkaisu. Kolme on todellisia vähennyksiä. Tarjoamme heillekin mediamyynnissä auki olevia tehtäviä”, Kannala sanoo.
Muutosneuvottelujen alkaessa työnantaja ilmoitti uhan alla olevan enintään yhdeksän työpaikkaa.
Neuvottelut koskivat Helsingin Uutisten, Vihdin Uutisten, Luoteis-Uusimaan, Karkkilan Tienoon ja Karkkilan Tienoon Viikon koko henkilöstöä.
Lisäksi neuvottelut koskivat Seinäjoen Sanomien, Keski-Uusimaan, Keski-Uusimaa Viikon ja Vantaan Sanomien mediamyyntiä sekä Etelä-Suomen Median digitaalisen ulkomainonnan myyntiä ja jakelumyyntiä.
Etelä-Suomen Median journalistien pääluottamushenkilö Petri Lyy on helpottunut siitä, että journalisteja ei joutunut neuvottelujen seurauksena työttömäksi. Lyyn mielestä on parempi, että työnantaja toimi etupainotteisesti ja muutosneuvottelut käytiin nyt eikä loppuvuodesta.
“Tappiollisten yksiköiden tappiot olisivat loppuvuodesta olleet vielä suuremmat, jolloin irtisanomisia olisi ehkä ollut asialistalla tätä enemmän.”
Muutosneuvotteluista seuraa myös se, että kaupunkilehti Keski-Uusimaa Viikon ilmestymispäivät vähenevät lokakuun alusta kahdesta yhteen viikossa. Pois jää viikonlopun ilmestymispäivä.
Karri Kannala, kerroit neuvottelujen alkaessa, että ne koskevat Keski-Uusimaa Viikon mediamyyntiä. Miksi päädyitte vähentämään lehden ilmestymispäiviä?
”Henkilöstövähennykset koskevat mediamyyntiä. Neuvottelukutsussa ilmoitimme, että harkitsemme myös mahdollisia tuotelakkautuksia ja/tai ilmestymispäivien vähentämistä osana rakenteellisia muutoksia. Keski-Uusimaa Viikon toisen ilmestymispäivän kohdalla kyse on myös lehden taloudellisesta tilanteesta.”
Olette hiljattain vähentäneet muidenkin lehtien ilmestymispäiviä. Miten arvioit vähennysten vaikuttavat lehden lukijasuhteeseen?
”Meillä on Keski-Uusimaa Viikon kanssa samalla alueella seitsenpäiväinen tilattava Keski-Uusimaa, ja Keski-Uusimaa Viikko jää ilmestymään keskiviikkoisin. Kattaus jää alueella vahvaksi, enkä usko, että vähennyksestä on lukijasuhteelle haittaa”, Kannala sanoo.
Muutosneuvottelujen kohteena olleiden Karkkilan ja Vihdin lehtien eli Karkkilan Tienoon, Karkkilan Tienoo Viikon, Luoteis-Uusimaan ja Vihdin Uutisten osalta yhtiö tekee Kannalan mukaan päätöksiä 23. syyskuuta mennessä. Sitä ennen yhtiö kerää vielä päätösten pohjaksi tietoa.
”Vähentäviä henkilöstövaikutuksia ei todennäköisesti tule”, Kannala sanoo.
Muutosneuvottelujen alkaessa Kannala sanoi Journalistille, että isoin syy neuvotteluihin on kulujen nousu ja heikkenevä taloustilanne, joka huonontaa mediamyynnin näkymiä.
Mitä myönteisiä keinoja kustantajalla itsellään on parantaa lehtiensä tilannetta?
”Neuvottelujen piirissä olevat lehdet ovat tappiollisia. Toimenpiteitä on vuosien saatossa tehty paljon. Nyt, kun kulutaso on kovassa nousussa, on pakko katsoa niiden tilanne hyvin tarkkaan ja esimerkiksi vähentää tarvittaessa ilmestymispäiviä.”
Mitä olette tehneet ennen ikäviä vähennyksiä?
”Asioita on paljon, se on jatkuvaa päivittäistä työtä. Toimituksellisesti pyrimme parantamaan sisällön laatua, tekemään entistä kiinnostavampaa paikallista journalismia ja saamaan sitä kautta uusia digi only -tilaajia, mikä vauhdittaa digitaalisen ansainnan kasvua. Mediamyynnissä pyritään uudistumaan, tekemään laadukkaampaa myyntityötä ja hankkimaan uusia asiakkaita”, Kannala sanoo.
”Kolmas tulonlähde printin ja digiansainnan ohella on digitaalinen ulkomainonta.”
Myös digitaalisen ulkomainonnan myynti oli muutosneuvottelujen kohteena. Mitä sille tapahtuu?
”Uudelleenorganisoimme sitä. Meillä oli aiemmin pääkaupunkiseudulla erikseen Helsingin Uutisten, Vantaan Sanomien, digitaalisen ulkomainonnan ja jakelumyynnin myyntiryhmät. Ne yhdistettiin. Näin haemme myyntiin monikanavaisuutta.”
Muutosneuvottelut olivat Etelä-Suomen Median kolmannet vuoden sisään. Joulukuun 2021 ja tammikuun 2022 lisäksi yhtiö muutosneuvotteli myös loppukesästä 2019 ja loppuvuodesta 2020.
”Toivottavasti neuvottelut olivat nyt vähäksi aikaa tässä”, pääluottamushenkilö Petri Lyy sanoo.
“Tosin Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siitä aiheutuva inflaatio ja paperin ja energian hinnannousu voivat näkyä vielä vaikka millä tavalla, mikä voi vaikuttaa sekä ilmoitus- että tilausmyyntiin. Tähän on kustantajan saati tavallisen toimittajan vaikea vaikuttaa.”