
EU:n komissio on esittänyt suosituksensa toimittajien ja viestintäalan ammattilaisten turvallisuuden parantamiseksi. Kysessä on ensimmäinen kerta, kun komissio tekee tämäntyyppisen suosituksen.
EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen totesi unionin tilasta 15. syyskuuta 2021 pitämässään puheessa tiedon olevan julkinen hyödyke.
”Meidän on suojeltava toimittajia, jotka nostavat asioita esiin. Olemmekin tänään esittäneet suosituksen toimittajien suojelun parantamiseksi”, von der Leyen sanoo.
Toimittajat ovat viime vuosina joutuneet yhä useammin hyökkäysten ja pahimmissa tapauksissa murhien uhreiksi. Koronakriisi on vaikeuttanut toimittajien työtä entisestään. Erityisesti freelancereiden tulotaso on laskenut, ja pääsyä tapahtumapaikoille on rajoitettu.
Komissio esittää toimia, joita EU-maiden olisi toteutettava toimittajien turvallisuuden parantamiseksi. Suosituksessa kehotetaan muun muassa tarjoamaan kansallisia tukipalveluja, kuten auttavia puhelimia, oikeudellista neuvontaa, psykologista tukea ja suojatiloja toimittajille ja muille media-alan ammattilaisille.
Suosituksessa kehotetaan myös parantamaan toimittajien suojelua mielenosoitusten aikana, lisäämään turvallisuutta verkossa sekä antamaan erityistä tukea toimittajanaisille.
Suositusten täytäntöönpanoon on mahdollista hakea EU:n rahoitusta. Rahalla voi muun muassa kouluttaa tuomareita, poliiseja ja journalisteja. EU rahoittaa myös toimittajien suojelua ja tukea antavaa toimistoa, jota hallinnoi Saksan Leipzigissa sijaitseva lehdistön ja tiedotusvälineiden vapauden keskus.
Komissio ehdottaa myös tiedotusvälineiden vapautta ja tutkivaa journalismin tukemista neljällä miljoonalla eurolla. Aloitteella halutaan tukea kahta erillistä toimea: lehdistön ja tiedotusvälineiden toimintaa tukevaa toimistoa sekä tutkivien journalistien ja mediaorganisaatioiden hätätilanteen tukirahastoa, jonka tarkoituksena on varmistaa tiedotusvälineiden vapaus EU:ssa. Hätätilanne viittaa tilanteisiin, joissa toimittajien terveys tai henki on uhattuna fyysisesti tai esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tapahtuvan maalittamisen takia.

Uusimmassa lehdessä
- Laivayhtiö painostaa toimitusta, kilpailu on kovaa ja lehtiä omistaa sama liikemies. Ahvenanmaa on silti maailman paras paikka tehdä journalismia, sanovat toimittajat.
- Lyhyempi työaika ja oma loma houkuttelevat media-alan työntekijöitä
- Medieförbundet vill inte förhandla trots Konkurrensverkets besked om kollektiva förhandlingar för frilansare
- Kaikki armeijat tekevät propagandaa, sodasta uutisoiminen on vaikeaa ja raskasta