Yle on aloittanut yt-neuvottelut Elävän Arkiston ja Arkistodraaman tiimeistä muodostetussa uudessa arkistojulkaisutoimituksessaan. Neuvottelut koskevat kaikkia toimituksen kahdeksaa vakituista työntekijää.
Työnantajan mukaan neuvottelujen tavoitteena ei ole irtisanoa ketään. Neuvottelujen myötä jotkin työtehtävät voivat kuitenkin muuttua. Neuvottelukutsussa mainitaan, että myös työvuorojärjestelyihin voi tulla muutoksia.
”Muutoksia on jo suunniteltu ja valmistelu yhdessä työntekijöiden kanssa”, Ylen ohjelmatyöntekijöiden pääluottamushenkilö Anu Kähkönen kertoo.
”Eli ei mitään dramaattista.”
Kähkösen mukaan työnantajan toiveena on tehostaa toimituksen työtä, lisätä arkistoaineistojen käyttöä ja muuttaa osaa työtehtävistä. Painopistettä halutaan muuttaa artikkelikeskeisestä mediakeskeiseksi.
”Se tarkoittaa enemmän materiaalia esimerkiksi Yle Areenaan ja some-kanaviin”, Kähkönen sanoo.
Neuvottelut alkoivat maanantaina 6. toukokuuta ja kestävät ainakin kaksi viikkoa.

Uusimmassa lehdessä
- Pitääkö journalismin valita puolensa, jotta maailma pelastuisi? Journalistin toimittaja Manu Haapalainen kysyi itseään viisaammilta.
- Marjaana Varmavuori haluaa saada ihmiset saman pöydän ääreen
- Paikallisen median pitää vaalia paikallista keskustelua
- Jobbet som lokalreporter gav otippat socialt trumfkort