Naisten määrä uutissisällöissä on puhuttanut Suomessa Helsingin Sanomien naistenpäivänä tekemän tasa-arvolinjauksen jälkeen. Tuolloin lehti ilmoitti pyrkivänsä kohti sitä, että sen jutuissa esiintyvistä henkilöistä olisi puolet miehiä ja puolet naisia.
Hesarin ja kahdentoista muun kotimaisen verkkolehden suoriutumista on voinut seurata Tasa-arvobotin avulla. Sen 24 tunnin vertailujen kärjessä on ollut toistuvasti Satakunnan Kansa, jonka jutuissa on näyttänyt olevan jatkuvasti yli puolet naisia. Useimmiten se on ollut myös ainoa, jonka jutuissa on naisenemmistö.
Kyse on kuitenkin virheestä, algoritmin luoja Max Berggren kertoo.
Berggrenin Prognosis-yhtiön algoritmi, Tasa-arvobotti laskee vakiintuneita miesten ja naisten nimiä verkkojutuista ja julkaisee 24 tunnin tuloksia automaattisesti Twitterissä. 24 tunnin seurannassa naisten osuus suomalaisten tiedotusvälineiden jutuissa on yleensä 15–45 prosentin luokkaa.
Tämä vastaa esimerkiksi Euroopan parlamentin viime keväänä julkaiseman vertailun tuloksia. Sen mukaan suomalaisessa mediassa esiintyvistä henkilöistä vajaa kolmannes on naisia.
Satakunnan Kansan kohdalla algoritmi otti kuitenkin mukaan laskelmiinsa myös lehden verkkosivun alalaidassa olevat vakiotekstit eli ”footerin”.
”Se tarkoitti, että jokaisesta artikkelista laskettiin mukaan sana ’Alma’”, Berggren kertoo Journalistille.
Botti siis luuli, että jutuissa esiintyisi Alma-niminen nainen, vaikka Alma viittasi Satakunnan Kansan omistavaan Alma Mediaan.
Berggren on tehnyt virheellisistä luvuista Tasa-arvobotin Twitter-tilille oikaisun.
Satakunnan Kansan uutispäällikkö Kaisa Ylhäinen sanoo, ettei tieto virheestä yllätä toimitusta.
Lehti ehti tehdä hyvistä tuloksista itsekin uutisen, jota varten laskettiin sukupuolijakauma myös printtilehden puolelta kahdelta heinäkuun päivältä. Se oli molempina päivinä reilusti miesenemmistöinen.
”Olemme suhtautuneet lukuihin epäillen. Ne ovat kuitenkin herättäneet täällä keskustelua, mikä on mielestäni hyvä asia”, Ylhäinen sanoo.
Virheen korjaamisen jälkeen Satakunnan Kansan luvut ovat samaa luokkaa kuin muidenkin vertailussa mukana olevien verkkolehtien.
Lehti julkaisee paljon Lännen Median tekemiä sisältöjä, joten luontevaa on, että sen luvut vastaisivat esimerkiksi Aamulehden lukuja. Näin viime vuorokauden aikana on ollutkin: Aamulehdessä naisia oli 46 prosenttia ja Satakunnan Kansassa 43 prosenttia.
Viimeisimmässä Tasa-arvobotin julkaisemassa vertailutwiitissä luvut oikeuttivat vertailun sijoihin yksi ja kaksi.
Miten sukupuolten tasa-arvo toteutuu uutissisällöissä? Lisää aiheesta 17. elokuuta ilmestyvässä Journalistissa.
Oikaisu 9.8. kello 11.15: Jutun otsikkoa on korjattu.