Otavamedia aloittaa yt-neuvottelut 29. toukokuuta. Journalistin saamien tietojen mukaan neuvottelut koskevat Kodin lehtiperhettä.
Otavamedian pääluottamusmies Tuomo Lappalainen vahvistaa, että yt-neuvottelut ovat tulossa. Hänen mukaansa alustava arvio uhan alla olevien työpaikkojen määrästä on sellainen, että neuvottelut voidaan käydä kahdessa viikossa.
Kahden viikon neuvottelut riittävät, jos uhan alla on alle kymmenen työpaikkaa.
Lappalaisen tuntuman mukaan yt-kutsu tuli useimmille yllätyksenä.
”Ensireaktiot olivat ihan normaalit, järkytystä ja masentunutta tunnelmaa. Ihmisillä on huoli omista ja koko toimituksen työpaikoista. Toimitukset ovat tiiviitä yhteisöjä.”
Työnantaja on ilmoittanut neuvottelujen liittyvän toimintaympäristön muutokseen.
”Yksityiskohtaisempaa tietoa pitäisi tulla ensi viikolla. Kokonaisuuden hahmottaminen on tässä vaiheessa vielä kesken”, Lappalainen sanoo.

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom