Kauppalehti Oy aloittaa yt-neuvottelut, joiden piirissä ovat yhtiön toimitukset ja mediamyynnit tukitoimintoineen sisältäen ne henkilöt, jotka siirtyivät Talentumista Kauppalehti Oy:hyn liikkeenluovutuksella. Asiasta kertoo emokonserni Alma Media keskiviikkona julkaistussa tiedotteessaan.
Neuvottelujen piirissä on yhteensä noin 230 henkilöä. Näistä 185 on journalisteja, kertoo entisiä talentumilaisia edustava pääluottamusmies Marko Laitala.
Yhtiön alustavan suunnitelman mukaan vähennystarve on enintään 35 henkilötyövuotta.
Myös Kaakon Viestintä Oy:ssä alkavista yt-neuvotteluista uutisoitiin keskiviikkona. Niiden piirissä on Kaakon Viestinnän noin 800 työntekijän henkilöstö lukuun ottamatta painoa ja varhaisjakelua. Länsi-Savo-konserniin kuuluvassa Kaakon Viestinnässä on runsaat 200 journalistia.
Tavoitteena on 2,5 miljoonan euron vuositason säästöt, mikä vastaa noin 40 henkilötyövuotta.
Lisäksi A-Lehdet Dialogissa neuvotellaan parhaillaan enintään kuuden henkilötyövuoden vähennyksistä. Neuvottelujen piirissä on 29 henkilöä, joista 18 on journalisteja.
Yleisradiossa on aloitettu uutis- ja ajankohtaistoiminnan assistentteja koskevat neuvottelut, jotka koskevat 20 henkilöä ja voivat johtaa enintään kymmenen henkilötyövuoden vähennyksiin. Yleisradion ohjelmatyöntekijöiden yhdistys julkaisi helmikuun alussa kannanoton, jossa se vastustaa työnantajansa vähennyssuunnitelmia.

Uusimmassa lehdessä
- Journalistit toivovat viimein pääsevänsä raportoimaan tuhotusta Gazasta vapaasti. Miten sotauutisointi onnistui?
- Yhdistykset haluavat liiton johtoon inhimillisen journalismin puolustajan, joka pärjää työehtoneuvotteluissa
- Puheenjohtajan on katsottava kevään huolia kauemmas
- Yleläiset jäivät odottamaan, kuka saa potkut. ”Nyt katselen ikkunasta järvelle”, sanoo Tapio Termonen.