Uuden Inarin tekijät ovat saaneet kokoon pop up -paikallislehdelleen tarvittavan rahoituksen. Mesenaatti-palvelussa kerättyä rahaa kertyi määräaikaan mennessä hitusen yli minimitavoitteen, yhteensä 13 170 euroa. Uutta Inaria tuki 282 mesenaattia.
Päätoimittaja Mari Uusivirta sanoo, että onnistuneen rahoituskampanjan takana oli hyvä suunnittelu ja ahkera työ.
”Olemme toimituksessa vielä kaikki uramme alkuvaiheessa, eikä meillä ole vakiintunutta yleisöä tai fanipiiriä. Siksi julkaisimme ennakkojuttuina monta maistiaispalaa todisteina inarilaisille ja muille tukijoille. Ilmeisesti se tepsi. Innostuksemme on paistanut myös ulospäin”, Uusivirta sanoo.
Rahoituskampanjansa aikana Uusi Inari julkaisi kahdeksan ennakkojuttua ja Inarin ihmiset -sarjaa. Helmi–maaliskuussa lehteä julkaistaan verkossa liki päivittäin. Toimitus suuntaa pohjoiseen reilun kuukauden kuluttua. Etsinnässä on vielä muun muassa asunto.
Uusivirran mukaan projektista on saatu innostunutta palautetta inarilaisilta. Myös paikalliset mediat ovat seuranneet sen etenemistä.
”Vaikuttaa siltä, että olemme tervetulleita.”
Uusivirran mukaan kerätyllä joukkorahoitussummalla on varaa vähän maustaa suunniteltuja juttuja esimerkiksi ostamalla palveluja datajournalistilta tai graafikolta.
”Maksimitavoitteemme oli toiveikas. Jokainen euro, joka meni yli 11 000 euron minimitavoitteen, oli voitto.”
Toisia joukkorahoitusprojekteja suunnittelevia hän kehottaa tarttumaan toimeen innostunein ja aidosti kiinnostunein mielin.
”Tinkimätön asenne heijastuu vastaanottoon.”