Tutkittua

Julkinen keskustelu terveydestä törmää jyrkkään vastakkainasetteluun

Tunteita herättävistä terveysaiheista on hankalaa käydä julkista keskustelua. Vaihtoehtoisesti ajattelevat suljetaan herkästi keskustelun ulkopuolelle.

Näin arvioivat Tampereen yliopiston viestinnän tutkijat Maarit Mäkinen ja Mari Pienimäki. Viime vuonna Kulttuurintutkimus-lehdessä julkaistussa artikkelissaan he analysoivat inklusiivisuuteen liittyviä haasteita vaikeissa terveysaiheita koskevissa keskusteluissa.

Tutkimusta varten haastateltiin kymmentä valta­virran ulkopuolelle asettuvaa terveysvaikuttajaa. Tutkijat kiinnittivät huomiota etenkin CAM-hoitoja eli täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja ja koronapandemiaa koskevaan julkiseen keskusteluun ja sen esteisiin.

Suomi kuuluu korkean luottamuksen maihin, joissa kansa pitää yhteiskuntaa ja mediaa arvossa. Suomella on kuitenkin heikkoutensa tässä viite­ryhmässä. Julkisesta keskustelusta puuttuu vuoropuhelu, ja monet kokevat yhteiskunnallisten vaikutusmahdollisuuksiensa olevan vähäiset.

Tässäkin tutkimuksessa nostettiin esiin vastaavia kokemuksia. Haastatellut törmäsivät julkisessa keskustelussa vahvaan polarisaatioon. Monet heistä kokivat hankalia aiheita koskevien keskusteluyritysten tyrehtyvän jyrkkään vastakkainaset­teluun sekä journalistisessa että sosiaalisessa mediassa.

Sosiaalisessa mediassa keskustelua vaikeuttivat muiden ihmisten aggressiiviset reaktiot sekä suoranainen toisinajattelijoiden maalittaminen. Tutkijoiden mukaan tällaiset kokemukset voivat vahvistaa vaikenemisen kulttuuria.

Journalistisissa medioissa häiritseväksi koettiin leimaava kielenkäyttö. CAM-hoitojen kannattajat tai koronapolitiikan kritisoijat kokivat, että heidät niputettiin yhdeksi epäluotettavaksi joukoksi puhumalla ”uskomushoidoista”, ”puoskareista” ja ”salaliittoteoreetikoista” sen sijaan, ­että heitä aidosti kuultaisiin.

Perinteisistä medioista avoimimmiksi koettiin paikallislehdet ja radiokanavat. Osalle haastatelluista oma blogi tai yhdistyksen julkaisu tarjosi väylän vaihtoehtoisten näkemysten ilmaisemiselle.

Journalisti
Yleiskatsaus