Kun Charlie Kirk surmattiin, Yhdysvaltojen media päätyi kaaokseen.
Presidentti Donald Trumpin lähipiiriin kuulunut 31-vuotias konservatiivioikeistolainen, herätyskristillinen podcast-juontaja, influensseri ja poliittinen organisoija oli ollut jo kauan nykyajalle tyypillinen yhteiskunnallisen taistelun polttopiste.
Monien mielestä hän solvasi vasemmistoa ja vähemmistöjä, vainosi professoreita ja usutti ihmisiä toistensa kimppuun.
Toisten mielestä hän ja hänen vaimonsa olivat esimerkillisiä kunnon kansalaisia. He neuvoivat hellyttävissä somevideoissaan muitakin nuoria avioliiton ja perheen perustamisen tiellä, ja sen lisäksi Kirk osallistui avoimeen yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Kun Kirk ammuttiin yliopiston kampuksella puhetilaisuuden aikana, kyse oli suuresta uutisesta. Mutta median kaaos ei rajoittunut vain taisteluun tuoreimmista tiedonmurusista.
MSNBC:n politiikan kommentoija Matthew Dowd: potkut. Washington Postin kolumnisti Karen Attiah: potkut. ABC:n talk show -juontaja, koomikko Jimmy Kimmel: hyllytys. Heitä kaikkia syytettiin siitä, että he olivat vähätelleet Kirkin murhan traagisuutta tai syyttäneet Kirkiä itseään tai konservatiivioikeistoa Kirkin kuolemasta.
He olivat vain yksi juonne Kirkin surmaa seuranneessa potkuaallossa, kun Trumpin Maga-liike ja Kirkin ihailijat painostivat työnantajia irtisanomaan heidän mielestään Kirkia parjanneita ihmisiä. Opettajia, poliiseja, sairaanhoitajia ja toimittajia.
Ilmiö kertoo Yhdysvaltain konservatiivioikeiston alati voimistuvasta pyrkimyksestä vaientaa vastustajat. Mutta toimittajien potkut kertovat myös mediasta.
Eniten huomiota hyllytetyistä sai Jimmy Kimmel. Hän on kuuluisa ja kysymykset sananvapaudesta ilmeisiä. Kimmelin tapaus herätti kuitenkin myös kysymyksiä journalistisen median omistajien intresseistä. Kimmelin ohjelmaa lähettää ABC, jonka omistaja on Disney. Se suunnittelee useampiakin yrityskauppoja, joihin se tarvitsee Trumpin hallinnon suostumuksen.
Disney-ABC-ketju antoi Trumpille periksi jo aiemmin, kun ABC:n uutisankkuri George Stephanopoulos oli käyttänyt tulkinnanvaraisia ilmaisuja kertoessaan oikeusjutusta, jossa Trumpia syytettiin seksuaalisesta väkivallasta. ABC sopi asian ilman ennen oikeuden päätöstä ja maksoi Trumpille 16 miljoonaa dollaria.
Aiemmin Trump haastoi CBS-kanavan oikeuteen Kamala Harrisin haastattelun editoinnista. Asiantuntijoiden mukaan CBS olisi hyvin voinut voittaa oikeusjutun, mutta silti CBS:n emoyhtiö Paramount maksoi vapaaehtoisesti Trumpille korvauksia niin ikään 16 miljoonaa dollaria. Paramountilla oli tuolloin myös tekeillä yrityskauppoja, joihin se tarvitsi Trumpin luvan. CBS ilmoitti äskettäin myös lakkauttavansa Trumpia usein arvostelleen Stephen Colbertin suositun talk shown.
Kolumnisti Karen Attiahin irtisanoneen Washington Postin taas omistaa nykyisin Amazonin perustaja Jeff Bezos, jonka muilla yrityksillä on niin ikään jatkuvasti bisneksiä Trumpin hallinnon kanssa.
Trumpin viha mediaa kohtaan on avointa. Hän on haukkunut CNN:n, The New York Timesin ja MSNBC:n toimittajia roskaväeksi, ja äskettäin hän yritti vaatia The New York Timesilta 15 miljardin korvauksia kunnianloukkauksesta. Tuomari totesi syyskuussa syytteen perusteettomaksi, mutta Trumpilla on vielä aikaa yrittää uudelleen.
Taistelut osoittavat median omistajuuden merkityksen. Mitä enemmän journalistinen media päätyy osaksi valtavia korporaatioita, sitä vähemmän sen asioista päättävien ihmisten intressissä on puolustaa median riippumattomuutta. Heillä voi olla aivan muita, heidän näkökulmastaan tärkeämpiä asioita työpöydillään, ja jos journalismi hankaloittaa tärkeämpiä asioita, journalismi saa mennä.
Roskat siivotaan pois näkyvistä.

Uusimmassa lehdessä
- Kaleva Median Juha Laakkonen ja Keskisuomalaisen Vesa-Pekka Kangaskorpi haluavat pitää suomalaisen median suomalaisessa omistuksessa. Pelkkä maakuntahenki siihen ei riitä.
- Media käsittelee vähemmistöjä pinnallisesti ja liian varovasti, kirjoittaa Ujuni Ahmed
- Tekoälysisällöt opettavat yleisön epäilemään, eikä se ole vain hyvä
- Toimitusosasto on yhteisöllisyyden ja virkistyksen paikka