Todella väsynyt haastattelu

Olin vuonna 1995 uutismatkalla Haitissa. Maassa oli täysi kaaos, kuten tavallista.

Teimme kuvaajani Rob Brouwerin kanssa useita juttuja Ylen tv-uutisille.

Lähdimme pääkaupungista ­Port-au-Princestä pieneen kylään tutustumaan paikalliseen arkeen. Matka muuttui heti pieneksi seikkailuksi. Ensin pienkone ei suostunut käynnistymään, joten vuokrasimme auton. Matka perille pieniä vuoristoteitä pitkin kesti noin 10 tuntia. Matkalla puhkesi rengaskin.

Paikan päällä työskentelimme Karibian paahtavassa helteessä samoissa vaatteissa ja ilman suihkua. Nukuimme kaksi yötä huonosti jonkun kylätalon puulaverilla. Patjaksi saimme vain ohuen viltin. Uuvuttavan kahden päivän rupeaman jälkeen lähdimme illansuussa ajamaan takaisin pääkaupunkiin. Ajoimme samaa vuoristoreittiä silmäystäkään nukkumatta.

Pääkaupungissa meillä oli sovittuna ­korkean ihmisoikeusviskaalin haastattelu puolen päivän aikaan. Haastattelupaikka oli toimisto, jossa minulle oli varattu upottava musta nahkasohva. Minua väsytti mahdottomasti.

Lopulta haastateltava saapui ja kysyin ensimmäisen kysymyksen. Kohtelias, pukuun ja kravattiin sonnustautunut tyylikäs herra puhui ­samettisen pehmeällä äänellä. Nukahdin kesken lauseen.

Havahduin, kun kuvaaja tökkäsi olkapäähän ja sanoi, että kysy lisää. Olin aivan sekaisin, ­enkä heti tajunnut kuka minua tuijotti ärtyneen näköi­senä. Jotenkin selvisin haastattelun loppuun, anteeksi pyydellen ja selitellen.

Myöhemmin katsoin haastattelun nauhalta. Sieltä kuului tasainen, rauhallinen hengitys, ­joka syveni. Olin nukahtanut neljä minuuttia kestäneen ensimmäisen vastauksen aikana.

Onneksi en kuorsannut.

MITÄ SINULLE ON SATTUNUT JA TAPAHTUNUT? LÄHETÄ TARINASI OSITTEESEEN JOURNALISTI@JOURNALISTILIITTO.FI