Pitkät nettijutut jäivät päätoimittajien hampaisiin

Mediatalojen pomot haluavat toimittajien tekevän lyhyempiä juttuja. Ylen käytävillä kohistaan säännöstä, jonka mukaan verkkoartikkeli ei enää saa ylittää kymmentätuhatta merkkiä. Jos sääntöä sovellettaisiin vaikka Suomen Kuvalehden lehtijuttuihin, lehdessä ei saisi olla yli nelisivuisia juttuja. Kymmenentuhatta merkkiä ei ole tutkivaksi jutuksi pitkä.

Ylellä ei saa kuitenkaan enää tehdä tämän mittaisia juttuja ilman erityistä syytä. Lähimmän pomon puolto ei riitä, lupa pitää saada ylempää.

Toimittajat kokevat, että mutkikkaamman tutkivan journalismin tekeminen on mennyt hankalaksi. Kriittisen julkisuuden kohteille pitää Journalistin ohjeiden mukaan antaa jutussa tilaa vastata väitteisiin. Jos vastapuolen selitykset leikataan pois editointipöydässä, voi seurata ongelmia JSN:ssä tai käräjillä.

Toimituksen johto taas on perustellut, että linjauksella halutaan eroon ylipitkistä teksteistä. Yle-laki ei kiellä tekemästä perusteellisia tekstejä, jos niillä on yhteys tv-ohjelmaan.

Helsingin Sanomissa soitellaan samaa viulua. Uusi vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi on toimituskokouksissa kantanut toistuvasti huolta juttujen pituuksista. Hesarissa netin juttumitat pyritään sopimaan etukäteen esimerkiksi S-, M- tai L-kokoisiksi, mutta niillä on päälliköiden mielestä ikävä taipumus paisua kirjoitusvaiheessa.

Sanomatalossa ei ole määrätty pakottavaa merkkimäärän ylärajaa, mutta mitoista keskustellaan vilkkaasti. Asialla on kaksi puolta. Toisaalta Sanomissa nähdään lukijoiden keskittymiskyvyn heikentyneen, ja entistä harvempi jaksaa lukea pitkän jutun loppuun. Annetaanko periksi ja julkaistaan helpommin sulavia pätkiä?

Toisaalta koko ajan haarukoidaan eri mittareilla, mikä on liiketaloudellisesti vetovoimaisinta sisältöä. Kun toimittajia huolettaa, mahtuvatko tärkeät asiat enää juttuihin, päälliköt kehittävät mittareita analysoimaan, mitkä jutut pitävät lukijat otteessaan.

Myös Iltalehden johto on aloittanut toimet pitkiä juttuja vastaan. Lehti otti verkossa käyttöön printtimaailman juttukoot. Toimittajia mietityttää, sillä vaikeista aiheista ei aina ole mahdollista kirjoittaa lyhyesti. Koko aihe pitää silloin hylätä. Toimituksen johto on perustellut lyhentämislinjaa lukijakokemuksella, joka on huono, jos lukija ei jaksa loppuun asti.

Televisiojutuissa on aina väännetty sekunneista, mutta verkossa on viimeiset parikymmentä vuotta ollut tilaa. Nyt joka paikassa halutaan Tiktok-aikaan sopivia tiiviitä puristeita. Jos jutut ovat löysiä, merkkiraja on väärä lääke oikeaan ongelmaan. Oikea lääke olisi panostaa pitkien juttujen editointiin. Ja jos juttu saa satatuhatta kävijää ja puolet lukee loppuun asti, eikö ole hyvä, että kymmenettuhannet kuitenkin saivat lukuelämyksen?

Mediamaailmassa on aina muoti-ilmiöitä, nyt pinnalla on tekstin pituus. Kekseliäitä ovat myös sääntöjen kiertäjät. Kun Ylessä aikoinaan linjattiin, että omilta toimittajilta ei haluta näkökulmakirjoituksia, näkökulmia otsikoitiin analyyseiksi. Nyt Ylessä kierretään kymmenentuhannen merkin rajaa sillä, että juttuihin on alkanut ilmaantua tuhteja faktalaatikkoja.