Kevään vaalit lähtivät heti alkumetreillä numeerisille urille. Ennen kuin vaalihuuma ehti edes alkaa, valtiovarainministeriö päätti ”tukea julkista keskustelua” julkaisemalla kokoelman keinoja julkisen talouden vahvistamiseksi.
Vaikuttamisyritys oli nappiosuma. Mediatutkija Anu Koivunen arvioi maaliskuussa Suomen Kuvalehden kolumnissa, että vaalikeskusteluissa puitaisiin ministeriön lukuja. Hän oli oikeassa. Vaalien maagiseksi luvuksi muodostui kuusi miljardia.
Kansalaisille tarjoiltiin numerovaalit. Politiikassa tasaluvut ovat tärkeitä, mutta ne itsessään eivät tee keskusteluista erityisen syvällisiä. Koivusen sanoin: ”Ministeriön agendan asettajan rooli ei näytä tuottavan analyyttisempää poliittista keskustelua eri vaihtoehdoista.”
Näyttää siltä, että tulevalla vaalikaudella politiikkaa tehdään erityisesti numeroiden pohjalta. Numerot ovat tärkeitä niin poliitikoille, lobbareille kuin kansalaisille. Numerot ovat selkeitä ja arvoneutraaleja. Muu on epämääräistä ideologista tunteilua.
Olen viime vuosina tutkinut viestintätoimistoja ja tiedeviestintää. Tutkimuksessa olen törmännyt siihen, miten paljon sekä lobbarit että heidän kohteensa rakastavat numeerista tietoa.
Politiikassa tasaluvut ovat viestinnällisesti vaikuttavia. Kuusi miljardia. Satatuhatta uutta työllistä.
Journalismin pitäisi olla tasalukujen kanssa tarkkana, sillä poliitikot nappaavat mielellään tutkimuksista tai selvityksistä omiin tavoitteisiinsa sopivat luvut ja kehystävät niitä itselleen edullisesti. Politiikassa numerot ovat kaikkea muuta kuin viattomia faktoja.
Kuudesta miljardista on tullut mediassa fakta. Se ei ole enää yksi näkemys, johon kytkeytyy poliittisia tavoitteita.
Mona Mannevuo
Numeroiden vetovoima on hyvin tiedossa myös vaikuttajaviestinnässä. Tiedon tuottaja, vaikkapa lobbari, tekee itsensä tarpeelliseksi tarjoamalla tiedon käyttäjälle tärkeitä lukuja.
Numeerisen tiedon merkitys korostui Matti Ylösen ja Niina Karin kanssa tekemässäni, viime syksynä julkaistussa tutkimuksessa viestintätoimistojen vallasta. Haastattelemamme viestinnän ja politiikan ammattilainen tiivisti asian näin: ”Mielipiteet eivät ole kiinnostavia, data on.”
On totta, että hätkähdyttävä luku houkuttelee välittömiin toimenpiteisiin.
Helsingin Sanomain Säätiön rahoittamassa Viestintää yli rajojen -hankkeessa tarkastelimme tietopohjaista politiikkaa. Tässäkin tutkimuksessa numerot nousivat tärkeään rooliin.
Eräs haastattelemamme asiantuntija totesi näin: ”Jos teidän tutkimuksessanne on osoittaa jotain lukuja, joista tiedon hyödyntäjä saa kiinni, ja niitä voi suoraan hyödyntää omiin tarpeisiinsa, niin se on ainakin se, mikä saattaa kiinnittää huomion ja kiinnostaa.”
Journalistien tehtävä on suhtautua poliitikkojen tai tiedon tuottajien esittämiin lukuihin yhtä kriittisesti kuin muuhunkin viestintään. Oikeastaan poliittiseen viestintään pätee sama ohjenuora kuin tutkimustiedotteisiin: muista lukea muutakin kuin tiivistelmä ja tarkista metodiosuus.
Numeeristen faktojen toistelun sijaan lukijan olisi hyvä ymmärtää niiden kehys. Journalismi ei palvele lukijaa vain kertomalla sen, mikä on velkakellon lukema. Pitäisi selvittää, kuka on tiedon tuottaja ja miten tieto on tuotettu.
Ylen mediakriittinen ohjelma Viimeinen sana ennakoi jo joulukuussa median kehystävän tulevista vaaleista ”velkavaalit”. Ennustus toteutui, koska media osallistui kehystämiseen ahkerasti. Yle itse julkaisi leikkauspelin.
Suomen luottoraja paukkuu kuusi miljardia punaisella – tee jotain! Tässä Ylen leikkauspelissä voit karsia menoja, kiristää veroja tai tehdä molemmat. Rahat ovat pois oikeilta ihmisiltä ja palveluista. Toisaalta: jos mistään ei leikata, velka paisuu ja lopulta kaikki kärsivät kahta kauheammin.
Kuudesta miljardista on tullut mediassa fakta. Se ei ole enää yksi näkemys, johon kytkeytyy poliittisia tavoitteita. Kaikessa tohinassa vaihtoehtojen ja keinojen tivaaminen on jäänyt syrjään. Kevään kuluessa tasalukujen hokeminen ja hämmästely on johtanut absurdeihin tilanteisiin, kun uutisoinnin kärkenä on ollut Petteri Orpolta (kok.) hallitusneuvotteluissa mystisesti kadonnut miljardi.
Politiikan tutkija Johanna Vuorelma on huomauttanut, että ylenpalttinen asiantuntijatiedon korostuminen politiikassa voi siirtää valtaa edustuksellisen demokratian ulkopuolelle. Joskus numeeriseen tietoon vetoaminen voi olla keino riisua politiikasta politiikka. Jos asiantuntija tietää parhaat ratkaisut yhteiskunnallisiin kysymyksiin, ja parasta politiikkaa tehdään vain numeroiden varassa, mihin edes tarvitaan vaaleilla valittuja poliitikkoja?
Pahimmillaan numeroiden tuijottaminen tekee kansalaisesta ja hänen elämästään excelissä pyörivän, ratkaisua odottavan ongelman. Kun politiikasta tulee vain tekninen suoritus, kipeiden leikkausten keskiöön nousevat niiden kohteen sijasta toimeenpanijan tunteet – tai vaihtoehtoisesti asiantuntijan kyky toimia järkevästi eli asettua politiikan ja tunteiden yläpuolelle.
Hyvä esimerkki tällaisesta asetelmasta nähtiin kolme vuotta sitten, kun Ylen uutisessa lukija kutsuttiin tekemään leikkauspäätöksiä ihan itse. Tuolloin maaginen luku oli seitsemän miljardia.
Otsikko kuului Koe itse poliitikon tuska – Ylen velkaleikkurilla voit päättää miten taloudesta tiristetään seitsemän miljardia: Valitsetko verot vai leikkaukset?
Otsikon perusteella miljardien takaa löytyykin kansalaisen kurjuuden sijasta poliitikon tuska.
Uusimmassa lehdessä
- Paikallismedia kytkee ihmiset yhteisöönsä. Alajärvelle muuttanut Jukka Vuorio huomasi tarttuvansa pikkukunnan uutisiin sitä painokkaammin, mitä synkemmältä maailma muussa mediassa näyttää.
- Yleisön luottamus täytyy ansaita yhä uudelleen
- Journalistin ohjeiden uudistusehdotukseen paljon kommentteja – ”On jätettävä tilaa myös journalismin houkuttelevuudelle”
- Palkaton sairauspäivä huolettaa – liitto ei hyväksy ehdotusta, jos sitä esitetään neuvotteluissa
