Olen tehnyt pohjoisessa toimittajan hommia 40 vuotta. Mieleenpainuvin tapaus sattui huhtikuussa 2017. Ilta-Sanomien toimitukseen tuli uutisvinkki: Yli-Iin Karjalankylällä on nostettu Volkswagen Passat -henkilöauto asumattoman talon piipunnokkaan.
Sitähän piti lähteä katsomaan. Soitin talon omistajalle ja kysyin, saanko tulla, ja koska se Passat nostetaan sieltä piipun päältä pois.
”Tänään tulee nosturi. Tulkaa kahville”, mies vastasi.
Tuumasta toimeen. Ajoimme kuvaajan kanssa Oulusta Yli-Iihin. Siellähän se auto keikkui piipun päällä. Isäntä viittoi taloon sisälle. Passat oli siis pihalla sijaitsevan toisen talon katolla, mies asui toisessa talossa.
Menimme kuvaajan kanssa sisään. Mies keitti kahvit ja oli hyvillään, kun toin pullaa. Välillä hän nappaili pillereitä lonkeron kera. Kilpailevan lehden toimittaja ja kuvaaja ajoivat pihaan. Kuvaaja kaivoi auton takakontista dronen.
Talon omistaja suuttui. Hän juoksi pihalle mekastamaan. Uhkaili kuvaajaa dronen rikkomisella. Mies rauhoittui. Nosturi tuli paikalle ja ryhtyi nostamaan Passatia takaisin maan pinnalle.
Talon omistaja juoksenteli pihalla kylpytakki päällä. Välillä hän heitteli kännykkäänsä keväthangelle.
Tilanne oli aivan absurdi. Jutun sain kuitenkin kirjoitettua. Talon omistajan nimeä en siihen pannut. Hulluja ja humalaisia ei haastatella, on ohjeistus.

Uusimmassa lehdessä
- Päätoimittajat Erja Yläjärvi ja Riina Nevalainen johtavat uuden ajan opeilla
- Enemmistö päätoimittajista on nyt naisia
- Poliisi ei osaa toimia median kanssa
- Journalistiliiton tessit ovat valmiita. Palkat nousivat, perhevapaauudistus ei toteutunut.
- Terriern Tomo lyder kommandon på romani och katten Nappi har ett eget visitkort – träffa husdjuren som är en del av arbetsgemenskapen