Onko eropaketti hyvä diili? Siitä päättämiseen tarvitaan aikaa ja rauhaa.

Otavamedian lehdissä käytiin yt-neuvotteluja lähes yhtäjaksoisesti yhdeksän kuukautta, toukokuusta 2018 helmikuuhun 2019, kukin toimitus vuorollaan. Neuvottelut herättivät paljon huomiota, sillä tällainen ketjuttaminen oli alalla uutta. Otavamediassakin edelliset isot yt:t olivat koskeneet yhtä aikaa koko taloa.

Näin pitkä yt-prosessi oli monella tapaa epäinhimillisen rankka. Erityisen raskasta oli odottaminen: milloin neuvottelut osuvat omaan toimitukseen ja miten ne siihen iskevät – vai säästyykö se jonkin ihmeen kautta?

Alussa jotkut epäilivät ketjutusta lähinnä keinoksi kiertää kuuden viikon neuvotteluaikaa. Uhan alla kun oli kerrallaan sen verran pieni joukko, että yksikköä kohti riitti neljätoista päivää.

Tästä tuskin oli kysymys. Jos yt:t olisi todella haluttu hoitaa lyhyemmällä kaavalla, kertarutistus olisi ollut sittenkin joutuisampi tapa.

Minulle ketjutusta perusteltiin sillä, että niin päästiin paremmin kiinni asioihin, jotka haluttiin muuttaa. Ilmeisesti se todella oli aito syy.

Kaikki yt-neuvotteluja käyneet tietävät, kuinka kaoottinen vaihe niiden lopetus monesti on. Mitä useampi työsuhde katkeaa, sitä vähemmän aikaa esimiehille jää yksittäisten ihmisten kohtaamiseen. Työsuhteiden päättäminen tapahtuu kaavamaisen mekaanisesti, vaikka siinä tilanteessa jos missä kaikkia pitäisi kohdella yksilöinä.

Viime aikoina työnantajat ovat yhä useammin tarjonneet irtisanomisten vaihtoehtoina paketteja, joihin kuuluu luopuminen takaisinottovelvoitteesta ja mahdollisuudesta riitauttaa neuvottelutulos. Uutisissakin näyttää hyvältä, että irtisanomisilta vältyttiin tai ne jäivät ennakoitua pienemmiksi.

Luottamusmies joutuu miettimään, kuinka hyviä diilejä paketit keskimäärin ovat. Onko x-kuukauden palkkaa vastaava kertakorvaus riittävä hinta menetetyistä oikeuksista?

Yksiselitteistä vastausta ei ole.

Ihmiset suhtautuvat töiden päättymiseen hyvin eri tavoin. On niitä, joille vanha työ on ollut koko elämä, ja toisia, jotka ovat vain odottaneet sopivaa hetkeä hypätä uuteen.

Toinen jakolinja menee siinä, miten itse kukin haluaa lähteä. Toisilta kynä putoaa saman tien ja he haluavat sulkea oven takanaan heti. Toiset lähtevät mieluummin hitaasti, tehden sovitut työt loppuun ja enemmänkin.

Joillekin oman lähdön syiden kuuleminen on vain puukon kääntämistä haavassa. Toisille on tärkeä tietää tarkasti, miksi juuri oma työ loppuu. Osa ymmärtää perustelut, osa ei – eivätkä ne aina olekaan yhtä vedenpitäviä.

Osa lähtijöistä tarvitsee myös toisia pitemmän ajan pakettiehtojen sulattelemiseen ja sen selvittämiseen, mitä paketti käytännössä tarkoittaa omalla kohdalla – ettei sitten myöhemmin tarvitse katua.

Kaikista näistä syistä pakettineuvotteluille pitäisi varata työntekijän niin halutessa riittävästi aikaa. Isoja päätöksiä ei pidä hoputtaa. Siitä jää vain paha mieli.

Yt-neuvotteluille on laissa säädetty tarkat aikaraamit, joista ei voi yksipuolisesti poiketa. Jos paketeista tulee jatkossa yhä tavallisempi osa yt-jälkihoitoa, olisi syytä harkita samanlaisia määräaikoja myös niiden tekoon.