Medioiden verkkokeskusteluissa vihan lietsomisen ja asiallisen kommentoinnin välissä on leveä vyöhyke, jolla delete-nappia painetaan liian harvoin, kirjoittaa Asko Lehtonen.
Julkisen sanan neuvosto otti seitsemän vuotta sitten kantaa tiedotusvälineiden verkkosivuilla käytävään keskusteluun: toimituksen tulee seurata sivujaan sekä pyrkiä estämään yksityisyyden suojaa ja ihmisarvoa loukkaavien sisältöjen julkaiseminen.
Lausumassa todetaan, että ihmisarvoa loukkaavat esimerkiksi väkivaltaan yllyttävät sekä yksilöön tai kansanryhmään kohdistuvat vihaa lietsovat sisällöt.
On helppo löytää juttuja, jotka nostattavat väkivaltaa yllyttävää tai vihaa lietsovaa kirjoittelua. Sille löytyy valitettavasti tilaa, vaikka virallinen media ei sitä julkaisisikaan.
Kaikesta ei voi edes yrittää keskustella. Esimerkiksi Iltalehti kertoo jo etukäteen, että kommentoinnin mahdollisuutta ei lisätä uutisiin, jotka käsittelevät muun muassa raakoja väkivaltarikoksia, seksuaalirikoksia, seksuaalivähemmistöjä, maahanmuuttoa tai uskontoa. Lehti kehottaa keskustelijoita olemaan kunnioittavia ja asiallisia.
Marraskuun lopulla Zimbabwessa sattui lento-onnettomuus, jossa menehtyi suomalaisia yritysjohtajia ja zimbabwelainen lentäjä. Iltalehdessä nimimerkki lateli oman tuomionsa: ”Sairaita on ne, jotka lähtee tonne toteuttamaan tappohimonsa” ja lentäjä ”mädäntyköön helvetissä mun puolesta”.
Vihan lietsomisen ja asiallisen keskustelun välissä on leveä vyöhyke, jolla delete-nappia painetaan liian harvoin. Julkisen sanan neuvoston lausumaa pitäisi toimituksissa lukea kaikkien juttujen keskusteluketjuja vahdittaessa.
Helsingin Sanomissa haastateltiin naista, joka viettää suurimman osan vapaa-ajastaan kiertelemällä kirpputoreja. Haastateltu myös myy löytöjään. Verkkolehden nimimerkkikirjoittajan mielestä lehden haastattelema ihminen oli ”juuri se kirpputorien syöpä, joka poimii kirsikat kakun päältä ja myy ne kovaan hintaan eteenpäin”.
”Kirpparikuningatar” oli jutun arvoinen, ja toimituksessa arvioitiin, että on yhtä arvokasta antaa nimimerkin haukkua haastateltavaa syöväksi. Ymmärrän, että kirjoittaja käytti sairautta metaforana, mutta silti.
Etelä-Suomen Sanomat kertoi, että Lahden kaupungin itsenäisyysjuhlassa kaupunginvaltuutettu kouri toista valtuutettua. Verkkokeskustelussa nimimerkit – kuinkas muuten – arvioivat ja syyttelevät kumpaakin jutussa mainittua henkilöä.
Jälleen kerran: juttu oli tarpeen tehdä, mutta mikä on keskustelun arvo?
Itsekin keskusteluja moderoivana tiedän, millaista tavaraa palstoille pahimmillaan tarjotaan. Tunkkaisimman kuonan siivoaminen ei anna lupaa julkaista toiseksi ja kolmanneksi tunkkaisinta, vaikka kuinka korostettaisiin, että kirjoittajat ovat juridisessa vastuussa sisällöstä. Laatumedioiden pitää valvoa laatua myös verkossa.
Keskustelulaahukset voivat tuoda uutiseen lisää sävyjä ja näkökulmia, myös uusia jutun aiheita. Parhaimmillaan kommenteissa on terävyyttä, jota lehdestä ei muuten ehkä löydä, mutta kriittinen ja piikikäs voi olla loukkaamattakin.
Lehtien verkossa keskustelijoille antaman ohjeen voi tiivistää näin: muista hyvät tavat, älä huuda tai kiroile. Verkossa vastuu on myös toimituksella, ei vain keskustelijalla.
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena