Ilmojen ässä

Elettiin heinäkuuta vuonna 2004. Helsinkiläiseen puistoon laskeutui avohelikopteri ja kiirehdin sen kyytiin. Istuuduin pilotin viereen ja taakse nousi kaksi laskuvarjohyppääjää, joiden hyppyjä olin lähdössä kuvaamaan Helsingin Sanomille.

Matkalla korkeuksiin lentäjä kaarteli edestakaisin ja hihkaisi minulle kuulokkeiden kautta, että joko pelottaa. ”Ehei”, vastasin ja kiedoin kameran hihnaa tiukemmin käteni ympäri.

Parin kieputuksen jälkeen lento tasaantui. Vedin syvään henkeä. Ihailin maisemaa helikopterin avoimesta ovesta. Minun ja taivaan välillä ei ollut vasemmalta puolelta mitään estettä.

Ihmiset ja rakennukset näyttivät alhaalla kuin pienoismaailmalta. Sitten huomasin selkäni takaa harteillani vapaasti roikkuvan vyön kaltaisen. Kysyin pilotilta, että mikä se mahtaa olla. Aiemmin hassutellut pilotti jähmettyi.

”Se on turvavyö. Laita se kiinni. Heti!”

Siinä vaiheessa sydämeni löi tyhjää. Kesti tovin, kun yritin selvittää, miten se vyö laitetaan kiinni. Sitten olikin aika kuvata. Vaikka käsissä oli viimeisintä mallia oleva digikamera, kamera oli hyvin hidas.

Otetun kuvan jälkeen pystyi seuraavan kuvan ottamaan suurin piirtein siinä vaiheessa, kun hyppääjä oli jo hyvin lähellä maata. Kuvasin tarkkuushyppääjiä yhden kuvan laukaisutekniikalla.

Kun laskeuduimme maahan, selvisi, että olin ollut koko ajan selästäni kiinnitettynä yhdestä vaijerista koneeseen. Jos olisin liukunut ulos avohelikopterista, olisin roikkunut sen yhden vaijerin varassa taivaalla.