Tutkittua

Suomenkielinen Tiktok-journalismi on pienimuotoista

Suomessa vain osa perinteisistä medioista tuottaa säännöllisesti journalistista sisältöä Tiktokiin.

Tämä käy ilmi Media & viestintä -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jossa Vaasan yliopiston viestinnän tutkijat kartoittavat perinteisten medioiden toimintaa Tiktokissa. Tutkimus on osa Helsingin Sanomain Säätiön rahoittamaa hanketta ”Lyhytvideot nuorten uutislähteenä”.

Tutkimusaineisto koottiin vuoden 2023 touko – kesäkuussa. Sen ydin koostuu tuhansien videoiden metadatasta, jota analysoitiin sekä määrällisesti että laadullisesti. Tutkijat tutustuivat lisäksi tarkemmin yli kahden sadan politiikka-aiheisen videon sisältöön sekä haastattelivat viittä toimittajaa.

Tutkimusajankohtana suomalaiset uutismediat olivat heikosti läsnä Tiktokissa. Näkyvimpiä olivat Iltalehti, Ilta-Sanomat, MTV Uutiset ja Yle.

Ylellä oli jo tuolloin kaksi toimittajaa, jotka keskittyivät pelkkään Tiktok-sisältöön. Ylivoimaisesti aktiivisin julkaisija oli MTV Uutiset, joka hyödynsi videoissaan runsaasti omia televisiosisältöjään.

Vaikka Tiktok sallii nykyään jopa puolen tunnin mittaiset videot, olivat tutkitut julkaisut hyvin lyhyitä. Videoista 78 prosenttia oli alle minuutin mittaisia.

Tilastollisen analyysin perusteella vaikuttaa, että uutisvideot voisivat olla pidempiäkin näkyvyyden kärsimättä. Videon keston ja katsomiskertojen välillä ei tässä tutkimuksessa havaittu korrelaatiota. Tutkijat arvelevat, että journalististen videoiden sisällöllä on enemmän merkitystä kuin muotoseikoilla.

Tiktokin nopeassa sisältövirrassa journalistien on vaikeaa kontekstualisoida julkaisut asiallisesti. Osaltaan tätä hankaloittaa se, että algoritmi nostaa toisinaan esiin jopa monta vuotta vanhoja videoita.

Tutkimuksen mukaan journalistit ovat osittain ratkaisseet ongelman aihetunnisteiden avulla. Tunnisteet, kuten #politiikka, #sannamarin ja #ukrainansota, kytkevät julkaisut osaksi keskustelua ja ajankuvaa.