Helsingin Sanomien toimituksen organisaatiouudistus herättää työntekijöissä närää. Toimituksen uusi organisaatio aloitti toimintansa 13. toukokuuta. Sitä edelsivät muutosneuvottelut, jotka päättyivät 16. huhtikuuta.
Journalistin tietojen mukaan monet työntekijät ovat varsin tyytymättömiä toimenkuviin, jotka heille osoitettiin uudessa organisaatiossa. Muutama työntekijä on jopa irtisanoutunut vapaaehtoisesti toimenkuvamuutosten takia.
Organisaatiouudistuksessa lehden aiemmat osastot pilkottiin pienemmiksi tiimeiksi, joille nimitettiin uudet esihenkilöt. Samalla osa työntekijöistä joutui kokonaan uuteen tiimiin, uudelle seuranta-alueelle ja uudentyyppiseen työhön.
Yksi ison muutoksen kokenut yksikkö on kulttuuritoimitus, jonka tekijämäärä pieneni neljänneksellä. Se jaettiin kahteen erilliseen tiimiin: taiteeseen ja kirjallisuuteen sekä uutistiimiin, jossa ovat myös populaarikulttuurista pidempiä juttuja kirjoittaneet toimittajat.
Moni aiemmin päivätyötä tehnyt hesarilainen myös joutui vuorotyöhön. Aikaisen aamun ja myöhäisen illan vuorot lisääntyivät organisaatiomuutoksessa.
Esimerkiksi kulttuuritoimitus teki aiemmin vain päivävuoroa. Nyt kulttuuritoimituksen uutistiimi siirtyi vuorotyöhön, mutta hitaampaa journalismia tekevä taide- ja kirjallisuustiimi jatkaa päivävuorossa.
”Erjalla [vastaava päätoimittaja Yläjärvi] on haave siitä, että me pääsisimme samaan kuin Yle. Siellä on tosi paljon uutistoimittajia kaikkiin kellonaikoihin”, kulttuuritoimituksessa työskentelevä, Journalistin haastattelema toimittaja sanoo.
”On täysin käsittämätöntä, että siellä käännetään yhdeltätoista illalla jotain The Guardiania, minkä olisi voinut tehdä päivälläkin.”
Muutokset ovat vaikuttaneet myös toimituksen ilmapiiriin.
”Hesarin sielu meni rikki tiimeihin jakamisessa”, toinen Journalistin haastattelema toimittaja sanoo.
Hänen mukaansa eri tiimien toimittajat on laitettu eriarvoiseen asemaan työskentelyolosuhteiden kautta. Kulttuurin uutistiimin toimittajat kokevat hänen mukaansa, että joustavuudesta ei palkita, vaan työskentelyolosuhteita vaikeutetaan siitä huolimatta.
”Jos rajusti sanotaan, niin ihmisille, jotka ovat tehneet digissä paljon luettuja juttuja, on annettu mahdollisimman vaikeat vuorot.”
Toimittaja kertoo, että ennen uuden organisaation aloittamista kulttuurin uutistiimille oli luvattu aikaa myös esimerkiksi henkilöjuttujen tekemiseen. Sittemmin hän kertoo kokeneensa niiden tekemisen armopaloiksi ja potevansa jatkuvaa huonoa omaatuntoa ajan ottamisesta pois uutistyöstä.
”Siinä tiedostaa koko ajan, että pitäisi olla tekemässä jotain muuta.”
Toimittajan mukaan myös siirtyminen vuorotyöhön on koettu rangaistuksenomaisena, mikä on luonut toimitukseen epäluuloa ja katkeruutta. Lisäksi lukijamäärät ovat uudistuksen seurauksena pudonneet, hän sanoo.
Vastaavaa tiimijaottelua ja vuorojakoa on tehty myös HS:n muissa toimituksissa.
”En ole koskaan kokenut tällaista kriisiä Hesarissa, vaikka olen kokenut yhdet vielä paljon pahemmat yt-neuvottelut aiemmin”, toimittaja sanoo.
Kumpikaan toimittajista ei halunnut esiintyä jutussa nimellään. Heidän henkilöllisyytensä on Journalistin tiedossa.
Iso muutos on myös se, että työnantaja lakkautti Helsingin Sanomien toimituksesta lähes kaikki tuottajatehtävät, joita oli aiemmin noin viisikymmentä. Monen tuottajana työskennelleen palkka aleni. Tuottajien myötä toimitus menetti pidettyjä lähipomoja, arjen organisaattoreita ja kirjoittajien sparraajia.
Helsingin Sanomien pääluottamushenkilön Lilli Korhosen tuntuma on, että toimituksessa on kahta erilaista tunnelmaa.
Ihan tyytyväisiä ovat ne, joiden työ ei juuri muuttunut. Pahoilla mielin ovat ne, jotka joutuivat vasten tahtoaan esimerkiksi vuorokiertoon, syventävämmästä kirjoittamisesta uutistyöhön tai saivat muun toiveidensa vastaisen toimenkuvan.
”Vuorokiertoon joutuminen on ollut monelle kriisi, koska se vaikuttaa henkilökohtaiseen elämään merkittävästi varsinkin, jos on lapsia”, Korhonen sanoo.
Korhosen mukaan toimenkuvien muutokset tulivat monelle yllätyksenä.
Muutosneuvottelujen aikaan työnantaja kysyi työntekijöiden toiveita ja antoi ymmärtää pyrkivänsä välttämään ”ihmisten heittelyä paikasta toiseen”.
”Ja varmaan aitoa pyrkimystä siihen olikin, että ihmiset pääsisivät mieleisiin tehtäviin, onhan se työnantajankin etu. Mutta se, mihin ihmiset itse pyrkivät, ei välttämättä ole sama, mihin työnantaja haluaisi heidän pyrkivän”, Korhonen sanoo.
”Eikä työnantajan hyvä tahto paljon lohduta. Osa ihmisistä kokee, ettei heidän työtään arvosteta. Heitä huolettaa, voivatko he enää jatkossa vaikuttaa työhönsä.”
Kaikkia organisaatiouudistukseen liittyviä asioita ei käsitelty sitä edeltävissä muutosneuvotteluissa, vaan työnantaja keskusteli esimerkiksi toimenkuvien muutoksista yksittäisten työntekijöiden kanssa. Näihin keskusteluihin luottamushenkilöt eivät voi vaikuttaa.
Jatkossa Korhonen aikoo kuitenkin seurata esimerkiksi sitä, muuttuivatko tuottajien toimenkuvat oikeasti niin, että palkan alentaminen oli perusteltua.
Kun uusi organisaatio aloitti toimintansa, toimituksessa alkoi pääsääntöinen etätyökielto. Journalistin tietojen mukaan työnantaja on tiukentanut myös muuta työntekijöiden työsuoritusten ja paikallaolon seurantaa.
Lilli Korhonen sanoo, että pakollinen läsnätyö on ollut toimitukselle ”kovasti hiertävä asia”. Tällä hetkellä etänä saa olla yhden päivän viikossa.
Vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi on tietoinen työntekijöiden moninaisista tunnelmista. Hänen mukaansa on selvää, että tehostamiseen pyrkivien muutosneuvottelujen jälkeen osa työntekijöistä on tyytymättömiä uusiin toimenkuviinsa.
”Täällä on avoimesti tiedossa, että etenkin päivätyön sijasta vuorotyön saaneilla ihmisillä on tyytymättömyyttä. Sen voin inhimillisesti ymmärtää, jos oma toive oli toisentyyppinen työ”, Yläjärvi sanoo.
Yläjärven mukaan tunnelma toimituksessa on kuitenkin kokonaisuutena rauhallinen. Osa työntekijöistä on uusiin tehtäviinsä myös tyytyväisiä.
Miten olette käsitelleet muutoksiin liittyvää tyytymättömyyttä toimituksessa?
”Ihmisten omat pomot ovat käsitelleet sitä heidän kanssaan. Olemme myös tehneet Pulssi-kyselyjä, joista mielialojen hajonta tulee ilmi. Ihmisiä on kannustettu avovastauksiin, ja olen kannustanut antamaan palautetta myös suoraan ja luottamushenkilöille. Mutta samaan aikaan olen tietysti kannustanut työrauhaan – lukija on kuitenkin se tärkein.”
Millä perusteella työntekijät saivat uudet työtehtävänsä?
”Osaaminen ja kokonaisarviointi vaikuttivat, mutta tarkemmin en voi asiaa avata. Muutosneuvottelujen aikana myös kysyttiin ihmisiä, millaisia toiveita heillä on, ja niitä pystyttiin ottamaan hyvin huomioon. Enemmistöllä ei työtehtävä vaihtunut.”
Mitkä uudistuksista vaikuttavat hyviltä ja mitä niistä et enää tekisi?
”Vasta puolen vuoden päästä voidaan mielestäni arvioida, mitkä asiat toimivat pysyvämmin. Nyt näyttäisi siltä, että pienet tiimit ovat lähteneet toimimaan hyvin ja lähiesihenkilöihin ollaan tyytyväisiä, kuten vanhassakin organisaatiossa.”
Yläjärvi lupaa, että uusiin rooleihin ja etenkin vuorotyöhön sopeutumiseen annetaan myös aikaa. Hän ei voi luvata, että kukaan saisi pian vaihtaa pois vastentahtoisesta vuorotyöstä.
”Uutistoimituksessa tarvitaan työvoimaa aikaisissa aamuissa ja myöhäisissä illoissa.”
Uusia, aiempia osastoja pienempiä tiimejä työntekijät ovat Yläjärven mukaan pitäneet toiminnallisesti hyvinä. Aiempien työyhteisöjen hajoaminen on kuitenkin aiheuttanut surua. Työntekijät ovat suhtautuneet uusiin tehtäviin Yläjärven mukaan ”ammattimaisesti”, vaikka osa onkin ollut muutosten jälkeen väsyneitä ja pettyneitä.
”Uusissakin tiimeissä on hyviä kollegoita. Sen takia kannustin ihmiset lähitöihin, jotta heidät opittaisiin uusissa tiimeissä tuntemaan”, hän sanoo.
Juttuun on saatu taustatietoja myös muilta Helsingin Sanomille työskenteleviltä.
Kulttuuritoimituksen muutokset näkyvät sisällöissä – ”Kulttuurikritiikille ei ole tilaa”, sanoo toimittaja
Helsingin Sanomiin kulttuurijuttuja tekevät ovat huolissaan siitä, miten lehden organisaatiouudistus vaikuttaa sisältöihin.
Kulttuuritoimituksessa työskentelevä Journalistin haastattelema toimittaja pohtii, kuinka lukijamäärien seuraaminen uudessa organisaatiossa vaikuttaa kulttuurikritiikkiin, koska sen lukijamäärät ovat muita juttuja matalampia.
”Olemme selvästi siirtymässä datavetoiseen journalismiin, jossa mitataan kaikkea. Ongelmana on, että perinteinen kritiikki ei pärjää näillä mittareilla.”
Toimittaja pelkää, että muutoksen seurauksena kulttuurikritiikkien määrä vähenee tai niiden sisältö ainakin muuttuu. Hänen mukaansa suuntana on toimittajien omien suositusten lisääminen.
Toimittajan mukaan vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi on puhunut toimitukselle paljon siitä, että lehden ei pitäisi asettua lukijoidensa yläpuolelle tai kouluttaa heitä.
”Päätoimittaja toivoo, että me synnyttäisimme yhteiskunnallista ja keskustelua ja puheenaiheita. Ne ovat hyviä tavoitteita, mutta toimituksessa ei puhuta esteettisistä arvotuksista mitään.”
Toimittajan mielestä hyvää makua ei enää pidetä tärkeänä vaan elitistisenä, vaikka juuri sen vaalimisesta pitäisi maksaa taiteen asiantuntijoille. Hän peräänkuuluttaa erityisesti teosten taiteellisen arvon käsittelyä.
”Miksi meitä pitäisi kiinnostaa taiteilijan mielenterveysongelma, suhdestatus tai traumat, jos me emme kirjoita siitä taiteesta, jota he tekevät? Jos me emme nosta taidetta esiin ja tee siitä kritiikkiä, miksi me nostamme näitä ihmisiä esiin?”
Toimittaja huomauttaa, että lukijatutkimuksissa kritiikin tarve on tullut esiin, vaikka juttujen lukijamäärät ovatkin matalia. Hän uskoo, että kritiikkiä luetaan erityisesti printistä, joka muodostaa edelleen merkittävän osan tilaustuotoista, vaikka sen sisältöjen lukemista ei mitatakaan.
Samalla toimittaja korostaa erilaisia lukemisen tapoja.
”Ihmiset haluavat nopealla vilkaisulla katsoa, mitä teoksia on otettu vastaan ja millä sävyllä ne on arvotettu. Paperilehdessä tämä kokonaisuus palvelee lukijaa hyvin. Digissä tätä kokonaisuuksien vilkuilua ei katsota hyvällä, vaan klikkien lisäksi mitataan ’scrollaussyvyyttä’ eli sitä, miten pitkälle lukija jaksaa juttua selata. Huomioon ei oteta myöskään sitä, että lukijat kenties palaavat näiden tekstien pariin myöhemmin.”
Toimittaja ei halua esiintyä jutussa nimellään. Hänen nimensä on Journalistin toimituksen tiedossa.
HS:n kulttuuritoimitusta säännöllisesti avustava freelancetoimittaja kertoo, että juttutarjouksien hylkäämistä perustellaan hänelle nykyään suoremmin juttujen lukijamäärien kautta kuin ennen.
”Aikaisemmin toimituksesta sanottiin, että tätä ei ehkä tarvita juuri nyt, mutta nyt he sanovat suoraan, että tätä ei lueta.”
Freelancetoimittaja pitää suorapuheisuutta hyvänä. Hänen mukaansa on silti ongelmallista, jos osa taiteenlajeista jää ilman huomiota vain siksi, että niitä käsitteleviä juttuja luetaan vähemmän.
”Päätösvalta on annettu klikkauksille eli yleisölle, pois toimituksesta. Jos se ei ole Journalistin ohjeiden kirjaimen vastaista, niin ainakin hengen.”
Hän vertaa tilannetta siihen, jos politiikan journalismissa jätettäisiin tekemättä juttuja tietyistä puolueista, koska niitä ei lueta.
”Se muistuttaisi propagandaa. Kulttuurijournalismissa tuota periaatteellista ongelmaa ei huomata, koska sitä ei pidetä niin tärkeänä.”
Freelancetoimittaja pitää ymmärrettävänä, että jos Helsingin Sanomilla on vähemmän rahaa käytössään, se pohtii, käytetäänkö rahat juttuihin, joita yleisö lukee vai niihin, joita se ei lue.
”Mutta journalismin ja taiteen kannalta se on aika perseestä.”
Samalla hän uskoo, että kulttuurijournalismin supistuminen ennakoi myös muun journalismin itsenäisyyden alasajoa.
”Kun alan tulot edelleen supistuvat ja kulttuurijournalismi on lopetettu, leikkaukset etenevät muuhun.”
Erja Yläjärven mukaan Helsingin Sanomat ei ole luopumassa kulttuurikritiikistä.
”Lukijat haluavat yhä hyvää kulttuurikritiikkiä ja arvioita, ja varsinkin kirjallisuus on heille tosi tärkeä”, Yläjärvi sanoo.
”Toisaalta kysyntää ja tilaajien maksuhalua on uutismaisille kulttuurisisällöille, niin perinteisestä kuin pop- ja viihdekulttuurista. Tähän kaksijakoiseen kysyntään pyrimme vastamaan.”
Seuraatteko edelleen taidekenttää laajasti vai vain sitä, mitä ihmiset eniten lukevat?
”Haluamme tietenkin olla kulttuuria laajasti seuraava toimitus, mutta on selvää, että meidän pitää ja haluamme tehdä valintoja siinä, mikä on lukijoille relevanteinta. Emme ole julkinen palvelu. Emme pysty arvioimaan kaikkea, ja kaikki ei ole meidän lukijoillemme kiinnostavaa.”
Helsingin Sanomilla on kulttuurikentällä paljon vaikutusvaltaa, ja siihen kohdistuu korkeita odotuksia esimerkiksi eri taiteenlajien kattamisesta. Mitä ajattelet tästä?
”Meillä on kattava julkinen palvelu Ylellä, ja he tekevät kuitenkin melko rajatusti kritiikkejä. Me teemme parhaamme ja haluamme olla merkittävä kulttuurivaikuttaja ja -keskustelija, mutta samaan aikaan se, mitä tilaajat arvostavat ja lukevat eniten, ohjaa meidän kulttuurijournalismiamme. Keskusteluun kattavasta yleispalvelusta silloin, kun se ei ole meidän lukijoillemme relevanttia, toivoisin mukaan julkista palvelua. Sellaista roolia emme voi kulttuurikritiikkien osalta yksin kantaa.”
Esimerkiksi Svenska Yle julkaisee kirjallisuuskritiikkiä suomenruotsalaisesta kirjallisuudesta, kun taas suomenkielinen Yle ei julkaise suoraan kirjallisuuskritiikkiä.
Tuukka Tuomasjukka, Nina Erho
