Journalistin uusi päätoimittaja sai johdettavakseen Suomen laiskimman toimituksen ja kannattaa nelipäiväistä työviikkoa.
Pääsit unelmatyöhösi Journalistin päätoimittajaksi, mutta oikeasti tähtäät keskisuuren maakuntalehden satraapiksi.
Ollessani Jylkkärin päätoimittaja Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen jäi eläkkeelle. Odottelin jo silloin soittoa, mutta ei sitä ole kuulunut. Numeroni löytyy lehden alusta, mutta olen ihan tyytyväinen nykyiseen tehtävääni ja aion olla tässä jonkin aikaa.
Päätoimittajana ensimmäinen toimesi oli kertoa Journalistin poliittisten kantojen kyselyn peruuntumisesta, mikä myös uutisoitiin laajasti mediassa. Pyrit siihen, että lehti pysyy jatkossakin otsikoissa.
Itse asiassa seuraavalla viikolla Helsingin Sanomat siteerasi laajasti erinomaisen freelancerimme Tuukka Tuomasjukan tekemää Matti Kuusela -haastattelua. Tällä linjalla aiomme jatkaa.
Olet lehden päätoimittaja ja liiton viestintäpomo. Suosittelet kaikille journalismin ja viestintätöiden tekemistä yhtä aikaa.
Monet freelancerit tekevät journalismia ja viestintää yhtä aikaa. En välttämättä suosittele kahden vaativan työn yhdistelmää, mutta kyse on enemmän työmäärästä kuin tehtävien sisällöstä.
Puhdasoppiset journalistit kutsuvat viestinnän tekijöitä pilkallisesti viestintäkyyliksi. Keskityt liiton viestinnässä tällaisten journalistien paheksumiseen.
Liiton viestinnässä emme paheksu toimittajia, emmekä Journalistissakaan paitsi jos siihen on hyvä syy. Viestijät tekevät hyvää työtä ja olen itsekin toiminut viestintäkyylänä, joten paheksun termiä.
Journalistilla on täysin itsenäinen asema suhteessa liittoon. Paremmin asian voisi ilmaista lauseella ”Journalistilla on ’täysin itsenäinen asema’ suhteessa liittoon.”
Meillä on kustantaja, joka tietää poikkeuksellisen hyvin, miten journalismi toimii. Liiton päättäjät tietävät, mihin he eivät saa puuttua, mutta heillä on myös paljon mielipiteitä hyvästä journalismista. Se on myös hyvä asia.
Tulit Journalistiliiton palvelukseen vihreiden puoluetoimistosta. Askel oli yksi lyhimmistä, jonka Helsingin punavihreässä kuplassa voi ottaa.
Molemmissa tehtävissä voisin perustella Rytmi-baarissa hengaamista osana työtäni, mutta ay-liike lihapatoineen on kyllä aika kaukana vihreiden kasvisruokatarjoilusta*.
”Vieläpä liiton omassa lehdessä” on palaute, jonka Journalisti usein saa lukijoiltaan, kun lehti kirjoittaa kriittisesti mediasta. Journalistissa mediakritiikki pitää tehdä siten, etteivät lukijat pahastu.
Minulla on kymmenen vuoden kokemus Journalistin tekemisestä ja olen havainnut, että lukijat pahastuvat aina jostain. Lukijamme ovat journalismin tekemisessä muita valistuneempia, mutta he reagoivat jutun kohteena olemiseen tai oman työnsä kritiikkiin kuten muutkin. Meiltä toivotaan kriittistä journalismia ja sitä me myös teemme.
Journalistissa on takavuosien lukijapalautteen mukaan ”Suomen laiskin toimitus”. Tavoitteesi on, että toimituksesta viimein tulee sellainen.
Tulee suuri paljastus: kannatan nelipäiväistä työviikkoa, mutta en usko, että Journalisti siirtyisi sellaiseen minunkaan päätoimittajakaudellani. Työtahti ei ole muutenkaan hidastumassa.
Harrastat tanssillista voimistelua ja kansanmusiikkia. Suosittelet niitä joogasta ja meditoinnista innostuneille kaupunkilaistoimittajille.
Harrastukseni kertovat, mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän viettää merkitsevät kasvuvuotensa Keski-Suomessa. Mikään ei kuitenkaan opeta mielenrauhaa ja tyyneyttä kuin kenttäohjelmakuvioiden harjoittelu urheiluhallissa neljänsadan ihmisen ryhmässä lauantaiaamuna kello yhdeksän.
*Journalistiliitto tarjoaa kokouksissaan vain kala- tai kasvisruokia.
Marja Honkonen, 41
-
- Journalistin vastaava päätoimittaja ja Journalistiliiton viestintäyksikön esihenkilö 18. maaliskuuta alkaen.
-
- Yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta 2009. Opiskeli journalistiikkaa myös Jyväskylän yliopistossa.
-
- Täydentäviä opintoja datajournalismista ja tietojenkäsittelytieteestä Tampereen ja Helsingin yliopistoissa.
-
- Työskennellyt Journalistissa eri tehtävissä vuodesta 2014. Aiemmin toiminut vihreiden viestintäsuunnittelijana 2011 – 2014 sekä Jyväskylän Ylioppilaslehden päätoimittajana 2008 – 2011.
-
- Kotoisin Muuramesta, asuu Helsingissä.
-
- Naimisissa, yksi lapsi.
-
- Harrastaa tanssillista voimistelua ja polkuharmonin soittoa.