Päätoimittaja Ulla Turkki 30.6.1941 Ikaalinen – 24.11.2022 Noormarkku
Päätoimittaja Ulla Maija Turkki (os. Mäkinen) kuoli pitkäaikaisen sairauden murtamana Noormarkussa 81 vuoden iässä.
Turkki teki pitkän ja valtakunnallisestikin merkittävän uran porilaisen sosialidemokraattisen Uusi Aika -sanomalehden päätoimittajana.
Valmistuttuaan yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta 1967 hän tuli Uuteen Aikaan toimittajaksi. Jo parin vuoden kuluttua hänet valittiin toimitussihteeriksi ja sitten toimituspäälliköksi.
Vuosina 1985–2009 hän toimi päätoimittajana ja jäi eläkkeelle 68-vuotiaana.
Ulla Turkki oli sitkeä oman lehden puolustaja, tarvittaessa jopa omaa puoluetta vastaan, kuten silloin kun SDP muiden puolueiden mukana lopetti lehdistötuen.
Turkki toimi Porin Työväenyhdistyksen puheenjohtajana ja kunnallisjärjestön sihteerinä monet vuodet ja kuului SDP:n puoluehallitukseen. Hän vaikutti myös Porin kaupunginvaltuustossa ja kaupunginhallituksessa.
Turkki toimi Porin Teatterisäätiön hallituksen puheenjohtajana lähes 20 vuotta.
Miehensä Kyösti Turkin Ulla tapasi jo ylioppilasvuonna. Viimeiset vuodet Kyösti toimi Ullan omaishoitajana. Kyösti kuoli elokuussa 2022, vain hiukan ennen Ullaa.
Kirjoittajat ovat Ulla Turkin toimittajakollega ja yhteistyökumppani.

Uusimmassa lehdessä
- Päätoimittajat Erja Yläjärvi ja Riina Nevalainen johtavat uuden ajan opeilla
- Enemmistö päätoimittajista on nyt naisia
- Poliisi ei osaa toimia median kanssa
- Journalistiliiton tessit ovat valmiita. Palkat nousivat, perhevapaauudistus ei toteutunut.
- Terriern Tomo lyder kommandon på romani och katten Nappi har ett eget visitkort – träffa husdjuren som är en del av arbetsgemenskapen