Näinkö on?

Keskustan entinen puoluesihteeri kirjoittaa kolumnisi, Juha Ristamäki

Iltalehden politiikan toimituksen esihenkilö tietää, että luetuimmat jutut syntyvät kovalla työllä tai kun joku lähettää toimitukseen pääministerin tanssivideon.

Parasta politiikan journalismia on kutsua puoluejohtajat sadatta kertaa kinaamaan valtionvelasta ja maahanmuutosta.
Lähdemme joka kerta vaalisuunnittelussa siitä, että kehitämme jotain uutta. Palaamme kuitenkin aina vanhaan emmekä itsekään tiedä miksi. Puoluejohtajilta on turha toivoa mitään uutta näistä aiheista. He osaavat ne unissaankin ulkoa.

Politiikan toimittajien mieltymykset ovat kaikkien luettavissa, mutta on tärkeää sanoa julkisesti, että ”käsittelemme kaikkia puolueita tasapuolisen kriittisesti”.
Emme tietenkään käsittele kaikkia tasapuolisesti, koska käsittelemme esimerkiksi KD:ta ja RKP:ta niin harvoin. Itseäni on haukuttu patamustaksi porvariksi, kommunistiksi ja kaikkea siltä väliltä.

Pääkirjoitustoimittajanne oli kokoomuksen kuntavaaliehdokas, politiikan toimittajanne on vihreiden entinen avustaja ja nyt tähtitoimittajanne on ehdolla eduskuntaan kokoomuksen listoilta. Asiat ovat miltä ne näyttävät.
En mieti koskaan asioita, joilla ei ole vaikutusta meidän toimituksemme työhön. Suhtaudumme kaikkiin puolueisiin asiallisesti, vaikka emme kaikista yhtä paljon kirjoitakaan.

Olet jatkuvasti huolissasi siitä, että kohta joku kollegasi lähtee taas kokoomuksen ehdokkaaksi.
En, vaan siitä, että joku toimitus nappaa meiltä hyvän toimittajan. Minua huolestuttaa myös, saammeko alalle hyviä toimittajia. Palkat ovat melko pienet ja pärjääminen vaatii kutsumusta ja politiikan seuraamista myös vapaa-ajalla.

Olet yrittänyt haalia työntekijöitä myös muista puoluetaustoista, mutta SDP:n jäsenkirjaan vedät rajan.
Olen koettanut haalia parhaita toimittajia, mutta kaikkia en ole saanut. Joskus puimme toimituksessa juttuaiheita liberaalisuus-konservatiivisuus-akselilla, ei niinkään puoluepohjalta.

Itse olet vahvasti kallellaan keskustaan. Ex-puoluesihteeri Jarmo Korhonen on nähty Iltalehden toimituksessa kirjoittamassa näkökulmakirjoitusta kanssasi.
Korhonen on tosiaan nähty toimituksessa briiffaamassa minua ja muitakin sote-asioissa. Lisäksi hän toimii meidän vaaliasiantuntijanamme. Teen yhteistyötä Korhosen ja muidenkin kanssa, jos siitä hyötyä meidän jutuillemme.

Laadukas politiikan journalismi syntyy kovalla työllä, kokemuksella ja sillä, että joku lähettää sinulle videon pääministeristä tanssimassa.
Kyllä. Siitä videosta syntyi vuoden luetuin juttumme. Iltapäivälehtityöskentelyssä on se hyvä puoli, että asioiden merkittävyyden lisäksi painaa asioiden kiinnostavuus. Sanna Marin (sd.) on klikkimagneetti, siitä ei pääse mihinkään, ja on sikäli sääli, ettei hän jatka pääministerinä.

Olet ollut kahdesti oikeudessa syytettynä kunnianloukkauksesta ja saanut tuomionkin. On toimittajalle vain kunniaksi, jos vähän ryskii lain rajamailla.
Ei se kunniaksi ole, mutta tekemistään jutuista tuomiolle päätymistä toimittajan ei pidä pelätä. Toisen jutun me voitimme lopulta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.

Olet naimisissa Ylen toimittajan kanssa. Toivot, että lehtesi kirjoittaisi maltillisemmin Ylen rahoituksen leikkaamisesta.
Tähän vastaan kuin Esko Nikkari Pohjanmaa-elokuvan poliisikuulusteluissa: ”Mä pysyn satarosenttisesti alkuperääses kertomukses”. Riittäisikö se vastaukseksi?

Olet pidetty esihenkilö, vaikka käsityksesi työpäivän pituudesta on joustava.
Kyllä, mutta joskus olen sentään pahoitellut käytöstäni. Olen joustava molempiin suuntiin, enkä ole koskaan ollut kellokortti-ihminen. Tällä alalla mylly pyörii 24/7, joten seuraamalla asioita vain työaikana ei pärjää.

Olit ehdolla Vuoden pomoksi Suuri Journalistipalkinto -kisassa ja sait kiitosta toimituksesi Nato-skuupeista. Niistä tärkein oli toimittajanne Jari Hanskan vaimon Nato-kynä.
Se on täsmälleen näin. Skuupit katoavat verkosta viimeistään jonkun kummallisen verkkopäivityksen yhteydessä, mutta Jari Hanskan kynä elää muistoissamme ja Kansallisarkistossa.

Juha Ristamäki, 53

  • Iltalehden politiikan toimituksen esihenkilö.
  • Koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden kandidaatti Tampereen yliopistosta 2006.
  • Työskennellyt aiemmin Ylellä 2002 – 2011 ja muun muassa Ilta-Sanomissa. Aloitti toimittajana Ylä-Satakunta-lehdessä vuonna 1989.
  • Saanut kahdesti syytteet kunnianloukkauksesta. Eduskunnan seksuaalista häirintää käsitelleen jutun syytteet kaatuivat hovioikeudessa. Kari Uotin kunnianloukkausjuttu käsiteltiin EIT:ssä, joka päätyi Ristamäen ja toimituspäällikkö Ari Korvolan kannalle.
  • Kotoisin Parkanosta, asuu Espoossa.
  • Uusperheeseen kuuluvat vaimo, kissa, koira ja viisi lasta, joista vanhimmat ovat täysi-ikäisiä.