Työelämä

Yt-neuvottelut, ainainen väsymys ja täysin muuttunut työ. Salla Paajanen, Janne-Pekka Manninen ja Tiina Wesslin kertovat, miksi päättivät jättää vakityönsä media-alalla

Paksu FFP2-maski kasvoilla, tuhdit kuulokkeet korvilla, taustalla kelmeästi valaistu avokonttori.

Kun Ylen alueellisten tv-uutisten juontaja Salla Paajanen, 57, latasi viime marraskuussa Instagramiin selfien itsestään ”konttorihommissa”, se näytti ahdistavalta.

Ahdistavalta työ myös tuntui. Tekeillä oli alueuutisten seitsenminuuttinen kooste Uutis-Suomi. Seuraavaksi Paajanen kiiruhtaisi maskeeraamaan itsensä ennen lähetystä, koska maskeeraajien käyttö oli taas koronan vuoksi tauolla.

Mieltä painoi tieto, että häntä ja alueellisten tv-uutisten kahta muuta juontajaa koskevat yt-neuvottelut alkaisivat pian. Ne olivat Paajaselle kolmannet seitsemän vuoden aikana.

”Mietin, että tällaisia työoloja ja työnkuvaa en kyllä jää kaipaamaan. Olin miettinyt sitä jo ennen koronaa”, Paajanen sanoo.

3. joulukuuta 2021 alkaneet yt-neuvottelut liittyivät Ylen tänä keväänä toteutettavaan alueellisten tv-uutisten uudistukseen, jonka jälkeen uutisilla ei ole enää omia juontajia. Yle tarjosi alueellisten tv-uutisten juontajille irtisanomisen vaihtoehtona uusia työtehtäviä.

Paajanen päätti, että ei ota niitä vastaan. Hänen viimeinen työpäivänsä Ylessä on 19. heinäkuuta.


Suomessa ei ole nähty korona-aikana suurta työpaikkojen vaihtoaaltoa. Eroaikeet työstä ovat kuitenkin lisääntyneet naisilla, julkisella sektorilla työskentelevillä, läsnätyötä tehneillä ja matalasti koulutetuilla. Näin kertoo Työterveyslaitoksen tuore, työhyvinvointia ja työasenteita luotaava Miten Suomi voi? -tutkimus.

Tutkimuksen mukaan on tekijöitä, jotka saisivat ihmiset jatkamaan työssään. Näitä ovat esimerkiksi ihmislähtöinen, palveleva johtaminen, oikeudenmukaiset käytännöt, työn imun eli mielekkyyden ja motivoituneisuuden kokemus, kohtuullinen kuormitus, riittävät resurssit, arvostava ilmapiiri, työyhteisön tuki, työn selkeät tavoitteet sekä tuki työn ja muun elämän yhteensovittamiselle.

Listaus muistuttaa Tilastokeskuksen tutkijoiden määritelmää ”hyvästä työstä” vuodelta 2020. Hyvän työn tekijät ovat tyytyväisiä työnsä eri osatekijöihin, kehittymismahdollisuuksiin, ammattitaidon arvostukseen ja töiden organisointiin. He pystyvät vaikuttamaan työhönsä, työn imu on vahvaa ja kehittymismahdollisuudet valtaosin hyvät. Työajat joustavat paljon ja fyysisiä haittatekijöitä on vähän.

Tutkijoiden mukaan hyvää työtä tekee reilu kolmannes suomalaisista palkansaajista.

Tämän jutun kolme haastateltavaa ovat päätyneet jättämään media-alan vakituisen työpaikkansa korona-aikana, mutta päätöksiin vaikuttivat monet muutkin tekijät. Mitkä? Millaisesta työelämästä he halusivat lähteä?

Millaista on heidän ”hyvä työnsä” tulevaisuudessa?


Salla Paajanen sinnitteli Ylellä kauan. Työelämään kuului toistuvia yt-neuvotteluita, epämieluisia muutoksia työnkuvaan, pitkäaikainen kokemus sivuraiteelle joutumisesta ja ammatillisen tulevaisuuden puutteesta, toistuvia esihenkilöiden vaihtumisia, työtilojen jatkuvia remontteja ja muutoksia sekä koronakäytäntöjä. Hänestä tuntui, että kelpaaminen kyseenalaistettiin yhä uudestaan. Se aiheutti pahoinvointia.

Kun Yle ilmoitti joulun alla yt-neuvotteluiden alkamisesta, Paajanen tunsi uutisen saman tien voinnissaan. Sydän hakkasi, uni ei tullut. Jos hän nukahti illalla, yt-ajatukset herättivät hänet aamuyöllä. Kuinka monet neuvottelut hän joutuisi vielä kokemaan kahdeksassa vuodessa ennen eläkeikää?

Oireet olivat Paajaselle tuttuja vuodelta 2015. Silloin Ylessä tehtiin iso organisaatiouudistus, ja ajankohtaisohjelmien toimittajat joutuivat hakemaan omia töitään. Juuri kun kierros oli selvä, työntekijöille kerrottiin, että Yle lakkauttaa Ajankohtaisen Kakkosen ja Silminnäkijän. Ajankohtaisessa Kakkosessa työskennellyt Paajanen oli jälleen talon sisäinen työnhakija.

”Kun työ menee kerta toisensa jälkeen alta, vaikutus ammatilliseen itsetuntoon on valtava. Varsinkin, kun se tapahtuu tv-maailmassa, jossa kaikki onnistumiset ja epäonnistumiset kytkeytyvät vahvasti persoonaan”, Paajanen sanoo.

Hän ymmärtää kyllä, että mediatuotteita pitää ajoittain uudistaa. Jos tekijöitä kuitenkin jää samaan aikaan tyhjän päälle, heidän osaamisensa hyödyntämiselle pitäisi olla mielekkäät uudet suunnitelmat, Salla Paajanen sanoo. Hän kokee, että etenkin kokeneiden tekijöiden osalta ne usein puuttuvat.

”Esihenkilömme ovat vaihtuneet usein, eikä toiselta journalismin alalta tuleva esihenkilö välttämättä edes tiedä, mitä tv-toimittajat voivat osata. Kehityskeskustelut ovat tuntuneet muodollisuudelta. Pitkän linjan tv-osaajien taitoja kannattaisi siirtää suunnitelmallisesti eteenpäin niin kuin Ylessä on tehty vuosikymmeniä. Vaikka yleisö katsoo sisältöjä kännyköiltä, se katsoo niitä myös yhä isommilta tv-ruuduilta”, Paajanen sanoo.

Koska Paajanen on halunnut pysyä kotikaupungissaan Tampereella, hän on menettänyt joitain työmahdollisuuksia. Toisaalta juuri Tampereelle jääminen tuntui vuonna 2015 hyvältä vaihtoehdolta, koska Ylen Mediapolis vaikutti kehittyvältä ympäristöltä. Siellä voisi aueta uusia, kiinnostavia töitä, joissa voisi oppia myös uutta, Paajanen ajatteli.

Alueellisiin tv-uutisiin häntä veti suunnitteilla ollut päivittäinen puolen tunnin suora makasiiniohjelma. Oikeasti Uutis-Suomesta tuli kymmenminuuttinen tallenne, joka vielä lyheni nykyiseen seitsemään minuuttiin. Uusien haasteiden sijaan Paajanen teki seitsemän vuotta alueuutisten juontajan töitä.


Salla Paajasen työt Ylessä päättyvät irtisanomisajan jälkeen heinäkuussa. Nyt hän on työkierrossa Yle Perjantaissa. ”Olen osallistunut lähetyksen valmisteluihin, ideointiin, vierashankintaan ja käsikirjoittamiseen. Tällaista journalismin tekemistä olen todella kaivannut!” Kuva: Laura Vesa

Vuodenvaihteen yt-neuvotteluissa Paajaselle tarjottiin irtisanomisen vaihtoehtona uutistoimittajan, verkkotoimittajan ja kenttäreportterin töitä Tampereelta ja Helsingistä. Helsinki-vaihtoehdossa matkat ja asuminen olisi pitänyt maksaa omasta pussista. Muutoinkaan reissutyö ei enää houkuttanut, se oli jo nähty uran alkupuolella.

Uutistoimittajan työt ovat sinänsä ihan kelpo töitä, Paajanen sanoo, ja tv-alueuutisten juontajana hän oli kaivannut studiosta ulos pääsemistä. Katugallupit ja kännykällä kuvaaminen eivät kuitenkaan tuntuneet tehtäviltä, joissa hänen pitkä kokemuksensa isoista suorista lähetyksistä ja muista vaativista tv-journalistin töistä olisivat päässeet oikeuksiinsa. Tarjoukset tuntuivat takapakilta. Myös palkka olisi ollut nykyistä pienempi.

Yt-neuvotteluiden alussa työnantaja ehdotti alueellisten tv-uutisten juontajille yhtenä vaihtoehtona hybridityöpäivää, jossa he tekisivät ennen uutisia myös Yle Tampereen töitä.

”Ajatus tuntui mahdottomalta, koska alueellisissa tv-uutisissa tehdään päivittäin 21 uutislähetystä minuuttiaikataululla. Työpäivän alku oli ainoa vähän huokoisempi hetki, jolloin ehdimme hoitaa esimerkiksi sähköposteja ja puvustusta – ja mahdollisesti syödä eväät.”

Yt-neuvottelujen alettua Paajasen mielessä kävi, saivatko alueellisten tv-uutisten juontajat kyseenalaisen kunnian toimia esimerkkinä siitä, mitä voi tapahtua, jos työnantajan ehdotuksiin ei suostuta.


Lähtöpäätökselle oli monia perusteita. Paajanen harkitsi sitä silti perusteellisesti. Koronatilanteen aaltoillessa hän mietti, löytäisikö koskaan freelancerina töitä. Mielessä pyörivät mantrat säännöllisen kuukausipalkan ja työterveyspalveluiden arvosta.

”Mutta kun palkkatarjoukset olivat mitä olivat, jäljelle jäi vain työterveys. Tai työterveyshuolto. Työterveyshän oli se, mikä minulta oli unihäiriöiden ja stressin vuoksi menossa”, Paajanen sanoo.

Hän päätti, että hyvinvointi olisi tärkeintä. Hänellä oli myös kokemusta lyhennetystä työviikosta, jonka vaikutuksista tuloihin oli selvitty hyvin kahden aikuisen taloudessa säästeliäästi elämällä.

Tammikuun 11. päivänä Paajanen ilmoitti aluetoiminnan päällikölle päätöksensä. Sen seurauksena hänet irtisanottiin videokokouksessa 19. tammikuuta. Irtisanomisilmoitus piti vastaanottaa sähköpostilla.

”Tähän tämä ihmisten johtaminen on mennyt. Olemme pieniä luukkuja ruudulla. Jos kaistaa riittää, kuvamme näkyvät”, Paajanen sanoo.

Irtisanomisen lisäksi kokouksessa käytiin läpi työnantajan velvoitteisiin kuuluvaa muutosturvaa. Se tarkoittaa työllistymistä tukevia vapaita ja koulutusta. Työterveyspalvelut Paajasella säilyvät puoli vuotta irtisanomisen jälkeenkin. Lisäksi keskusteltiin siitä, mitä korvaavia töitä työnantajan on Paajaselle vielä tarjottava. Koska Yle on niin laaja, tehtävien kirjo tulee irtisanomisajan ja uudelleensijoittamisvelvoitteen aikana todennäköisesti olemaan laajempi kuin mitä Paajaselle tarjottiin irtisanomisen vaihtoehtona.

Irtisanomisaikansa Paajanen työskentelee Ylessä. Maaliskuun loppuun saakka hän on työkierrossa Yle Perjantaissa. Dokumentin tekeminen siellä on vaatinut uusien työtapojen opettelua, mutta sen tärkeältä tuntuvan aiheen käsitteleminen on ollut ihanaa. Paajanen ei vielä tiedä, onko hänellä työkierron jälkeen enää juontajan työtä, johon palata. Jonain päivänä kesällä hän tyhjentää kaappinsa, joka on avokonttoriaikana viimeinen jäänne omasta työpisteestä. Työsuhteen päätyttyä hän aikoo pitää 20-vuotishääpäivänsä kunniaksi kesäjuhlat. Ja ilmoittautua TE-toimistoon. Ja olla yhteydessä verkostoihinsa, löytyisikö töitä.

Kun Paajanen tammikuussa ilmoitti Facebookissa lähtevänsä Ylestä, hän sai monia ehdotuksia yhteistyöstä. Hänelle itselleen sopivat kaikki mielekkäiltä tuntuvat journalistiset tehtävät ja juontotehtävät.

Onko jotain, mitä jäät kaipaamaan Ylestä?

”Resursseja tiedonhankintaan. Hyvää tiimityötä, jota televisiolähetysten tekemisessä todellakin tarvitaan. Koulutusmahdollisuuksia… siis nimenomaan mahdollisuuksia”, Paajanen sanoo.

”Koulutuksiin ei viime vuosina pystynyt työarjesta juuri irtoamaan.”

Yksi Janne-Pekka Mannisen huomaama ero työsuhteen ja yrittäjyyden välillä on se, ”kenenä” hän työskentelee. ”Ennen olin Janne-Pekka Manninen Kalevasta. Nyt olen Janne-Pekka Manninen, itse eri lailla tulilinjalla ja vastuussa.” Kuva: Antti J. Leinonen

Valokuvaus vai verkkotoimittaminen? Kun Janne-Pekka Mannisen piti päättää, hän valvoi silmät selällään.

Janne-Pekka Manninen, 46, oli kesällä 2021 ollut Kalevan verkkotoimittajan työstä palkattomalla vapaalla kohta kaksi vuotta. Nyt hänen oli päätettävä, palatako työhönsä vai lähteä lehdestä kokonaan. Vapaansa aikana hän oli kokeillut siipiään freelancevalokuvaajana.

”Päätös oli vaikea. Mietin öisin silmät selällään ja karvas vesi suussa, kuinka tässä käy”, Manninen sanoo.

Koronapandemian ensimmäinen shokkivaihe oli jo takana, ja Manninen oli nähnyt, että freelancetyö voi sujua pandemiasta huolimatta. Hän oli saanut muutamia säännöllisiä asiakkaita. Keväällä 2020 hän oli saanut taiteelliseen työskentelyyn Suomen Kulttuurirahaston maakunta-apurahan, joka vahvisti uskoa itseen ja identiteettiä työn taiteellisella puolella.

Silti työsuhteesta lähteminen pelotti.

”Nuorempana ratkaisu olisi ehkä ollut helpompi, koska sen jälkeen olisi vielä ehtinyt tehdä monta muuta ratkaisua. Toisaalta ajattelin, että jos nyt palaan Kalevaan, siinä menee helposti viisi vuotta ja taas uudet viisi vuotta. Jos aioin vaihtaa uraa, nyt oli sen aika.”

Mannisen kiinnostus valokuvaamiseen syttyi toden teolla 2010-luvun alussa hänen ollessaan Helsingin Sanomain Säätiön stipendiaattina San Franciscossa ja työskennellessään amerikkalaisessa teknologiablogissa. Siellä toimittajan piti myös kuvata, joten Manninen halusi oppia ottamaan hyviä kuvia.

Suomeen palattuaan hän opiskeli kuvaajan ammattitutkinnon Torniossa. Kalevan toimittajana hän teki kuvauskeikkoja sivutöinään, lehdellekin toisinaan. Hän kuvasi nykysirkusta, nykytanssia, kuvia yrityksille, omia taideprojekteja. Se oli palkitsevaa ja kiinnostavaa, mutta myös uuvuttavaa.

”Välillä meni kolmekin viikkoa ilman vapaapäivää.”

Vuonna 2019 Manninen neuvotteli esihenkilönsä kanssa vaihtoehdoista ja jäi palkattomalle vapaalle loppukesästä. Freelancerin työt käynnistyivät hyvin, kunnes pandemia iski. Manninen ehti jo suunnitella vakitöihin palaamista, kun hän sai Suomen Kulttuurirahaston yksivuotisen apurahan.

Kesällä 2021 päätös oli tehtävä. Kaleva oli ollut vapaiden kanssa joustava, mutta fakta oli, että lehteen palatessaan Manninen jatkaisi verkkotoimittajana kolmivuorotyössä.

Se tarkoitti lisää uutisia auto-onnettomuuksista, osavuosikatsauksista ja hirmumyrskyistä. Niitä hän oli kirjoittanut jo monta vuotta. Se tarkoitti lisää juttuja ja lukijakommenttien moderointia kansaa jakavista aiheista, joiden takia ruudulle tulvi ”kaikenlaista unohtumatonta”.

Aamuvuoro alkoi kuudelta, iltavuoro loppui keskiyöllä. Kuukaudessa oli kaksi työviikonloppua, joiden takia piti miettiä, tekisikö viikonloppuna jotain nyt vai kolmen viikon päästä.

Työtehtäviä ja muistettavaa oli tullut pikkuhiljaa lisää ja lisää. Työyhteisö oli kiva ja asiantunteva, mutta työssä oli paljon keskeytyksiä, ja työvuoroissa Manninen tunsi olevansa koko ajan ”lennonjohtotilassa”. Stressi ja vuorotyö vaikuttivat nukkumiseen.

Omien aikataulujensa herrana hän oli piristynyt, mutta mitä tapahtuisi verkkovuoroihin palatessa? Olisiko tulilla saman tien uusi b-suunnitelma?

Kun Manninen tarttui puhelimeen soittaakseen esihenkilölleen ja irtisanoutuakseen, häntä oksetti. Miksi, hän ihmetteli – syythän olivat päivänselvät. Yrittäjänä edessä kuitenkin olisi paitsi vapaus myös riskejä ja epävarmuutta. Toisaalta Kalevassa oli säännöllisesti käyty yt-neuvotteluja, ja tilanteet saattoivat muuttua myös vakityössä.

Manninen soitti.


Haastattelupäivänä Mannisen irtisanoutumisesta on kulunut reilut puoli vuotta. Aamukymmeneen mennessä hän on herännyt, juonut kahvit, katsonut vähän olympialaisia ja kävellyt kotoa Oulun keskustasta työhuoneelleen taiteilijayhteisöön Pikisaareen. Kuten Manninen irtisanoutuessaan toivoi, ajankäyttö on nyt paljolti omissa käsissä.

Freelancerina Manninen kokee työn käsitteen muuttuneen. Siinä missä hän ennen meni tiettyä palkkaa vastaan tietyksi ajaksi tiettyyn paikkaan, nyt kalenterissa on täysiä ja tyhjempiä päiviä. Tyhjempinä päivinä hän saattaa vaikka mennä pimiöön harjoittelemaan vedostamista.

”Siitä ei kukaan maksa, mutta se kasvattaa ammattitaitoa ja voi ennen pitkää johtaa johonkin. Perspektiivini on nyt pidempi kuin ’maanantaista perjantaihin -työssä’. Nyt kaiken ei tarvitse olla nopeasti ulkona, vaan voin kehittää osaamistani ja suunnitella asioita myös puolen vuoden ja vuoden päähän.”

Toisaalta palkallisia päiviä on oltava tarpeeksi. Irtisanoutumisensa jälkeen Manninen oli aluksi kauhuissaan. Nyt tunne on tasaantunut. Keikkoja on ollut ja Manninen on tullut toimeen. Tienestit tulevat enimmäkseen yritysten tuotteiden ja henkilöstön kuvauksista ja kulttuurialan dokumentti- ja promokuvista. Hän myös opettaa valokuvausta Oulun ammattikorkeakoulussa. Viestintätöissä Manninen hyödyntää myös kirjoittajan taitojaan. Kesällä Mannisella on näyttely ja hän julkaisee kirjan kuvistaan Oulun kaupunginosasta Tuirasta.

Silti Manninen ei väitä, että yrittäjänä kaikki olisi helppoa. Kun työt on tehty ja laskutettu ja kalenterista kääntyy tyhjä sivu, se todellakin kysyy hermoja.

”Sitten puhelin taas soi ja on keikka. Mutta on se erilainen tilanne kuin virka ja kuukausipalkka.”


Yliopistosta tuli Tiina Wesslinille yli kahdessakymmenessä vuodessa kuin toinen koti. ”Sinne tuli joskus ajettua vaistomaisesti silloinkin, kun päämäärä oli muualla”, hän sanoo. Vuodenvaihteessa Wesslin hyvästeli työhuoneensa keskustakampuksella, kun viestintä muutti entisen teknillisen yliopiston tiloihin Hervantaan. Kuva: Laura Vesa

Tiina Wesslinille Tampereen yliopiston yt-neuvottelut olivat ovi, jota hän oli etsinyt

Kun Tampereen yliopiston viestintäasiantuntija Tiina Wesslin, 55, luki viime syyskuussa sähköpostin yliopistolla alkavista yt-neuvotteluista, hänen päässään rupesi soimaan Veltto Virtasen vanha punkbiisi.

”Sähköinen ääni tulee taivaalta. Sähköinen ääni taivaan sinestä.

Se on merkki, se on merkki. Ala liikkua, liikkua, liikkua, liikkua!”

Wesslin oli jatkuvasti ahdistunut ja stressaantunut työstään, mutta ei ollut saanut riuhtaistua itseään irti siitä. Nyt tilaisuus oli käsillä.

Yliopisto aikoi vähentää 215 henkilötyövuotta tukipalveluistaan, joihin kuuluu myös viestintä. Vapaaehtoiset irtisanoutumiset saattaisivat vähentää potkut saavien määrää.

Wesslin ilmoittautui vapaaehtoisesti irtisanottavaksi.

”Työarjestani oli tullut sitä, että elin vain viikonlopusta ja lomasta toiseen. Minulla oli vielä kymmenen vuotta eläkeikään. Halusin tehdä merkitykselliseltä tuntuvaa työtä”, Wesslin sanoo.

Wesslinin viimeinen työpäivä yliopistolla on 8. kesäkuuta.


Suuri osa Tiina Wesslinin työvuosista yliopistolla oli hyviä. Hän kirjoitti yliopiston lehtiin jo opiskellessaan siellä sosiologiaa ja tiedotusoppia. Yliopistoviestijänä hän tunsi tekevänsä tärkeää työtä kertoessaan veronmaksajille, millaista tutkimusta yliopistolla tehdään ja millaista opetusta annetaan. Vaikka yliopiston johto ei siitä aina pitänyt, viestintä sai kertoa myös asioista, joista akateeminen yhteisö kävi kriittistä keskustelua.

Työkaverit olivat kivoja, työsuhde-edut hyvät. Kun Wesslinin poika oli vielä pieni ja perhearki yksinhuoltajana raskasta, hän ajatteli aamuisin töihin ajaessaan: ”Onneksi on hyvä työpaikka”.

Viime vuosina yliopisto ja työ muuttuivat. Muutosten taustalla ovat yliopistojen uusi rahoitusmalli ja Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston yhdistyminen uudeksi, säätiömuotoiseksi Tampereen yliopistoksi vuonna 2019. Uusi yliopisto muodostaa korkeakouluyhteisön Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa. Säätiöyliopiston paine hankkia yksityistä rahoitusta on kova. Uusi korkeakouluyhteisö tarkoitti paljon muutoksia yliopiston organisaatioon ja toimintaan.

Vaikka yliopistolla tapahtui yhä enemmän uutta, Wesslinistä tuntui, että yliopiston johto halusi kertoa siitä yhä vähemmän. Viestintää tehtiin mieluiten vaikutusvaltaisista vieraista, palkinnoista ja sijoituksista kansainvälisissä rankingeissa. Niitä säestivät näyttävät mainoskampanjat ratikoiden kyljissä ja talouslehdissä. Keväällä 2020 ”brändäys ja pöhinä” sai niin paljon kritiikkiä sekä ulkoa että yliopiston sisältä, että yliopiston viestintä- ja brändijohtaja sai lähteä.

”Kaiken sen brändäyksen keskellä minusta alkoi tuntua, etten enää kehtaa sanoa olevani yliopiston viestinnässä töissä. Kun työstä katoavat itsenäisyys ja vaikutusmahdollisuudet, alkavat myös työhyvinvointi ja työmotivaatio kadota”, Wesslin sanoo.

Wesslinistä yliopisto keskittyy edelleen omaan hienouteensa ja unohtaa kysyä, mikä viestinnän yleisöä kiinnostaa.


Viime vuosina myös käytännön työarki alkoi tuntua Wesslinistä raskaalta. Osaksi työviikkoa tuli päivystyspäivä, jonka aikana viestijän piti pyrkiä vastaamaan kaikkiin viestintään tuleviin kyselyihin. Kun organisaatio oli jatkuvassa muutoksessa, yhden vastuuhenkilön selvittämiseen saattoi kulua tunteja.

Wesslin kärsii kroonisista päänsäryistä, joita stressi ja tauoton tietokonetyö pahentavat. Päivystyspäivinä pää tuntui räjähtävän. Myös muut työpäivät täyttyivät nopeista toimeksiannoista kaikkialta yliopiston sisältä.

Nyt meneillään olevana irtisanomisaikana Wesslinin työnkuva on ollut helpompi.

Ennen yt-neuvotteluja Wesslin oli etsinyt pakotietä työstään vuorotteluvapaalta ja opintovapaalta, jonka aikana hän suoritti yrittäjätutkinnon. Joulukuussa hänet irtisanottiin lyhyessä ”muutospalaverissa”. Siihen ei sisältynyt kiitosta yli kahdestakymmenestä työvuodesta, ei edes kahvikuppia.

Työsuhteen päätyttyä Wesslin aikoo pitää lomaa ja tehdä tulevaisuudensuunnitelmia.

Yksi vaihtoehto on kokeilla siipiään freelancetoimittajana. Ennen yliopistouraansa Wesslin työskenteli muun muassa Aamulehdessä, ja myös yliopistossa työn painopiste oli kirjoittamisessa. Yksi mahdollinen erikoisala freelancerina voisi olla puutarhanhoito. Tietämystä Wesslinillä on myös musiikista, jota hän harrastaa Punk Lurex -bändin basistina ja laulajana.

Jos työllistyminen media-alalle ei onnistu, Wesslin voisi harkita kouluttautuvansa esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalle. Uudessa työssä tärkeintä ei ole ala, vaan mielekkyys. Myös eläinsuojelutyö ja vapaaehtoistyö esimerkiksi vanhusten, vammaisten tai erityislasten parissa kiinnostaa.

Wesslin on vihreiden kunnanvaltuutettu kotipaikkakunnallaan Lempäälässä. Maaliskuussa hän aloitti aluevaltuutettuna Pirkanmaalla. Tekemistä on paljon, tietoa toimeentulosta ei vielä. Wessliniä se ei pelota.

”Vaikka olen jo tämän ikäinen, tuntuu siltä, että kaikki portit ovat avoinna.”

Harkitsetko työsuhteen jättämistä? – Työelämävalmentajan 5 vinkkiä

1. Määrittele, mitä ratkaisultasi toivot.

Epätyydyttävästäkään työsuhteesta lähteminen ei ratkaise kaikkia ongelmiasi, mutta parhaimmillaan se ratkaisee tärkeimmän. Mieti, mitä ratkaisullasi tavoittelet. Työajan vähentämistä? Päätösvaltaa omiin aikatauluihisi? Uutta ammatillista roolia? Vapautta kehittyä haluamaasi suuntaan?

2. Varaa suunnan löytymiseen aikaa.

Ammatillisen irtioton odotetaan usein parantavan elämää välittömästi. Todellisuudessa esimerkiksi oman yritystoiminnan käyntiin saaminen saattaa kestää kuukausia ja vakauttaminen vuosia.

Jos mahdollista, kerää ennen lähtöäsi ”taloudellista puskuria” muutaman kuukauden toimeentulon verran. Jos irtisanoudut itse, karenssiaika ennen työttömyysturvan alkamista on pidempi kuin irtisanottuna.

3. Aloita muutos jo työsuhteessa.

Jos mahdollista, valmistaudu uuteen suuntaasi ja kokeile sitä pienin askelin jo työsuhteessa. Jos esimerkiksi kokeilet uutta työtä sivutoimena, perustat sitä varten toiminimen ja hankit kirjanpitäjän, sinun ei tarvitse myöhemmin aloittaa niistä. Jos aiot uudelle alalle, selvitä sen toimintatapoja ja ansiotasoa.

4. Keskity siihen, missä olet hyvä.

Jos aloitat yrittäjänä, hanki apua asioihin, jotka joku muu tekee paremmin ja nopeammin. Vaikka esimerkiksi kirjanpidon voi jokainen oppia, ammattilainen hoitaa sen nopeammin ja varmemmin. Sillä aikaa sinä voit kehittää osaamistasi ja ansaita sillä, missä olet itse hyvä.

5. Yhdistä intohimoon realismia.

Merkityksellisellä työllä tarkoitetaan yleensä työtä, jonka sen tekijä kokee tärkeäksi itselleen ja muille. Joskus intohimotyön ohelle kuitenkin tarvitaan töitä, joiden merkitys on se, että ne tuovat perustoimeentulon. Niiden turvin voit toteuttaa unelmiasi. Tiedosta sama ajankäytössä. Työsuhteesta lähtiessäsi et varmasti halua mukaasi byrokratiaa, joustamattomia työaikoja tai uuvuttavia tehokkuusvaatimuksia. Silti yrityksissä ja organisaatioissa on toimiviakin käytäntöjä. Selkeät dead linet toimivat myös omaehtoisessa tekemisessä. Niiden turvin sinulle jää myös oikeaa vapaa-aikaa.

Vinkit antoi Aurora Airaskorpi. Hän on ratkaisukeskeinen työelämävalmentaja, kirjailija ja viestinnän asiantuntija. AIraskorpi jätti työnsä viestintätoimiston luovana johtajana ja on nyt itsensätyöllistäjä. Hän on kirjoittanut kirjat Vapauden tavoittelijat – Miksi haluamme irti palkkatyöstä? ja Riittävän hyvä – selviytymisopas työelämään (S & S, 2021 ja 2020).

Nina Erho