Kuolleita

Tyyneyden majakka myrskyjen keskellä

Professori Raimo Seppälä 27. 3. 1934 Ulvila – 24. 1. 2021 Tampere

Vastaavana päätoimittajana Aamulehdestä vuonna 1995 eläköitynyt journalisti ja kirjailija Raimo Seppälä kuoli 86 vuoden ikäisenä tammikuisen sunnuntain kääntyessä iltaan Pirkanmaan hoitokodissa.

Kiireen myrskyissä tuskailevien toimittajien keskellä Raimo oli rauhoittava majakka. Hän heijasti ympärilleen vaikeinakin aikoina luottamusta hyvän arjen jatkuvuuteen. Siihen, että seuraava lehti ilmestyy taas ajallaan.

Ehkä taustalla oli se, että Raimo Seppälä oli kokenut sota-aikaakin. Myöhemmin hän muisteli, miten seisoi veljensä Arton kanssa valkoisine villapaitoineen ”maastoutuneena” vyötäisiä myöten hangessa, kun vihollisen pommikoneet jylisivät yli.

Seppälä oli ensisijaisesti laatukirjoittaja mutta samalla tuotteliaisuuden ihme. Kukaan ei pysty mittaamaan hänen 1955 alkaneen Aamulehti-uransa tekstimäärää. Tietokirjoja hän teki ainakin sata. Raimo jätti puumerkkinsä lehdistön ja Pirkanmaan historiaan silläkin, että hänen vahtivuorollaan Aamulehti muuttui sitoutumattomaksi. Journalismi nostettiin yksin ylimmäksi johtotähdeksi.

Raimo oli kiinnostunut kaikesta kirjoittamisen arvoisesta; taloudesta, kulttuurista, politiikasta, urheilusta, maailmasta ja elämästä ylipäätään. Hän eli puolisonsa Eeva-Liisan rinnalla yli 65 vuotta, ja heidän jälkeläisensäkin seurasivat isää viestintäuralle.