Kuolleita: Pirkka Siltari.
Toimittaja Pirkka Siltari kuoli 10. kesäkuuta Kuopiossa, missä hän oli syntynyt 26. tammikuuta 1949.
Siltarin ura alkoi 1960-luvulla sanomalehti Savossa ja STT:n Kuopion toimituksessa. Hän työskenteli myös STT:n Helsingin toimituksessa yli kymmenen vuotta eri tehtävissä. Siltari palasi Kuopioon 1989. Siellä hän työskenteli freelancerina Ilta-Sanomille ja STT:lle – STT:ssa täysipäiväisenä noin 15 vuotta, kunnes jäi eläkkeelle 2014.
Kuopiossa Siltari keskittyi rikos- ja oikeusjournalismiin. Erinomaiset verkostot ja uutisvainu johtivat usein uutisvoittoihin. Uutismies ei pitänyt meteliä itsestään: ”Herkkä kuin mimosa, mutta terävä kuin partaveitsi”, eräs ystävä luonnehti. Siltari oli huolehtiva työtoveri. STT:n aluekollegat hän kutsui mielellään Savo-Kainuun journalistiyhdistyksen mökille ja varmisti, että savusaunan löylyt olivat kohdillaan ja kalakukkoa oli pöydässä.
Siltari oli kiinnostunut antiikista. Hän opiskeli 1970-luvulla Helsingin yliopistossa vanhaa kreikkaa ja latinaa. Mieltymys näkyi harrastuksissa, lukemisessa ja matkustamisessa. Siltari suunnitteli asettuvansa Tuija-vaimonsa kanssa Kreikkaan, mutta sairaus nujersi aikeet.

Uusimmassa lehdessä
- Mediasta yritettiin kesällä tehdä ”osapuoli”, joka haluaa vahingoittaa hallitusta. Poliitikot syyttivät rivijournalisteja, kuten Ida Erämaata.
- Kun työehtoja yritetään heikentää, työntekijöiden pitää tukea toisiaan
- Kalle Grönroos tar över Studentbladet – tidningen tvingas spara