Liitto

”Tavoitteena oli määrätä, ei sopia”

Paine pidentää työaikaa tulee vielä vastaan, Hanne Aho sanoo. Sopu elokuva- ja tv-tuotantojen työehdoista löytyi vasta valtakunnansovittelijalta.

Työajan pidennykset ja paikallisen sopimisen painottaminen ovat vastassa työehtoneuvotteluissa myös jatkossa, Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho arvioi.

Hän sanoo syksyn pääosin jo päättyneen tes-kierroksen olleen onnistunut. Palkkoihin saatiin paikallisten erien sijaan myös selkeitä yleiskorotuksia ja lomaleikkaukset torjuttiin.

Toivomisen varaa kuitenkin jäi: kilpailukykysopimuksen lisätyötunnit jäivät voimaan vielä kahdeksi vuodeksi, eikä esimerkiksi koulutusasioissa juuri edetty.

”Meidän puoleltamme on selvää, että kiky on tilapäinen ratkaisu”, Aho korostaa.

”Työelämän kehittämisen kannalta tämä oli nollakierros. Se on työnantajalle työlästä ja vaikeaa. On helpompi miettiä rahaa, plussia ja miinuksia.”

Palkankorotusten taso vastaa yleistä linjaa halki sopimusalojen. Ahon mielestä alan talousvaikeudet huomioon ottaen tulos on hyvä. Esimerkiksi kustannustoimittajilla matalimpia palkkoja saatiin korotettua suhteessa eniten.

 

Työnantajaleiri lähti neuvotteluihin kaikilla aloilla yhtenevin tavoittein – siitä huolimatta, että kattojärjestö Elinkeinoelämän keskusliitto on nimellisesti vetäytynyt työmarkkinapelistä. Paine pidentää työaikaa oli kova.

”Neuvottelukierros näytti sen, ettei työnantajan tavoite ole sopia, vaan määrätä”, Aho toteaa.

Hän moittii työnantajajärjestöjen menettäneen kosketuksensa työpaikkojen todellisuuteen.

”Toimitusten arjessa esimerkiksi tiedetään, että ihmiset tarvitsevat lomansa.”

Aho korostaa, että joillakin työpaikoilla paikallinen sopiminen onnistuu hyvin. Mutta hyviä neuvottelusuhteita se vaatii.

”Meillä on liian paljon yrityksiä, joissa henkilöstön edustajille ei anneta tietoja tai aikaa, eikä asioista haluta sopia”, Aho sanoo.

 

Journalistiliitto on käynyt tänä syksynä neuvotteluja kaikilla eli yhdeksällä sopimusalallaan. Tiukin vääntö oli elokuva- ja tv-tuotannoissa. Niille tes-ratkaisu löytyi vasta valtakunnansovittelijan toimistolta. Palkankorotukset jäivät hieman alle yleisen linjan, mutta muun muassa pitkiin työpäiviin saatiin rajausta.

Kesken ovat vielä neuvottelut av-kääntäjien työehtosopimuksesta, joka päättyy joulukuun lopussa.

Lisätietoa uusista työehtosopimuksista: journalistiliitto.fi