Liitto

Remontit ja Journalismin päivä näkyvät budjetissa

Kasvavien kulujen vuoksi budjetin alijäämä kasvaa tämänvuotiseen verrattuna.

Journalistiliitto varautuu ensi vuoden budjetissaan kulujen kasvuun. Kuluja kasvattavat Journalismin päivä, liiton lomahuoneistojen remontit ja jäsenkortin uusiminen. Loppuvuodesta 2018 järjestetään kolmipäiväinen valtuuston kokous, jossa työnsä aloittavat uudet valtuutetut ja jossa valitaan seuraavalle nelivuotiskaudelle liiton puheenjohtaja.

Kasvavien kulujen vuoksi budjetin alijäämä kasvaa tämänvuotiseen verrattuna. Jonkin verran tilannetta paikkaa se, että liiton maksut työttömyyskassalle pienenevät.

Sijoitustuotot ovat monesti kääntäneet liiton tuloksen plussalle. Tänä vuonna niitä on talous- ja hallintojohtaja Helena Vistin mukaan kertynyt enemmän kuin viime vuonna. Vuoden 2018 talousarviossa sijoitustoiminnan tuottojen ei odoteta yltävän tämän vuoden tasolle.

Journalistiliiton valtuusto käsittelee budjettia ja toimintasuunnitelmaa 14.–15. joulukuuta.