Työelämä

Kiekot järjestyksessä

Ari Welling nauttii CD-levyistään maailmassa, jossa muut hankkiutuvat omistaan eroon. Musiikin lisäksi kokoelma on kuin päiväkirja ja elämäkerta.

Ari Wellingin olohuoneessa on 1 630 CD-levyä. Uusimmat niistä hän sai kaveriltaan ja Yle Turulta, jotka luopuivat levyistään. Myös suuret hyllyt ovat työnantajan vanhat.

Welling myöntää, että levyt keräävät pölyä, vievät tilaa ja painavat muutossa, eivätkä sijoitukset ole kasvaneet niissä korkoa. Silti hän rakastaa kokoelmaansa ja sanoo hyötyneensä muiden raivauksista.

”Vaikka olisi mikä härveli, jossa on rajattomasti musiikkia, se ei ole sama kuin levy ja kansi, jotka ovat tässä. Voin ottaa levyn, keskittyä ja kuunnella, ja sitten on kokonaisuus hanskassa.”

 

Joiltakin artisteilta Wellingillä on kaikki levyt, joiltakin muutama, mutta mikään niistä ei ole ”pilipali”, yhdentekevä. Korvaan ja sieluun sopivuuden lisäksi valinnoissa on painanut artistipersoona, kuten Thomas Dolby, joka julkaisee erikoisia teemalevyjä. Osa kokoelmasta liittyy Wellingin työhön radiotoimittajana.

Uusia ostoksia Welling tekee nykyään harvakseltaan. Viimeksi hän innostui Tuure Kilpeläisestä tämän keikalla. Matkamuistoja hän on kuunnellut tiiviisti jo paikan päällä voidakseen palata matkan tunnelmaan kotona. Tällä hetkellä kolmen lapsen isä löytää rauhaisimmat kuunteluhetkensä autosta.

”Tulevaisuuden unelma on oma talo ja kellari, jonne saisi levyille ja soittimille ’luolan’. Myös soittimia siis löytyy useita.”

 

Wellingin rakkaimpia levyjä on Tracy Chapmanin Tracy Chapman. Se oli ensimmäisiä ostoksia sen jälkeen, kun kaverin CD-soittimen ympärille Eurassa 1980-luvulla perustettu ”levypooli” hajosi. Koska ihana uutuusformaatti oli hinnoissaan, nuorukaiset ostivat kuunneltavaa vuorotellen. Vähän myöhemmin Welling repäisi ja sijoitti levyihin puolet kesätyöpalkastaan.

Top viiteen mahtuvat Maaritin Tuskan tanssi, Pet Shop Boysin Alternative, Counting Crowsin August and Everything After sekä Eminemin The Eminem Show. Maaritista Welling muistaa, kuinka rakensi Yhdysvalloissa saunan, Counting Crowsista nuoruuden työpaikan kesäleirillä. Yhdysvaltain-vuosina tutuksi tuli moni uusi artisti. Kun Welling asui siellä yliopistolla, hänen kämppiksensä luukutti räppiä ja kantria.

”Silloin en voinut sietää kumpakaan, nykyään tykkään molemmista. Eminemiin hurahdin 8 Mile -leffasta. Kantrin aukaisi Jamie O’Nealin There Is No Arizona.”

 

Kokoelman jokainen levy on varustettu Wellingin nimitarralla, mahdollisimman ehjällä kotelolla ja tarkalla paikallaan aakkosjärjestyksessä. Kerran Wellingin kaveri äkkäsi hyllyistä Rainbow’n levyn ja kysyi, onko se lahja.

”Ei ollut. Mutta silloin huomasin itsekin, että heviä on tosiaan aika vähän.”

Ari Welling

46-vuotias uutistoimittaja Yleisradion Turun toimituksessa. Lukee myös alueellisia tv-uutisia Tampereen Mediapoliksessa.

Valmistunut Jyväskylän yliopiston toimittajakoulutuksesta, alan opintoja myös USA:ssa. Opiskelee työn ohessa ammatilliseksi opettajaksi Hämeen ammattikorkeakoulussa.

Asunut seitsemän vuotta USA:ssa ja työskennellyt muun muassa michiganilaisilla FOX:in ja NBC:n tv-asemilla.

Harrastaa myös lenkkeilyä, sählyä ja uintia.