Kuolleita

Yhteisöhengen ylläpitäjä

Kuolleita: Anne Salonen.

Journalistiliiton johdon assistentti Anne Salonen kuoli 57-vuotiaana Terhokodissa Helsingissä 14. toukokuuta. Hän oli syntynyt 8. marraskuuta 1958. Liiton palveluksessa hän oli 33 vuotta.

Suruviesti tuli keskelle kevään heräämistä. Yllättäen ilmennyt ankara sairaus pakotti Annen sairauslomalle runsas vuosi sitten ja lopulta ennenaikaiselle eläkkeelle tämän vuoden maaliskuussa. Hänen voimansa loppuivat aamuyöstä helluntailauantaina.

Anne aloitti Suomen Sanomalehtimiesten Liiton johdon sihteerinä maaliskuussa 1983. Työnantajan nimi vaihtui seuraavalla vuosikymmenellä Journalistiliitoksi ja lopulta myös Annen tehtävänimike liiton johdon assistentiksi.

Anne oli erinomainen organisaattori. Hän piti isojenkin tilaisuuksien langat tiukasti käsissään ja esimiestensä työt järjestyksessä. Hän lähti innolla tekemään asiapapereita vaikka keskellä yötä, kun työehtosopimusneuvottelut olivat ratkaisuvaiheissa.

Vuosikymmenien kuluessa Annesta tuli liiton toimintaan osallistuneiden tuttu ja monien ystäväkin – kaikkien tuntema Saltsu. Hän oli järjestelemässä kymmeniä valtuuston kokouksia ja liki kymmentä liittokokousta silloin, kun niitä vielä järjestettiin.

Anne työskenteli liitossa neljän puheenjohtajan aikakaudella. Hän omistautui työlleen, sitoutui tehtäviinsä ja piti yllä perinteitä, mutta oli aina valmis myös kokeilemaan uutta. Hän kantoi vastuuta, huolehti, muistutti ja patisti. Asioiden piti sujua. Journalistiliiton ansiomerkin hän sai viime joulukuussa.

Työtoverina Anne oli hyvän yhteisöhengen ylläpitäjä, tarvittaessa kipakkakin, mutta ennen muuta iloinen ja hauska. Hän organisoi liiton työntekijöiden retkiä ja yhteisiä tilaisuuksia. Hän oli kanssaihmistensä auttaja ja tukija. Moni huono päivä tuli paremmaksi Annen avulla. Turhanpäiväiset murheet hän ajoi pois helisevällä naurullaan.

Anne oli kiinnostunut kulttuureista ja elämänmenosta eri puolilla maailmaa. Hän matkusteli ja opiskeli kieliä, viimeisimpänä ihastuksenaan Ranska ja ranskan kieli. Muutama vuosi sitten hän löysi zumban, jonka pariin hän innosti myös ystäviään ja työtovereitaan.

Anne huolehti elinvoimastaan, hän eli tasapainoista ja onnellista elämää. Sairauden alkuvaiheissakin hän haki voimaa siitä, että tarjolla oli vaihtoehtoja. Hoitojen lomassa hän pääsi toteuttamaan haaveitaan: näki Madonnan Zürichissä, kävi Pariisissa ja teki kumppaninsa kanssa pikavisiittejä eri puolille Eurooppaa.