Beaglen syvin olemus

Jyväskyläläinen freelancekuvaaja Mikko Vähäniitty ei juuri kuvannut vapaa-ajallaan ennen kuin beagle Morris tuli taloon viisi vuotta sitten.

”Pienestä, hölmön näköisestä koirasta oli niin helppo ottaa dorkia kuvia, että innostuin ja aloin kuvata sen temppuiluja ja kasvoja.”

Sittemmin koirakuvia on ilmestynyt Vähäniityn Facebookissa, Instagramissa ja verkkosivuilla, ja julkaistiinpa niistä kerran Sunnuntaisuomalaisessa 12-osainen sarjakin.

”Tai tuli siihen kolmastoistakin osa, kun paljastin, että Morris ostaa julkaisupalkkioilla itselleen kaveriksi Marlon, ja siitä haluttiin kuva.”

Vähäniityn kotonaan ottamissa kuvissa näkyy esimerkiksi aamu-uninen Morris keittiön ovella tai peiton alta pilkistävä häntä, vaikka ”periaatteessa” koirat eivät nukukaan sängyssä. Vitsikästä on myös, että beagleihinsa nyt selvästi hurahtaneen Vähäniityn ryhtyminen koiranomistajaksi vaati avovaimolta suostuttelua.

Suunnitelluimmat beaglekuvansa Vähäniitty ottaa ulkona paikoilla, joita hän painaa mieleensä tavallisilla koiralenkeillä. Vaikka työnteossa lempiasioita on hallitsemattomuus, välillä on kiva ottaa toisenlaisia kuvia.

”Koirien kanssa voin odottaa haluamaani vuodenaikaa tai valoa.”

Yleensä Vähäniityn työmotto ”viimeisen päälle, uutta oppien ja rimaa koko ajan kohottaen” pätee myös harrastuskuviin, mutta on niiden ottamisessa uniikitkin puolensa.

”Hyvä mieli ei välttämättä tule lopullisesta kuvasta, vaan koirakavereiden kanssa hengailusta ja pelleilystä ja siitä, että näkee niidenkin nauttivan yhdessäolosta.”

Vähäniityn lemppareita on kuva, jossa Morris seisoo puun oksalla. Kun hän punnersi koiraa sinne, ohikulkijat hämmästelivät, mutta malli pysyi tyynenä.

”Koirat ovat oppineet, että totteleminen kannattaa, kun mukana on kamera ja herkkuja.”

Aina koirien keskittyminen ei riitä, eivätkä sitten kuvaajan hermotkaan. Silloin kokeillaan myöhemmin uudestaan – tai sitten ei. Pakolla jääräpäisestä rodusta ei saa eikä ole mielekästäkään ottaa kuvia.

Kuvaamisen lisäksi Vähäniityn ja koirien yhteisiä harrastuksia ovat jänisten metsästys ja lenkkeily. Saaliin ajaminen on beagleilla verissä, huvikseen juokseminen ei niinkään.

”Kuusi, seitsemän kilometriä menee hyvin, mutta sitten käy raskaaksi vetää perässään 30 kiloa beaglea.”

Vauhti paranee, jos lenkki kallistuu Aatoksenkadun koirapuistoon. Ennen Morriksen tuloa Vähäniitty murehti, että se on sitten aamulenkki joka päivä.

”Mutta nyt jos koirat ovat jossain, pyörittelen peukaloitani ja ajattelen, että tekisipä mieli ulos mutta kun ei ole koiria.”