Anu Kankaansydämen mehiläisharrastus sai alkunsa pihan kuokkavieraista. Nykyään omien pesien tapahtumat ovat raivostuttava mysteeri ja maailman ihaninta seurattavaa.
Mehiläiset tulla surisivat tamperelaisen Anu Kankaansydämen elämään eräänä kesäisenä päivänä vuonna 2007.
”Nuorempi poikamme ryntäsi sisälle kiljumaan, että äiti tuolla on hirveä ampiaisparvi. Koska mummullani oli ollut mehiläisiä ja olin kirjoittanutkin aiheesta, arvasin, että kyseessä oli pesästä erkaantunut mehiläisparvi.”
Kankaansydän ryhtyi googlaamaan, kuka voisi ottaa parven kiinni. Lopulta lähistöltä löytyi mehiläiskasvattaja, joka saapui suojapuku mukanaan. Sen sai pukea päälleen tönköksi jännittynyt Kankaansydän. Kasvattaja itse kauhoi mehiläiset kuupalla omenapuusta laatikkoon ja lupasi tulla hakemaan sen sitten, kun ne olisivat asettuneet.
Pian Kankaansydän alkoi perehtyä mehiläisiin, ja samana syksynä hän meni Nokian työväenopiston kurssille syventämään tietojaan. Nyt takana on jo mehiläistarhaajan ammattitutkintokin, jonka hän suoritti toimittajan työnsä ohella.
Tänä keväänä Kankaansydämen vanhan puutalon pihalla on kolme styroksiseinäistä pesää, joiden sisällä on pystyssä kennoston eli ”kakun” sisältäviä puukehiä. Kennoissa mehiläiset valmistavat hunajaa ja kasvattavat uusia sukupolvia. Vielä syksyllä pesiä oli viisi, mutta kahdesta kuoli talvella kuningatar, ja niitä oli yhdistettävä.
”Välillä tässä meinaa pää poksahtaa, kun ei keksi, mitä on taas tehnyt väärin, miksi mikään ei mene niin kuin kirjassa. Mutta yhtä oikeaa tapaa hoitaa pesiä ei ole. Mehiläisiä ei voi kouluttaa, vaan ne kouluttavat meitä.”
Kuningatarten kuoleman huomattuaan Kankaansydän hyppi tasajalkaa harmista. Kärsivällisyyttä koettelee myös elokuinen sadonkorjuu, jossa painavat kehät nostellaan pesistä, hunaja lingotaan irti, käsitellään ja pakataan. Silti rakkaus harrastukseen elpyy aina.
Sisällä Kankaansydän esittelee erivärisiä ja -rakenteisia hunajalaatuja, joista hänen maisemansa tuottaa etenkin ”lehmusta”. Muutakin hyödyllistä pesistä saa, kuten propolista eli kittivahaa, jota sanotaan luonnon omaksi antibiootiksi.
Silti parasta harrastuksessa on mennä kesäaamuna yöpaidassa seuraamaan pesien touhuja. Aurinkoisella ja lämpimällä säällä työläiset lennättävät valtavalla vauhdilla mettä ja proteiinipitoista siitepölyä, joka on lähteestä riippuen sinistä, vihreää, keltaista, oranssia tai tummanpunaista. Kun pesän avaa, sieltä tulvahtaa lämmin tuoksu, johon Kankaansydän ihastui jo ensitapaamisella.
Huolella hoidetut mehiläiset pysyvät yleisöstä huolimatta rauhallisina kakullaan, ja kuningatar jatkaa munimistaan.
”Niinä hetkinä kaikki on hienosti ja hyvin.”
Anu Kankaansydän
59-vuotias Hämeen Sanomien aluetoimittaja. Työskentelee nykyisin Hämeenlinnassa.
Aloitti lehdessä vuonna 1991. Sitä ennen kymmenen vuotta paikallislehti Hämeenkulmassa.
Osti ensimmäisen oman mehiläispesän Vesilahdelta vuonna 2008.
Hoitaa pesiä kotonaan Tampereen Koivistonkylässä harrastukseen suopeasti suhtautuvien naapureiden keskellä. Lisäksi yksi pesä on sukulaisten luona Teiskossa.
On Suomen Mehiläishoitajain Liiton jäsen, joita on yhteensä reilut 2 000.