A Culture of Safety -allianssi (ACOS) on laatinut yleiset turvallisuusperiaatteet freetoimittajien turvaksi kriisialueille.
Journalistiliitto on liittynyt freelancejournalistien turvallisuuden parantamista tavoittelevaan kansainväliseen verkostoon. Liiton hallitus teki asiasta päätöksen 19. helmikuuta.
Viime vuonna perustettuun A Culture of Safety -allianssiin (ACOS) kuuluu sekä journalisteja että toimeksiantajia edustavia järjestöjä.
ACOS on laatinut yleiset turvallisuusperiaatteet, joissa esimerkiksi kehotetaan mediataloja pitämään huolta kriisialueilla työskentelevien freelancereiden koulutuksesta, ensiavusta ja vakuutuksista.
Journalistien turvallisuus oli pääaiheena Unescon helmikuussa Pariisissa järjestämässä mediakokouksessa. Turvallisuutta parantavia ehdotuksia kertyi kokouksen ideoimana yli 30. Niistä yksi oli ACOS-verkostoon liittyminen.
Kokouksen yhteydessä Unesco ja Toimittajat ilman rajoja julkaisivat oman päivitetyn oppaansa riskialueilla työskenteleville toimittajille.

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom