Vihtiläinen lehtikustantaja Karprint Oy on tuomittu Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa korvauksiin entisen työntekijänsä irtisanoutumista koskevassa kiistassa.
Oikeus totesi Karprintin entisen toimittajan irtisanoutuneen kuultuaan, miten yhtiön johtokaksikko Eero ja Juha Ahola olivat puhuneet hänestä yhtiön aiemman työturvallisuusoikeudenkäynnin kuulusteluissa.Tämä oli laukaissut toimittajassa akuutin masennuksen. Hän oli kärsinyt huonon työilmapiirin aiheuttamasta masennuksesta ja huonon sisäilman aiheuttamista terveysongelmista jo aiemmin talossa työskennellessään.
Karprint velvoitettiin korvaamaan toimittajalle tämän 12 kuukauden palkkaa vastaava eli noin 20 000 euron summa.
Karprintin johtohenkilöt tuomittiin tammikuussa ehdolliseen vankeuteen työsuojelurikoksista. Yhtiö sai myös tuolloin maksettavakseen 40 000 euron yhteisösakon. Lisäksi Aholoille langetettiin ehdolliset, neljän ja kolmen kuukauden vankeustuomiot.

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom