Kuolleita

Kannustava vastuunkantaja

Kuolleita: Ari Oksala

Hämeen Sanomien toimittaja Ari Oksala kuoli vaikean sairauden jälkeen 24. tammikuuta 2015 Koivikko-kodissa Hämeenlinnassa. Hän oli syntynyt Padasjoella 28.3.1963.

Hämeen Sanomissa toimittajana työskentelevän vaimonsa Sarin kanssa Ari Oksala ehti olla yhdessä reilut 30 vuotta. Kaipaamaan jäivät lähimpinä myös lapset sekä äiti ja sisaren lapset.

Hämeen Sanomien toimitus menetti arvostetun työtoverin ja roppakaupalla monipuolista osaamista. Toimituksessa vaikeni ison miehen iso ääni, jota oli totuttu kuuntelemaan: Oksala esitti näkemyksensä lehden sisällöstä ja kehittämisestä aina suoraan ja asiallisesti.

Pidetty Oksala oli myös verrattoman huumorinsa vuoksi. Kun hän kehui jonkin sivun taittoa “apollonisesta muotopuhtaudesta”, kaikki ymmärsivät, mistä oli kysymys. Jos joku ei ymmärtänyt, tuli hän silti keveälle mielelle.

Oksala valmistui Tampereen yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 1991. Sitä ennen hänet oli jo vakinaistettu Hämeen Sanomiin. Uransa hän oli aloittanut kesätoimittajana Padasjoen Sanomissa, Päijät-Hämeessä, Itä-Hämeessä ja Etelä-Suomen Sanomissa.

Toimitussihteerin tehtävästä hänelle kertyi parinkymmenen vuoden kokemus. Esimerkillisenä vastuunkantaja hän sai usein hoidettavakseen teema-, vaali- ja juhlanumeroita.

Stressaavassakin tilanteessa Oksala säilytti tyylinsä. Hän tapasi kehottaa työtoveriaan lähtemään kanssaan pihalle, katsomaan revontulia tai ruskan värejä. Piipputauon jälkeen lehdenteon ongelmat ratkesivat taas.

Ari Oksala arvosti koreilematonta sivistystä. Hän ammensi sitä yhtä lailla venäläisistä kirjaklassikoista kuin rock- ja maailmanmusiikin valioista. Humanistia kiinnostivat myös tekniikan hienoudet, autoista kameroihin.

Laadukkaita polkupyöriä hän ei tyytynyt ihailemaan etäältä, vaan hän rakasti pitkien maantietaipaleiden polkemista ja innostui kuntoilusta ylipäätään.

Vaikka Ari Oksala viihtyikin hyvin Hämeenlinnassa, oli Päijänne hänelle rakkainta maisemaa, “ainoa oikea järvi”.

Intohimoinen jalkapalloseura FC Barcelonan kannattaminen sai täyttymyksen, kun hän pääsi muutama vuosi sitten seuraamaan Espanjan liigan ottelua paikan päälle, Camp Nou -stadionille.

Lue lisää aiheista: