Faktana, kiitos! -journalismiseminaari järjestetään 7. toukokuuta.
Asioiden tahallaan väärin ymmärtäminen on yksi vastenmielisimmistä piirteistä journalismissa. Vielä vastenmielisempää on jos väärinymmärrys perustuu tarkistamattomiin tietoihin.
Näin kävi kansanedustaja Kari Rajamäen (sd.) paperittomia koskevan terveydenhoitotempauksen uutisoinnissa. Uutisten mukaan Pietarista tulisi 50 000 hiv-potilasta Suomeen hoitoon, jos lakiesitys hyväksytään.
Haaga-Helian opiskelijan tekemä faktantarkistus kuitenkin osoitti, että lakiesitys ei olisi tuonut muutosta nykyisiin hoitokäytäntöihin. Faktojen systemaattiselle tarkistukselle on siis tarvetta.
”Ei siksi, että suomalaisissa tiedotusvälineissä olisi hirveästi virheitä, vaan koska vaikeita, penkomista vaativia aiheita jää muuten käsittelemättä”, sanoo Haaga-Helian toimittajakoulutuksen johtaja Anne Leppäjärvi.
Faktana, kiitos! -journalismiseminaari
7.5. klo 12.15 – 17.
Ilmainen sisäänpääsy,
ennakkoilmoittautuminen.
Haaga-Helia, Ratapihantie 13, Helsinki.

Uusimmassa lehdessä
- Kaleva Median Juha Laakkonen ja Keskisuomalaisen Vesa-Pekka Kangaskorpi haluavat pitää suomalaisen median suomalaisessa omistuksessa. Pelkkä maakuntahenki siihen ei riitä.
- Media käsittelee vähemmistöjä pinnallisesti ja liian varovasti, kirjoittaa Ujuni Ahmed
- Tekoälysisällöt opettavat yleisön epäilemään, eikä se ole vain hyvä
- Toimitusosasto on yhteisöllisyyden ja virkistyksen paikka