Media-ala

Karprintin johdolle kovat tuomiot

Lehtitalo Karprintin johtohenkilöitä on tuomittu työsuojelurikoksesta ehdolliseen vankeuteen Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Yhtiön hallituksen puheenjohtajalle oikeus tuomitsi neljä kuukautta ja toimitusjohtajalle kolme kuukautta ehdollista vankeutta. Lisäksi yhtiölle määrättiin 40 000 euron yhteisösakko.

Oikeus katsoi hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan kohdelleen työntekijöitä säännönmukaisesti epäsiallisella tavalla. He olivat muun muassa painostaneet työntekijöitä töihin sairauslomalla ja uhkailleet irtisanomisilla työntekijöitä, jotka valittivat ongelmista. Toimitilojen homeongelmaa he eivät hoitaneet kuntoon, vaikka työsuojeluviranomaiset sitä edellyttivät.

Oikeus tuomitsi vastaajat maksamaan asianomistajina olleille entisille ja nykyisille työntekijöille korvauksia ja kuluja yhteensä noin 100 000 euron verran.

”Jutussa on poikkeuksellista tekojen pitkäkestoisuus ja tahallisuus. Työpaikkakiusaamisjutuissa näyttö on usein ongelmallista, mutta tässä tapauksessa suuri joukko työntekijöitä kertoi asiasta niin yhtenevästi, ettei tuomiota voi pitää yllättävänä”, sanoo kahdeksan asianomistajan avustajana toiminut asianajaja Mika Ojanen.