Kuolleita: Aino Juppala-Paasikallio.
Merimies – Sjömannen -lehden pitkäaikainen toimittaja Aino Juppala-Paasikallio kuoli nopeasti edenneeseen syöpään kotonaan Espoossa 14. syyskuuta. Kuollessaan hän oli 65-vuotias.
Aino Juppala-Paasikallio syntyi Ylitorniolla elokuussa 1949. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Ylitornion yhteiskoulusta 1968.
Heti sen jälkeen rehtori-kirjakauppiasperheen tytär lähti au pairiksi Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltain-ajasta tuli Aino Juppala-Paasikalliolle merkittävä. Hän saapui keskelle amerikkalaisen yhteiskunnan kuohuntaa ja kansalaisoikeustaisteluita. Suomalainen au pair näki, että asioihin voi vaikuttaa.
Pisimmän työrupeaman, vuodet 1987 – 2007, Aino Juppala-Paasikallio työskenteli Merimies-Unionin tiedottaja-toimittajana. Merimies – Sjömannen -lehteä hän luotsasi toimittajan, toimitussihteerin ja päätoimittajan ominaisuudessa, pääosan ajasta yksin. Tästä työstä hän piti. Erityisen mieluisia olivat juttumatkat rahti- ja matkustajalaivoille, ihmisten kohtaamiset siellä ja reportaasit liiton jäsenten työstä ja työoloista.
Juppala-Paasikallio aisti koko elämänsä ajan herkästi epäoikeudenmukaisuuden niin lähiympäristössä kuin maailmanlaajuisesti. Rohkeana ja suorapuheisena ihmisenä hän ilmaisi mielipiteensä tarvittaessa kipakastikin.
Kirjoittajat ovat Aino Juppala-Paasikallion ystäviä.
![Kansikuva](https://journalisti.fi/wp-content/uploads/2024/05/kansi-5-2024-826x1024.jpg)
Uusimmassa lehdessä
- Toimitukset kalastelevat nuoria lyhytvideoilla, mutta heidän elämänsä uhkaa jäädä varjoon journalismissa. Se on kohtalokasta lukutaidolle ja median tulevaisuudelle, sanoo tutkija.
- Inhimillisten kohtaamisten pitäisi olla toimituksen voimavara
- Tasa-arvovaltuutettu patistaa liittoja neuvottelemaan vanhempainvapaista
- Lokale reportern nominerades till Snöspaden – så reagerade Åland