Kirjat: Sanomalehdet koulutiellä.
Pirjo-Riitta Puro, vuonna 2010 Sanomalehtien Liitosta eläköitynyt sanomalehtikasvatuksen asiantuntija julkaisi huhtikuussa lähes 300-sivuisen katsauksen koulujen ja sanomalehtien 50-vuotisen yhteistyön historiaan.
Sanomalehdet koulutiellä avaa lehtitalojen historiikeissa vähälle huomiolle jääneen kaistaleen lehdistöhistoriaa. Puron seikkaperäinen kirja kertoo, miten opettajakunta ja valistushaluiset lehtimiehet ovat antaneet koululaisille maailmankuvan rakennusaineksia 1960-luvulta digimurrokseen asti.
Toiminnan jatkuvuus Puroa huolettaa.
”Joissakin lehtitaloissa nähdään koulujen sanomalehtikasvatus hyväntekeväisyytenä ja kalliina PR-toimintana, ei tulevaisuuden rakentamisena.”
Tähän suuntaan voi viitata myös ex-työnantajan suhtautuminen Puron kirjaprojektiin.
”Kävin esittelemässä kirja-ajatusta liittojohtaja Jukka Holmbergille. Hän vastasi, että tämä on sinun projektisi, liitto ei osallistu.”
Kirja ilmestyi huhtikuussa tarvepainatuksena.
Pirjo-Riitta Puro: Sanomalehdet koulutiellä. 50 vuotta yhteistyötä.
Books on Demand 2014