Helsingin Sanomain Säätiön innovaatiokilpailun Uutisraivaajan ympärillä kuhisee jo. Aalto-yliopistolle kokoontuu 24.–26. lokakuuta Uutisraivaaja-leiri.
Helsingin Sanomain Säätiön innovaatiokilpailun Uutisraivaajan ympärillä kuhisee jo. Aalto-yliopistolle kokoontuu 24.–26. lokakuuta Uutisraivaaja-leiri, joka järjestetään nyt toisen kerran. Sieltä 44 ilmoittautuneen joukostako siis löytyy uusi voittaja, seuraava Long Play tai Scoopinion?
”Leirin tarkoitus on Uutisraivaaja-kisaa laajempi”, sanoo kilpailun koordinaattori Tanja Aitamurto.
”Mediainnovaatioiden tekemistä opiskellaan design thinking -metodin avulla. Se toivottavasti auttaa osallistujia työstämään ideoita eteenpäin.”
Leirillä voi etsiä myös väkeä tiimiinsä ja keksiä uuden idean, mutta oikopolku voittoon se ei ole.
Itse Uutisraivaaja-kisassa tavoitteet ovat Aitamurron mukaan ennallaan. Haussa on innovaatioita, jotka uudistavat tiedonvälitystä. Joitain hakemuksia on jo tullut.
”Suurin osa hakemuksista tulee parin viimeisen viikon aikana ennen hakuajan päättymistä”, Aitamurto kertoo.
Uutisraivaajan hakuaika päättyy 17. tammikuuta.
Voittaja valitaan syksyllä 2015.

Uusimmassa lehdessä
- Perinteisten mediatuotteiden yleisöt kutistuvat, mutta nekin on tehtävä – ja mielellään hyvin. Millaista on tehdä työtä, jolle toiset povaavat jo sukupuuttoa?
- Kimmo Porttilan mielestä urheiluselostaja on hääjuhlien humalainen eno
- Haastattelujen saaminen on vaikeutunut, arvioivat kokeneet journalistit. Miksi asiantuntijat suhtautuvat pyyntöihin nihkeästi?
- Redigeringen av Bonniers finländska papperstidningar flyttar till Sverige