Kirjat: Pakinalähetys.
Salon Seudun Sanomien Asko Lehtonen on paitsi yhteiskuntatoimituksen esimies, myös lehden pitkäaikainen pakinoitsija. Jo teinivuosistaan 1970-luvulta saakka salolaisia huvittanut Lehtonen on koonnut hyvin viihdyttävään Pakinalähetys-kirjaansa parhaimmistoaan viime vuosien ajalta.
Pakinatekstien väliin on sommiteltu asiapohdiskelua lajityypin olemuksesta ja sen nykytilasta. Lehtonen kertoo, ehkä hiukan pilke silmäkulmassakin, olevansa pakina-asioissa ehdoton puritaani. Asiatekstiin ei pidä sekoitella pakinatyyliä, eikä pakinassa tarvitse ottaa kantaa. Kuten Pakinalähetyksessä osuvasti sanotaan, pakinoitsija paljastaa herkemmin, miten hän ajattelee kuin mitä ajattelee.
”Pakinassa pitäisi olla mukana aina kaunokirjallista ulottuvuutta, monimielisyyttäkin. Pakinalta lehdistössä tilaa vienyt kolumni taas tulee lähelle mielipidekirjoitusta”, Lehtonen sanoo.
Lehtonen huomauttaa pakinoita julkaistavan yhä lähes jokaisessa paikallisessakin lehdessä, mutta pakinoitsijoiden arvostus on alamaissa. Nyt on muodikkaampaa olla kolumnisti tai bloggari. Moni blogiteksti menisi pakinasta, mutta parhaiten pakina hengittää lehdessä, osana monimuotoista kokonaisuutta.
Asko Lehtonen:
Pakinalähetys
Enostone 2014

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom