”Epätoivo ja epäusko.”
Ne saivat Suomen ympäristökeskuksen tutkijan Erkki Mervaalan valitsemaan tänä vuonna julkaistun väitöskirjansa aiheen: kuinka paljon ilmastonmuutos ja talouskasvu esiintyvät rinnakkain suomalaisen valtavirran median jutuissa?
Tutkimuksen tulos numeroina on sangen selvä: 2000-luvun alusta vuoden 2023 loppuun mennessä Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien 40 000 näitä aiheita käsitelleestä jutusta vain runsaat 600 käsitteli ilmastonmuutosta ja talouskasvua samassa jutussa.
Loput liki 39 000 juttua käsitteli siis vain jompaakumpaa.
”Olen turhautunut, kun ilmastonmuutos ja talouskasvu pidetään edelleen niin erillään toisistaan. Niiden yhteys pitäisi tuoda esiin jokaisessa talousuutisessa”, Mervaala sanoo.
Mervaalan mukaan yhteys on selvä: jatkuva kasvu ja maapallon lämpenemisen pysäyttäminen eivät näytä sopivan samaan yhtälöön.
Miksi viestimet sitten kertovat yhdessä jutussa aikamme suurimman uhan eli ilmastonmuutoksen vaativan kovia päästövähennyksiä, mutta toisessa iloitsevat talouskasvua jouduttavista toimista?
Tai harmittelevat yhdessä lentoliikenteen kasvavia päästöjä ja toisessa Finnairin vähentynyttä liikennettä?
Mervaala oli alkujaan toimittaja, joten hän tietää toki ilmeisen syyn. Talousuutiset ja ympäristöuutiset ovat siiloutuneet omiksi erillisiksi lajeikseen. Toimittajat ovat myös tapojensa orjia, jotka tekevät kuten ennenkin.
Mervaalan mukaan suurin syy on kuitenkin sokeus ideologialle, joka on vallalla koko yhteiskunnassa. Siinä talouskasvu on yhteiskunnan tärkein asia, jolle kaikki muu on alisteista. Journalismi heijastaa aina aikaansa.
”Uusliberaali, talouskuriin orientoitunut narratiivi on ollut Suomessakin hallitseva ainakin kolmisenkymmentä vuotta. Se vaikuttaa siihen, miten me puhumme politiikasta ja maailmantaloudesta. Se on valunut toimituksiin”, Mervaala sanoo.
”Taloustoimittajat ovat kuin kalat vedessä. He eivät näe ideologiaa, joka on päässyt niin ylitsevuotavan hegemoniseen tilaan.”
Talouden toiminnasta on muitakin kuin uusliberalistinen teoria. Mervaalan mukaan journalistit eivät kuitenkaan ota niitä vakavasti.
”Jopa suhdanteita korjaava keynesiläisyys esitetään ikään kuin anomaliana, poikkeuksena nykynormista.”
Mervaalan väitöskirjassaan esiin nostaman uuden kohtuutalouden tutkijat etsivät vaihtoehtoja jatkuvan kasvun idealle. Tarjolla olisi myös esimerkiksi feministinen taloustiede, joka siirtää hoiva- ja kotityön talousajattelun keskiöön.
Käytännössä usko jatkuvaan talouskasvuun ja talouskuriin toimii Mervaalan väitöskirjan mukaan eräänlaisena journalistisena häkkinä.
Tämä näkyy Mervaalan aineistossa myös Ylen verkkoartikkeleissa. Yhdessä väitöskirjan artikkeleista tutkittiin syvällisesti 55 Ylen juttua energia- ja ilmastostrategioista.
”Ideologia asettaa häkin sille, miten ilmastonmuutoksesta puhutaan, ja se rajoittaa ratkaisuja, joita pystymme kuvittelemaan.”
Valtavirran journalistinen media ei siis lähde kyseenalaistamaan talouskasvua minkään uhan edessä. Talouskasvu esitetään ikään kuin kaikille tuttuna arkijärkisenä asiana.
Niin poliitikot kuin pääkirjoitukset tarjoavat nyt ratkaisuksi vihreää kasvua. Se tarkoittaa sitä, että teknologian avulla talouskasvu ja ilmastonmuutoksen hillintä voidaan kytkeä yhteen. Eli että tuulivoiman ja sähköautojen tapaisten keksintöjen kautta ilmastomme pelastuisi.
”Se sopii häkin sisälle täydellisesti: talouskasvu on hyvä juttu, ilmastonmuutoksen ratkaiseminen on hyvä juttu, joten vihreä kasvu on täydellinen työkalu. Ei tarvitse kurottaa häkin ulkopuolelle.”
Puhutaan myös irtikytkennästä, eli että talouskasvu olisi mahdollista samalla kun päästöt vähenisivät.
Mervaalan mukaan irtikytkentä ja vihreän kasvun kaikkivaltaisuus ovat kuitenkin toiveajattelua. Niille on vaikea löytää tieteellistä pohjaa.
”Päästöjä on kyllä voitu vähentää yhdellä sektorilla, mutta kaikki muu kulutus on vastaavasti lisääntynyt.”
Rinnalla pitäisi myös huomioida muutkin vakavat kriisit kuin ilmastonmuutos, erityisesti luontokato.
”Rajaton kasvu rajallisella planeetalla on mahdottomuus. Planetaariset rajat ovat jo tulleet vastaan. Tilannetta ei yksinään ratkaise mikään vihreä siirtymä, kuten usko tuntuu nyt olevan.”
Mervaalan mielestä julkisuudessa talouskasvua puolustava puhe esitetään asiantuntijapuheena ja kasvua kyseenalaistava puhe ideologiana, vaikka erityisesti kovaan dataan perustuva luonnontieteellinen tutkimus viittaa asian olevan toisin päin.
Väitöskirjassaan Mervaala havaitsi, että talouskasvu ja ilmastonmuutos pääsevät kosketuksiin journalismissa poikkeuksellisina hetkinä. Vuosi 2018 oli tällainen murroskohta.
Silloin tapahtui kolme isoa asiaa lähekkäin: oli ennätyskuuma kesä, Greta Thunbergin koululakot levisivät maailmanlaajuiseksi ilmiöksi ja kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC antoi synkän ja suorasanaisen raportin.
Näiden yhteisvaikutus muutti julkisen keskustelun sävyä nopeasti.
”Media rupesi yhtäkkiä poimimaan paljon ilmastoaiheita esimerkiksi ruoasta, kiertotaloudesta ja aktivismista. Samalla talouskeskustelun sanastossakin alkoi tapahtua. Sinne rupesi nousemaan kapitalismin kritiikkiä. Ruvettiin puhumaan hyvinvoinnista, degrowthista (kohtuutaloudesta) ja talouskasvun kritiikistä.”
Tätä kesti vain hetken. Ensin tuli koronapandemia, sitten Ukrainan sota. Agenda vaihtui, ja talouden mediakielessä palattiin pitkälti entiseen.
Mervaalan keräämästä aineistosta näkyy, että muut isot kriisit vähentävät aina ilmastouutisointia. Toimittajien ja yleisönkin venymisellä ja jaksamisella on rajansa.
”Ilmastonmuutoksesta uutisointi on silläkin tavalla hankalaa, että se liittyy kaikkeen. Ei voi kertoa, että sitten kun se tai tämä tapahtuu, asia on ratkaistu. Sen rinnalla Ukrainan sota on helppo uutisoitava.”
Väitöskirja paljastaa, että journalistiset jutut ilmastonmuutoksesta ovat kyllä lisääntyneet ja monipuolistuneet. Vuonna 2018 Suomessa alkoi olla juttuja enemmän ilmastonmuutoksesta kuin talouskasvusta.
Tosin kun Mervaala Journalistin pyynnöstä kävi läpi väitöskirjan aineiston jälkeisen ajan eli vuodet 2024 ja 2025, talouskasvu oli jälleen ilmastonmuutosta uutisoidumpi asia.
Se ei ole ihme, kun katsoo yleistä taloudellista tilannetta.
Journalisteille Mervaalalla on tarjota pari neuvoa.
Ensinnäkin: Älkää osoittako yksittäiselle kuluttajalle vastuuta asioista. Ilmastoasiat eivät ratkea kotitalouksien ahkeralla kierrätyksellä.
”Journalistien pitäisi olla rohkeampia osoittamaan sormella tahoja, jotka ovat ajaneet meidät tähän pisteeseen. Suomessa esimerkiksi metsäteollisuudella on valtava vaikutus siihen, miten metsäkeskustelua käydään ja miten alan lobbarit vaikuttavat ilmastopoliittisiin ratkaisuihin.”
Toiseksi Mervaala pohtii, voisiko talousuutisoinnin tehdä kahtena erillisenä linjana. Yksi linja välittäisi nopeaa talousdataa. Toinen linja tekisi journalismia eli syvällisiä juttuja, joissa talous ja ympäristö olisivat rinnakkain.
Pyynnöstä Mervaala listaa pitkän liudan toimittajia, jotka hänestä jo nyt tekevät tällä saralla hyvää journalismia. Mervaalan listalla ovat muun muassa Lotta Närhi, Karoliina Paananen, Piia Elonen, Petja Pelli, Jenni Frilander, Hanna Nikkanen, Riikka Suominen ja Saara Kankaanrinta.
Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom