
Journalistiliiton freelancejäsenten ansiotaso on lievässä nousussa, ja he ovat melko tyytyväisiä liiton edunvalvontaan. Siitä huolimatta freelancerina työskentelemiseen tyytyväisten määrä on pienentynyt selvästi aiemmasta, kertoo Journalistiliiton ansiotutkimus.
Syyskuussa valmistuneeseen tutkimukseen vastanneista 53 prosenttia tekisi jatkossakin mieluiten nimenomaan freetöitä. Niitä mieluiten tekevien osuus on laskenut vuoden 2023 vastaavasta tutkimuksesta 11 prosenttiyksikköä. Vastaajista vain 38 prosenttia oli tyytyväisiä töidensä jatkuvuuteen. Pudotusta kahden vuoden takaisesta 56 prosentista on 18 prosenttiyksikköä.
Freelancereihin erikoistunut Journalistiliiton juristi Heini Hietikko arvioi tutkimuksen perusteella, että freenä työskentelemisen vetovoima on pudonnut.
”Freelancerina mieluiten työskentelevien osuus on alhaisin koko vuodesta 2002 alkavan tutkimushistorian aikana”, Hietikko sanoo.
Suomen freelance-journalistien toiminnanjohtaja Anna-Sofia Nieminen pitää muutosta dramaattisena.
”Varmasti luvuissa näkyy se, että alalla menee huonosti”, Nieminen sanoo.
Nieminen uskoo, että tyytyväisyyden vähentyminen johtuu ainakin osin media-alan kiristyneen taloustilanteen aiheuttamasta epävarmuudesta.
”Myös henkinen ja aineellinen hyvinvointi ovat tutkimuksen valossa hieman huonontuneet”, Nieminen sanoo.
Silti suurin osa freelancereista haluaa edelleen jatkaa mieluiten freetöissä. Nieminen uskoo tämän liittyvän ennen kaikkea vapauden tunteeseen, työaikojen ja työn tekemisen paikan joustavuuteen.
37 prosenttia tutkimukseen osallistuneiden tuloista kertyy journalistisesta työstä. Elokuva- ja tv-työn osuus oli 25 prosenttia, ja viestintätöiden 12 prosenttia. 10 prosenttia vastaajien ansioista tulee muista kuin alan töistä.
Freelancereiden tyytyväisyys Journalistiliiton edunvalvontaan pysyi tutkimuksessa kutakuinkin ennallaan. 59 prosenttia arvioi liiton onnistuneen hyvin tai erittäin hyvin.
”Uskon ainakin itsensätyöllistäjien työehdoista neuvottelemisen vaikuttaneen tähän”, Nieminen sanoo.
Tutkimuksen positiivisin uutinen lienee se, että freelancereiden keskiansiot ovat jatkaneet kasvuaan. Tutkimuksen mukaan freelancereiden keskimääräinen verotettava tulo oli 30 400 euroa. Kasvua oli kahden vuoden takaiseen verrattuna noin 1 400 euroa. Vuosiansiot ovat siis nousseet vajaat viisi prosenttia.
”Tulos on mittaushistorian korkein. Sen perusteella suunta on hyvä”, Anna-Sofia Nieminen sanoo.
”30 400 euroa vuodessa tarkoittaa toki silti vain noin 2 500 euroa kuukaudessa.”
Verotettava mediaanitulo laski tuoreessa tutkimuksessa tuhannella eurolla noin 26 000 euroon. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka keskiansiossa on nousua, suurta osaa freelancereista nousu ei koskenut.
”Keskiansion nousuun vaikuttaa herkemmin se, että joillakin on tosi hyvät tulot. Mediaanin lievä lasku kuvaa enemmistön tilannetta paremmin”, Heini Hietikko sanoo.
Naisten ja miesten tuloerot ovat säilyneet merkittävinä. Naisten ilmoittama verotettava keskiansio oli 28 300 euroa, miesten 34 000 euroa.
Vain joka kolmas kyselyyn vastanneista freelancereista uskoo, että voisi sairastuessaan pitää sairauslomaa.
Se on hätkähdyttävä luku, Anna-Sofia Nieminen sanoo.
”Se voi osaltaan johtua pelosta, että jos en tee tätä nyt, en saa enää töitä, tai että oma juttu annetaan jollekin muulle, jos sitä ei pysty hoitamaan ajallaan.”
Nieminen huomauttaa, että yrittäjillä on oikeus Kelan sairauspäivärahaan.
”Liitto on satsannut tästä tiedottamiseen, ja näin on varmasti tehtävä jatkossakin”, Nieminen sanoo.
Journalistiliiton teettämän freelancereiden ansiotutkimuksen toteutti Verian, ja se tehtiin sähköpostikyselynä toukokuussa 2025. Kyselyyn vastasi 433 freelanceria, jotka arvioivat vuoden 2024 tulojaan.

Uusimmassa lehdessä
- Kaleva Median Juha Laakkonen ja Keskisuomalaisen Vesa-Pekka Kangaskorpi haluavat pitää suomalaisen median suomalaisessa omistuksessa. Pelkkä maakuntahenki siihen ei riitä.
- Media käsittelee vähemmistöjä pinnallisesti ja liian varovasti, kirjoittaa Ujuni Ahmed
- Tekoälysisällöt opettavat yleisön epäilemään, eikä se ole vain hyvä
- Toimitusosasto on yhteisöllisyyden ja virkistyksen paikka