Elokuva- ja tv-alan työehtosopimusneuvotteluissa ei vielä päästy ratkaisuun. Vanha työehtosopimus päättyi 31. tammikuuta.
Journalistiliiton edunvalvontajohtajan Petri Savolaisen mukaan auki ovat edelleen sekä palkankorotukset että tekstikysymykset. Neuvotteluosapuolet haluavat odottaa työmarkkinoiden yleistä palkkalinjaa vientialojen työehtoneuvotteluista.
Elokuva- ja tv-alan neuvotteluissa on käyty läpi tekstikysymyksiä, joista iso osa liittyy työssäjaksamiseen. Joulukuussa julkaistun selvityksen mukaan työntekijöiden uupumusoireet ovat hälyttävällä tasolla. Savolaisen mukaan työssäjaksamisen parantaminen on neuvotteluiden keskeinen teema. Neuvottelut jatkuivat 4. helmikuuta.

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom